Tämä oli kuulemma joskus muinoin jakautunut maa

Niillä on ihan väärän malliset pistokkeet Itä-Euroopassa. Eihän sieltä saa sähköä. Kumma kun itse eivät ole huomanneet, etteivät sähkölaitteiden töpselit menekään niihin reikiin. Juuri sai laivalipun varattua ennen kuin läppäristä loppui virta Tšekissä.

Hyvää oli olut. 1,2 € tuoppi. Pikkupubeissa kävin kirjan kanssa istumassa ja maistamassa tuotoksia paikallisten alan miesten joukossa. Kalliissa paikoissa talolla oli omat minipanimonsa. Hieno kaupunki.

Berliini jo kotoisampi kaupunki. Kaikki kallista ja modernia. Museoita. Lähetystöjä. Venäjällä kultamaali roiskunut ja tsaarin aikainen arkkitehtuuri kunniassa massiivisen äijistelytalon ollessa tukikohtana. Yhdysvalloilla käytännönläheisempi lähestymistapa suunnitteluun Irakin uutiskuvista tuttuine betonihidasteineen, mitkä estävät berliiniläisiä muslimeja ajamasta pommiautojansa täydellä vauhdilla lähetystön portille. Piikkilankaa ja pyssyjä. Enemmänkin haluaisivat. Rakenteilla olevan uuden lähetystön ensimmäistä suunnitelmaa ei kaupunki hyväksynyt 30 metrisen turva-alueen aidan ollessa sijoitettuna suunnitelmissa keskelle Brandenburgin porttia. Iso-Britannialla tavallinen moderni toimistotalo tuplaportein. Kaikilla yhtälainen paikallinen poliisipäivystys yöllä. Romanian puuovi ja hälytysnappi eivät hakeneet itselleen huomiota.

Ilmainen opastettu kävelykierros Berliinissä oli hyvä. Parempi oli vahingossa eilen ilmaiseksi syömäni illallisbuffet. Rahat olivat taskussa mutta jonon toisesta päästä tulin tarjottimen kanssa ulos rahat yhä taskussa. Tuhteja nuo buffetit varsinkin ammattilaisille. Aamiaisella sai ruisleipää. Hyvää. Punaviiniä ja leipää puistossa illalliseksi museovierailujen jälkeen.

Saksa ei suju tippaakaan. Lukeminen joten kuten. Sitä taidan alkaa opiskella.

Jo melkein kotona ja lähemmäs vain mennään. Huomenna yöjunalla Amsterdamiin. Hyvä matka. Hyvä vuosi. Vaivan arvoista.

Ei ole ennen viidensadan seteliä taskussa ollut

Märkää ja kylmää. Ihan kuin Helsingissä - tai Wienissä. Juuri kun meinasi museovierailun jälkeen masennus iskeä löysin kaupasta ruisleipää. Kyllä sateisella puistonpenkillä nautittu aina repusta löytyvä hätävaratonnikalapurkki ruisleivän välissä maistui. Jaksoi taas laahustaa lahkeet polviin asti märkinä ihastelemassa kuinka hieno kaupunki se Itävallan pääkaupunki kuulemma on. En sateelta huomannut. Lapaset olisi voinut rinkasta muistaa ottaa. Sateenvarjo sentään oli vaikkei hirveästi lohduttanutkaan.

Huomenna Prahaan. Alkaa sukat ja bokserit loppua. Eiköhän tuolla keskimääräisellä hostellien pesukoneen käyttöhinnalla saa ostettua Itä-Euroopassa kasan yhtä laadukkaita uusia sukkia kuin edellisetkin. Ja aina on villasukat ja uimahousut rinkan pohjalla jos siihen tullaan. Mutta sitä ennen tosimiehet kääntävät vanhan kansan ohjeiden mukaan likaiset alushousut vain ympäri.

16 euron arvoinen seteli taskussa. Pakko se on varmaan vaihtaa takaisin euroiksi. Ei taida iltapalaan ja huomiseen aamupalaan saada sellaista summaa kulutettua. 16 annosta kiinalaista tai 16 kebabia juomalla. Ei maistu. Jos tuota vielä uhmaisi sadetta sen verran, että juoksisi johonkin turistiravintolaan tuhlaamaan, kun aamulla matkaoppaassa mainostettu paikallisten kotiruokaravintola ei suostunut aamutuimaan tarjoilemaan oikeaa ruokaa, vaikka ne siinä lasin takana höyrysivätkin. Salaatti oli hyvää.

Huomenna uusi päivä, uusi maa ja vihdoin hyviä oluita.

Vain karvaiset turkkilaiset kylpylästä puuttuivat (olivat kuulemma toisessa, johon menoa ei suositeltu)

Hyvät unet oli junassa vaikka olikin tunnin myöhässä. Täytyy ensi kerralla hoksata asettaa villasukat rinkkaan päälimmäiseksi tarjoamaan pehmeää tukea päälle laiturilla penkillä istuallaan nukkuessa. Kovasti yrittivät rajaviranomaiset häiritä kaikkien yöunia kahden maan tullimiehien jonossa kulkiessa ja molempien kysyessä passia. Monta kertaa sai herätä junan käydessä matkalla Budapestiin Kroatiassa (herääminen Zagrebin juna-asemalla junassa korruptioviranomaisten tönimiseen laskettaneen kaupungissa käymiseksi, jos joku kysyy).

Erittäin hyvin itseen sijoitettu 11 euroa, näin imperiumin yksiköihin muunnettuna, oli kahden tunnin lilluminen, höyryttyminen, paahtuminen ja puhdistautuminen kylpylässä. Jos en jo perus kylpemistä muun muassa ymmärrettäväkielisten kylttien puuttumisen ja labyrinttimaisten käytävien takia olisi elämykseksi laskenut, olisin pistänyt loputkin rahat manikyyriin, pedikyyriin, lääketieteelliseen hierontaan, yrttihierontaan, magneettihierontaan, mutakylpyyn ja kaikkiin niihin muihin kalliisiin ekstrapalveluihin, joita ilman elämäni laatu epäilemättä on nyt maksimaalista potentiaaliaan kehnompi.

Ei jäänyt valittamista kuin vesiämpärin puutteesta saunasta ja lämpötilan ruotsalaisuudesta. Vaihdoin paikalliseen höyrysaunaan.

Kaikki hienot ja halvat ravintolan kiinni. Söin pikaruokalassa. Vaikken odottanut kummia, pikaruuan mikrottaminen pystyy alittamaan sen alitajuisen rajan, minkä pikaruualle on asettanut oli se kuinka matalalla tahansa.

Huomenna Bratislavaan aamupäivällä, jollain sopivalla junalla. Tänään voisi vielä käydä ulkona katselemassa ja mielipidettä kaupungista muodostamasta. Ehdin sentään käydä edes taidemuseossa.

Sloveniasta Budapestiin

Ei ikina Triestessa tippukiviluolaa loytynyt mutta Ljubljanan lahella oli jattimainen luolakompleksi asukkeinaan hammastyttavat "ihmiskalat". Mitaan kaloja olleet. Liskoja. Sokeita ja valkoisia. Laiskojakin viela. Kykenivat kuulemma elamaan vuosikausia syomatta.

Tama Ita-Eurooppahan on paljon siistimpi kuin etelainen versio. Luonto ei ole aavikoitunutta eika liikenteessakaan ole lahellakaan saman luokan itsetuhoisuutta. Hinnatkin ovat halvempia ja taman kaupungin taso ei ole edes matalimmasta paasta - ilmeisesti.

Hostellissa Budapestin yojunaa odottelen. Siella olisi isot kekkerit ulkona menossa ja eilenkin. Tanaan poistun maasta ja eilen ei huvittanut. Liiallinen loman vietto vienyt vedon viihteesta. Taytyy viettaa koko huominen paiva varmaan kylpylassa lillumiseen, jotta saa takaisin lomainnon. Nama paivat olen vain tyytyvaisena ruohikolla maannut kirjaa lukien ja ollut tyytyvainen poistuneesta sairaudesta.

Triestessä kuumeessa

Kuumehan se yöllä iski. Koko yön fiilistelin tärinöissä. Ei ollut mukavaa. Kuten aina koulupäivinäkin, lähdön hetkellä elimistö ymmärsi, ettei ole aika olla sairaana. Nukuin junaa odottaessa, junassa ja hostellille saavuttuani. Olisin jäänyt nukkumaan koko päiväksi, ellei olisi pitänyt tulla varaamaan Ljubljanasta hostellia.

Ja aamiainen Venetsiassakin oli tähän asti hostellien huonoin. Sitä samaa valkoista leipää ja marmeladia paitsi, että leipää sai vain yhden palan.

Meinasin täällä varata yhden ylimääräisen yön katsoakseni miten kuume kehittyy. En pitänyt hostellista ja varasin ylihuomisesta kolme yötä Sloveniasta. Parasetamolia seuraavaan hostelliin siirtymistä varten ostin siltä varalta, ettei lähtöaamuna kykene liikkumaan.

Ei tietoa mikä huomenna vointi. Ainakin aion käydä katsomassa maailman suurinta tippukiviluolaa.

Venetsiassa

Vaikka matkaraportti on kirjoitettu Venetsiassa sisäoppilaitoksen tapaisen hostellin poikaosaston huoneen numero 204 yläpunkalta yhdeksän, lähetys maailmanlaajuiseen verkkoon tapahtuu vasta Slovenian rajan läheltä Triestestä johtuen Venetsialaisen bittivirran kalleudesta saarielämän takia.

Kuuden tunnin yöunet sain yöjunan sohvaosastolla jalkojen kävely- ja yhdistetyn flunssan aiheuttaman lihassäryn helpottamiseksi. Aamulla viideltä Venetsian rautatieaseman penkillä tein innovaation istualleen nukkumisen tutkimusalalla ja sain lisänä puolentoista tunnin aamu-unet rinkkaan nojaten. Yhdistetty tulos ei optimaalinen mutta tilanteeseen nähden mainio.

Luulin olevani nokkela katsellessani karttaa ja päättäessäni kävellä toisella saarella olevalle hostellilleni. Järkeilin Venetsialaisten rakentaneen vuosisatojen aikana saarirykelmän saarien välille siltoja transportaation helpottamiseksi. Jostain syystä unohdin Italian ja Espanjan olevan lähes identtisiä keskenään eikä näin kummassakaan maassa järkeilyllä ohitettaisi edes ensimmäistä estettä. Tässä tilanteessa se este oli haivainto siitä, ettei seuraavan saaren rannan läheisyydestä huolimatta missään ollut siltaa avittamassa vetten päällä kävelyä. Ei auttanut kuin ostaa lippu vesibussiin (Oululaisista opiskelijajärjestöjen vappuperinteistä poiketen Venetsiassa vesibussit todellakin ovat busseja, jotka liikkuvat vedessä). Turistien omien lippuhintojen näkeminen mursi sisälläni järkytyspadon ja tuotti lähes raiteiltani suistaneen tunteen, joka vielä saman päivän sisällä tuli takaisin déjà vun lailla internetin tuntitaksan nähdessäni majoituspaikassa. En tiedä mitä paikalliset omalla Venetsia-kortillansa maksavat mutta tässä kyllä vietiin turistiä kuin verottajaa sakin hivutuksessa käyttäen hyväksi turistien hädän alaisuutta heidän huomatessaan matkustaneensa puoli maailmaa todetakseen Venetsian rannalla oman soutuveneen jääneen kaikessa kiireessä sinne keittiön pöydälle, mihin se illalla laitettiin, jotta varmasti tulisi mukaan.

Oli jo mielessä Rooman metroon astuessani, saatuani lopulta koko päivän kestäneen juna-aikataulun tulkinnan jälkeen selville kehotuksen käyttää U:ta niin kuin ”urbaani” tarkoittavankin todellisuudessa M:ää niin kuin ”metro”, että rinkka ruuhkaisessa julkisen liikenteen transportaatiomoduulissa saattaisi olla hankala asia. Roomassa oli onni tarttunut rinkan renkseleihin Kolosseumissa vierailun aikana eikä ruuhkaa metrossa ollut. Toista se oli Venetsiassa vesibussin linjan loppupään pysäkillä. Tunnin odottelun jälkeen kaikkien laiturille tulleiden paattien oltua liian täyttä käännyin noituen kannoillani suunnaten takaisin rautatieasemalla jättäen jonkun paikallisen samaa asiaa kiroilemaan ja laatikoitaan pysäkille potkimaan. Nyt koko päivän ruuhkaliikenteessä ajeltuani totesin, ettei kukaan tai mikään edes tarkista onko sikakalliita lippuja ostettu. No rehellisyys köyhdyttää.

Täällä voi nähdä Muranossa lasia ja jopa ostaa sitä kaupoista, jotka mainostavat itseään ilmaisella sisäänpääsyllä (?), muilla saarilla kirkkoja ja kaikkialla kauniita taloja, kanaaleja sekä kaiken kokoisia ja näköisiä veneitä, paatteja sekä jollia. Ruuhkasta huolimatta jokin oli julkisilla veneillä ajelussa kovin rauhoittavaa. Yhden perheen monopolilla pyöritettävää Gondoliajelua en edes harkinnut. Verenpaine oli jo korkealla ja vanne päätä kiristi.

Annoin Italialla toisen mahdollisuuden pitsamaan maineensa todistamiseksi ja Venetsiaan asti piti tulla hyvää pitsaa saadakseen. Roomassa maistoin känkkylöihimme verrattavan kadunvarsipitserian spottivalojen alla koko päivän lojuneita kuivia pitsaviipaleita, jotka kaikessa rehellisyydessään oli uudelleenlämmityksessä poltettu, alun perin mauttomiksi valmistettu ja odottelulla kuivatettu pitsan sijasta tavallisen pahan piirakan makuisiksi. Vemetsian paikan hinta oli halpa, kuitenkin meidän känkkylöiden laatulafkojen listan yläpäästä. Valintakriteerinä oli tiskillä olevien valmiiden pitsojen puute ja bonuksena pitsojen valmistus asiakkaiden silmien edessä, jolloin varmistettiin ettei koirille tarkoitettuja sekundajauhelihoja käytetty, kuten huhut kotikaupungin kämäpitserioiden joukossa liikkuvat. Kuten kylttikin sanoi, Italian parasta pitsaa. Vähän kallista mutta yhtä hyvää kuin kotikaupungin känkkylöiden peruslätyt ilman erikoiskastiketta. Vain salaatti puuttui. Suomi yksi, Italia nolla. Vielä kun jalkapalloa opittaisiin pelaamaan.

Toinen ruoka-aiheinen jymyuutinen huonojen italialaisten pitsojen lisäksi. Tänään söin ensimmäistä kertaa ruokaa, jossa oliivit olivat hyviä! Kilohinnan pilkun paikan väärin katsottuani ostin jotain onttoa leipää, jossa oli vihreitä oliiveja ja yllätyksekseni oliivit ennemminkin lisäsivät makukokonaisuuteen kuin ottivat siitä kaiken pois. Poikkeuksellisesta tuloksesta huolimatta pysyn meta-analyysin jälkeen edellisissä päätelmissäni oliivien vaarallisuudesta.
Kaikessa laitosmaisuudessaan ja ulkoistettuaan aamiaispalvelunsa, aamiainen voi olla hostellilla positiivinen yllätys. Huomenna Triesteen. Hirveä nuha. Nenä valuu kuin kaikki housut mitä rinkaani olen valitsemaan onnistunut. Taitaa olla sitä akuuttia vyöttömyyttä tai kroonista väärän koon valitsemista.

Kiireen pikainen matkasuunnitelmapäivitys

Huomenna yöjunalla Venetsiaan ja siellä sunnuntai yö. Siirtyminen päivän aikana Triesteen ja siellä kaksi yötä ennen maan vaihtoa. Hyvä suunnitelma.

Koko päivä Vatikaanissa. Noheva mies se paavi. Köyhiä Herran pelolla kiristää ja aarreaittansa täyttää. Kortit lähetin Vatikaanista vaikka hyvä, että enää rahaa oli kaikkien museovierailujen jälkeen.

Nyt kiire Kolosseumille vaikka vasta huomenna piti mennä. Joku systeemi siellä, missä 15 euron kertamaksulla täytyy tunnissa juoda niin paljon kuin jaksaa ja palkaksi saa ilmaisen sisäänpääsyn alueen pubeihin - tai jotain.

Kalliita ja pieniä mutta ainakin italialaisia

17,5 kiloa! Ja läppäri oli vielä repussa. Ei se kantaessa aiemmin painanut mutta helekutti, mitä minä sinne olen pakannut? Jättimäisen takin kun ottaa pois, paljon jää tyhjää. Nyt alkaa painaa taatusti enemmän, kun tiedän oikean painon. Liekkö edes mitään enää mitä heittää pois.

Mutta voihan helevetti, Rooma ottanut tehtäväkseen kysynnän ja tarjonnan lain mukaan alkaa kohdella turisteja välinpitämättömästi. Koko päivänä en ole nähnyt ensimmäistäkään kaupungin informaatiopistettä, mistä olisi saanut kartan! Ensimmäisen kartan sain, kun hostelli vaivautui neljältä avautumaan uusille asiakkaille. Yhden julkisella paikalla seisseen koko kaupungin kartan löysin, jossa oli yksi ainoa keltainen i-kirjain osoittamassa turistineuvontaa. Kiinni se oli, kun lopulta sattumalta ohi kävelin ennen yhdeksää.

Kyllä tämä tulee työtä olemaan. Koko päivän kävelin. Huomenna Vatikaaniin aamuvarhaisella ja viimeisenä päivänä ajoissa oikeasti Kolosseumin sisään. Rahat ja terveys siinä jonottamisessa menee mutta tehtävä se on.

Noin muutenkin ehdin jo aamulla kaksi tuntia hostellin aukeamista odotellessani todeta, että henkinen rasitus tulee vielä koitumaan turmiokseni. Olosuhteet jos olisivat kurjemmat olleet, olisin ollut täysin särki ja lähes toimintakyvytön. Nyt vain lievässä ketutuksessa ruuan, avoimen hostellin ja kartan puutteesta. Välittömästi tunnelin päähän syttyi valo päästessäni suihkuun ja ruokakaupan löytäminen sitä tuskin edes enää vahvisti. Kovaa ylös ja samaa vauhtia alas.

Tämä on liian espanjalainen maa (paitsi täällä poliisitkin näyttivät ajavan punaisia päin). Taidan hypätä koko Venetsian yli ja ajaa lauantaina yöjunalla majoituksessa säästäen suoraan Triesteen. Itä-Eurooppa kiinnostaa Italiaa enemmän.

Nyt loppuilta käyttämään kunnon pitsan etsimiseen. Epäilen sen olevan vaikeampaa kuin Oulussa. Onpahan iltapuhdetta.

Elama alkaa taas viihdyttaa

Sevillassa oli jalleennakemisen riemua. Esittelemalla pojille sangrian laimensin heidan henkista hajoitusta siita, etteivat olleet etukateen maksaessaan huvilasta tarkempia tietoja vaatineet vaan automaattisesti olettivat talossa olevassa erityismainitussa uima-altaassa olevan vetta. Aloittelijat. Oppivat kantapaan kautta Sevillan paahtavassa helteessa Espanjan tavoille. Kova oli kaupassa vakuuttelu, ettei vajaata sataa euroa kannata sijoittaa kaupasta ostettavaan uima-altaaseen vaan ruokaan. Kova oli taistelu ja joukot rakoilivat mielipiteissaan mutta kaikki unohtui opiskelijoiden muuttuessa kuin pikkulapsiksi karkkihyllyn edessa astuessaan alkoholiosastolla. Suomesta tulleiden rantasadetta manailevien viestien vauhdittamina sijoitimme itseemme. Hyvaa ruokaa, juomaa ja seuraa. Hieno kaupunki.

Grilli karysi ja hauskaa oli mutta aikataulukeskeisen elamani tahden vaihdoin kaupunkia. Melkoisen kirkon Gaudi on tanne suunnitellut. Kylla kirkosta kaikkien niiden nostureiden takaa jotain nakikin. Taytyy tulla kylaan uudestaan kahdenkymmenen vuoden kuluttua, kun rakennustyot ovat ehka valmistuneet, mikali akuutti uhkaava juomaveden puute ei vie kaupunkia vararikkoon.

Huomenna, jos koneesta pelkoni tavoin en myohasty, olen Roomassa. Taytyy kayda kysymassa paavilta elaman tarkoitusta ja viettaa paiva Sikstuksen kappelin jonossa valilla ammuen kuin lehma.

Jo piisaa

Kahdeksan kuukautta samassa kaupungissa. Eiköhän tässä ole kokemusta tarpeeksi näin etelästä. Vuodenaikakin lähteä taitaa olla sopiva. Sydän kurkussa etsintöjä jouduin keskellä yötä suorittamaan juuria oikealta kuulostavan ininän tällä kertaa lähtiessä oikeasta ja elävästä hyttysestä, joka kaikessa rasittavuudessaan oli täällä yhtä nukkumista häiritsevä kuin pohjoisessa asuvat lajitoverinsakin heti valojen sammuttua. Nytkin keittiössä aamulla toisen havaitsin. Ensimmäistä sentään estin pakenemasta sen laiskuudessaan jäätyään vatsa täynnä seinään matalalle levähtämään. Lentäkööt perässä jos kykenevät.

Eikö kaikki tarpeellinen näistä koordinaateista jo kommentoitu ole. Pussisipulikeittoa aamiaiseksi. Tästä on hyvä jatkaa.

Sen nimi oli Josefina ja se oli onnellinen jänis

Tiedä kuinka itseään tarpeeksi kiittäisi. Tunteet ovat pinnassa. Samaan aikaan kun padassa porisi puolestatoista tunnista viimeistä viittä minuuttiaan neljästä lihakaupasta etsitty alueen pupujussintuottajan tämän päivän viimeinen tarjolla ollut, varanneen ostajan noutamatta jättämä, kaniini lihojen jo lähes itsestään luista irrotessa ovelle saapui minut korvaava italialainen taskustaan tarjoten, italialaisessa veressä perimässä olevaan mafiamaiseen tapaan, päiväkaupalla myöhässä setelitukkoa, jota koskaan en näkeväni uskonut, korvaten minulle maksamani huoneen takuuvuokran. Täten olen vapaa poistumaan kaupungista koska tahdon. Kaikki asiat hoidettu.

Kaikki se hampaiden kiristys ja lähes fyysinen kipu henkisesti liian kalliita raaka-aineita ostaessa hävisi mielestä pinjansiemenien, manteleiden, punaviinin ja suklaan yhdistyessä osatekijöitään suuremmaksi summaksi pupujussin annettuaan henkensä minun kulinaristisen hienostoelämykseni vuoksi. Ja mikä hienostoelämys se olikaan. Sitä halvan punaviinin, jota yhä harjaantumattomat makunystyräni eivät kalliimmasta paljoa erottamaan pystyneet runsasta tanniinin määrä lukuun ottamatta, ääressä nautitusta yhdistetystä kaniiniaamiainenlounaspäivällisestä huokuvaa aatelismaista hienostosivistyneisyyttä ei vähentänyt edes barbaarimainen, ruokalajin huomioon ottaen oikeutettu, käsin syöminen. Vieläkään tätä kirjoittaessani Chopinin Nocturnien soidessa taustalla punaviinin ja 85 prosenttisen suklaan ollessa vierelläni en ole varma, etteikö sukunimeeni liittyisi aatelismainen etuliite ”Von”. Täytynee varmistaa asia väestörekisteristä.

Järkeilin kahdeksan kuukautta olevan oikeutettu aikamäärä halpojen alennuksesta ostettujen rakkoja aiheuttavien kenkien eroon hankkiutumisesta, vaikkei niissä vielä ainuttakaan sateessa sukkien kastuessa paholaisen päähän pistolta tuntuvaa reikää ollutkaan. Varpaat kiittänevät matkalla. Liian pienien kenkien sijaan sijoitin tällä kertaa liian suurin. Muutaman kilometrin koekävelyn perusteella nämä uudet jalkimet kaikessa eteläiseen elämään soveltuvassa keveydessään tulevat palvelemaan vielä monta talvea ollessaan juuri ekstrasukille soveltuvan kookkaat. Kahdet parit alennuskenkiä odottavat enää virallista ja vakavaa haudan lepoon laskemistaan ja mahdollisten ystävällisten naapurustopummien käyttöönottoa, joilla kaikella kunnioituksella tuntuu olevan vaatetuksensa suhteen enemmän valinnanvaraa kuin keskiverrolla tahtomattaan sota-alueelle joutuneella pakolaisella.

Autuaan turistielämän johdosta syntyneet palovammat ovat antamassa periksi. Nyt kykeni jo nukkumaan molemmilla kyljillä. Olkoon tämä opetuksena liiallisesta päivän paistattelusta, jos rinkkaa kantaa aikoo. Muuten voi matkalla tulle yhtä aikaa kantajaa, ihotautispesialistia ja äitiä ikävä.

Aurinkohatuttomasta päästä kärsii olkapäät

Nyt tuskissa. Viimeisen lauantain piknik-paikaksi kelpuutin vain kauempana sijainneen rannan. Juosten matka oli aina tuntunut huomattavasti kävelyä lyhyemmältä. Nyt sattuu jalkoihin. Koska talvella ei aurinkoa liikaa voi saada suojautuminen oli minimissään. Nyt on ihosyöpä kehitteillä.

En hoksaa mitä ihmiset rantaelämässä näkevät. Kuolettavan tylsää. Ainoastaan sillä ajatuksella jaksoin, että minun paahtuessani rannalla, jossain päin maailmaa joku kärsii räntäsateesta. Suurin jännityselementti oli muovipussissa kivien kanssa Ahdin ulottuville merivedessä jäähtymään laitetun virvoitusjuomapullon seuraaminen ja pantterimaisella jäntevyydellä ylös hyppääminen rantaveteen syöksyen pullon ujuttautuessa pussistaan pois. Ahti nolla, piknikillä olijat yksi. Vesi ei täyttänyt espanjalaisia lämpötilaodotuksia eikä suomalaisia puhtausnormeja. En uinut.

Eipä tässä ihmeellisempiä. Viikon päästä viideltä lähtee bussi.

Kymmenen päivää ja vähenee

Olipa espanjalaiseksi erikoinen baari-ilta. Pubissa vessajonossa seisoskelin jonkun tönäistessä vahingossa. Vähän ajan päästä edessä oleva kääntyi alkaen selittää ranskaksi. Kehotin vaihtamaan kieltä. Ilmoitti olevansa valmis lähtemään ulos selvittämään tönimistä. Hieroin silmiäni ja nipistin itseäni varmistaakseni, etten todellakaan näe hänen yllään Karjalan lippistä, verkkahousuja, lenkkareita ja toden totta olen yhä edelleen Espanjassa. Huomautin olevani väärä henkilö ja joutuneeni itsekin täysin standardin baaritungoksen tasapainoa horjuttavan vaikutuksen kohteeksi. Selitys ilmeisesti kelpasi edessä olijan lähtiessä jonosta patongin ja viininsä pariin.

Mutta eipä aikaakaan, kun samassa jonossa vielä seistessäni portsari, tai oikeastaan ovimies portsarin ollessa täysin erilaista toimenkuvaa kuvaileva sana, ilmestyy keskustelemaan mitä se tämmöinen töniminen on, mitä täällä joku pitkätukkahippi harrastaa? Vakuutin olevani väärä henkilö ja annoin samat perustelut kuin Pierrellekin. Ovimies paljasti joutuneeni nimettömän ja perättömän ilmiannon kohteeksi. Asia tuntui olevan ratkaistu ja vessakin vapautui.

Kova oli puhe ja väittely ranskaksi oven ulkopuolella ja sen seesteisen täynnä olevien baarien vessoissa vallitsevan tunnelman lopulta rikkoi jatkuva kolkuttelu oveen. Ulos astuessani ovimies saapui luokseni kohteliaasti kehottaen seuraamaan ulkopuolelle. En pysynyt jutun juonessa mukana luullessani selvittäneen oikeakielisesti olleeni viinihulluudesta kärsivän ranskalaisen vainoharhojen kohde. Ulkopuolella hän komensi toista ovimiestä pitämään ulko-ovea suljettuna käskien, tai oikeastaan vilpittömästi suositellen, minun lähteä juoksujalkaa pois.

En vieläkään päässyt mutkikkaasti etenevään juoneen mukaan. Olin jo henkisesti valmistautunut leikkimään suomalaista valomerkin jälkeistä seuraleikkiä sillä perusteella, että jos ison kaverin jujutsu-ottelussa reilun pelin säännöillä selättää kyllä saman kokoisen ranskalaisen (tai ehkäpä marokkolainen) epämiellyttävillä teoilla siltaan vääntää. Ovimiehen omituisen hätäilyn syy selvisi hänen perustellessaan suositustaan takavasemmalle poistumisesta laskemalla vihaisten ranskan kielisten määräksi kymmenen. Selvittely jatkui huutamalla todetessani kello kolmen olevan täydellinen aika hävitä, mikäli aamulla meinasi herätä allekirjoituksia yliopistolta hakemaan.

Ei selvinnyt tarinan ydin. Täytyy kysellä kämppiksiltä jahka täältä yliopistolta lähden. Nämä käsikirjoitukset tulevat yleensä massatuotantona samasta hikipajasta, joten ei vaatine kummoisia yliluonnollisia kykyjä arvata kaiken takana olleen nainen. Ilmeisesti niillä ei ole oikeutta valita seuraansa.

Muissa uutisissa:

Jonkun rikollisneron oli poliisi ottanut huostaansa hänen yritettyään Malagassa myydä varastamiansa autostereoita henkilölle, jonka autosta hän ne oli juuri varastanut.

Todistus täällä olostani saatu. Opintopisteiden lähettämisen kotimaahan pitäisi olla kunnossa.

Täytyy varmaan varata roomasta hostelli. Ei ole kuulunut yhteyshenkilöstä mitään.

Ainoastaan bussilippu Sevillaan puuttuu. Varaan sen päivälle kolme, ajalle ilta neljä.

Ei täällä voi vaputtautua

Monta viikkoa ollut jo vappufiilis. Taitaa mennä täysin hukkaan näillä seuduin vaikka lomaa tavalliseen tapaan pitävätkin viikonloppua pidentäen ja työpäivistä pihistellen. Puuttuvat haalarit, munkit, sima, skumppa, ne Kekkosen aikaiset taistolaisuuslaulut, joiden sanomasta mitään en tiedä mutta vetäviä kipaleita ovat, akateemisuus, ihmiset ja piknikit liian kylmässä. Eiköhän se vappu täällä jotenkin jeesusteluun liitetty ole kuten kaikki muutkin juhlat.

Sitä varmaan valmistelivat Jehovan todistajatkin, jotka kävivät liian aikaisin aamulla ovella pilkkaamassa kielitaitoani ollessani kykenemätön vastaamaan mitä mieltä olin juuri Raamatusta luetusta jakeesta. Oikea vastaus olisi ilmeisesti ollut myönteleminen kirjan tekstin järkevyydestä. Pahoittelin, ettei sanastoni kattanut näin aloittelijavaiheessa raamatullista muinaisespanjaa. Yrittivät ehdottaa suomen kielen olevan sukua ruotsille aivan kuten norjakin on lähettääkseen paikallisen klubin ruotsalaisvahvistuksen uusintakäynnille tarvikkeet lokalisoituna henkilökohtaisiin tarpeisiini. Kieltäydyin. Toivottivat hyvää päivän jatkoa ja kääntyivät ympäri kopuuttaakseen naapurin ovea.

Interrail-lippu tuli erittäin hyödyllisen Euroopan kartan kanssa hyvintärkeäihminen-kuriiripostissa asianmukaisin ylisuuren kuoren päälle isketyin tärkeyttä osoittavin teatraalisin leimoin. Kymmenes päivä astuu voimaan.

Jo on tämä kaupunki vanha juttu. Olisi maiseman vaihdos paikallaan. Ehtisihän tuota vielä esimatkustella jos viitsisi. En taida viitsiä.

Valtio ottaa, valtio antaa

Syvälle sydämeen pistää, etten Rooman lennon tapaan hoksannut lennolle Sevillasta Barcelonaan valita maailmanpelastusrastia, jolla suostuu lennosta maksamaan puolitoista euroa enemmän, jotta lentoyhtiö voi istuttaa yhden puun täysin vilpittömästi sponsoroimaansa metsään kumotakseen ympäristöä saastuttavan matkustajan kasvihuonepäästöt. Sellaisia aiheuttamiani päästölukuja varausjärjestelmä esitteli, että minun ja luontoäidin välillä on kyllä nyt enemmän pahaa verta kuin hemofiilien vuosikokouksessa. Täten lupaan seuraavassa kuussa hurruuttaa ainoastaan junilla, jotka päästöissään jäävät kauas lentomatkailun taakse.

Ekuadorilaisella aika loistavia italialaisia ystäviä. Ei kuulemma ystävä ole tavattavissa Roomaan tullessani mutta lupasi hankkia yöpaikan joltakin omalta tutultaan. Halvalta näyttää alku. Vielä kun lähtemään pääsisi ennen kuin jotain yllättäviä laskuja postilaatikkoon saapuu. Tänään tulleiden papereiden mukaan vouti lupasi palauttaa verojakin hyvän miehen lisänä. Kyllä Suomen valtio on reilu. Alkaa ahdistaa edes kuunnella mitä muiden maiden ihmiset joutuvat tekemään tukiensa hyväksi. Kuin byrokratialottoa pelaisivat sillä erotuksella, että voitosta joutuu verot maksamaan.

Kova tyhjiö oleskelussa kaikkien urheilun mahdollistavien vaatekappaleiden lähdettyä matkaan. Mitäpä sitä tässä enää tekemistä. Yrittänyt kokeilla viimeisiä ruoka-aineksia mistä vielä en mitään ole tehnyt ja halvoista juoma-aineksista drinkkejä sekoitella. Riisiä kuubalaisittain keittobanaani liekitettynä huonossa huudossa olevalla kommuunipullon brandylla sokerikuorrutuksen tekemiseksi. Kassava kokeilussa seuraavaksi.

Vaikka kaiken jo luulin nähneeni Malagan baaririntamalla, vielä pääsi yllättämään pubi lähes kyyneliin minut liikuttamalla kuin oman Samponi nähnyt olisin. Pöydän alla keskeltä pöytää pöydänjalan virkaa hoiti lähes miehen mentävä putki, joka pöydän yläpuolella haarautui tiivistyneestä kosteudesta kimmeltäväksi teräksiseksi kaksihaaraiseksi oluthanaksi. Kiitin jo mielessäni onneani ollessani kreikkalaisten joukossa. Ihan kuin oikeassa (tai väärässä riippuen näkökulmasta) joukossa ison pöydän keskellä oleva itseannosteltava kaksihaarainen oluthana ei piiskoisi pöytäseuruetta hurmiossa keskinäiseen kilpailuun varsinkin vapun ollessa akateemisesti jo aloitettu, oli seinällä näyttöjä, jotka reaaliaikaisena näyttivät väliaikatietoja pöytien juomista olutlitroista johtavan pöydän numeron välkkyessä suurimpana ja kirkkaimpana.

Ei tässä muuta voi kuin fiilistellä viimeisistä hetkistä. Jo alkaa Espanja piisaata.

Katala, katalampi, postinlajittelija

77 eeberiä maksoi pistää rinkkaa keventäneet kaksi pakettia matkaan. Ensimmäistä paketointiyritystä eivät hyväksyneet. Sormien mentävä aukko paketoinnissa yhdistettynä espanjalaisiin postissa työskenteleviin varkaisiin, ryöväreihin ja muihin synnynnäisesti pahoihin sekä epärehellisiin postityöntekijöihin eivät kuulemma olleet hyvä yhdistelmä. Vaihtorahat sentään sain oikein takaisin. Laskin. Toivotaan paketettien saavuttavan kohteensa. Jos vielä ne urheiluvaatteet ja muutamat kirjat sisältäisivät, aina parempi.

Paketeista puheen ollen. Missä ovat minun keksini? Kaikille muille posti tuonut kalliissa postipaketissa tuhansien kilometrien päässä valmistettuja keksejä tahi makeisia. Jättäkäämme huomioimatta kotitekoisen ruuan kivettämisen järkevyys kaksiviikkoisella matkalla vierailta mailta Espanjaan, ajatus on tärkeintä. Ei edes keksiaiheista postikorttia kehotuksella käydä läheisestä leipomosta ostamassa vastapaistettuja leivoksia postipaketin ja postimerkin hinnan erotuksella. Nyt se on myöhäistä. Olettaen tilatun Interrail-lipun tulevan luvatusti postiin. Muutenkin suunnitelmista puuttuu enää lento Sevillasta Barcelonaan. Majoitus hyvällä lykyllä Roomaan asti tarjolla. Asia vaatii lisäselvityksiä. Kännykän puute saattaa hankaloittaa elämää vielä Espanjassa oleskellessa. Joko halpa kännykkä tai kello täytyy kuitenkin ostaa. Vielä ehtii pohtia. Kohta voi alkaa hätäillä miksei koordinaattori vastaa sähköpostiin viimeistelypapereiden allekirjoittamista varten. Tietysti lupautunut vuokralainen voisi vielä jättää maanantaille sovitun maksamisen väliin aiheuttaen henkistä tuskaa sormien välistä valuvien setelien takia.

Koepakkaus osoitti rinkan olevan jossain puolitäyden kohdalla. Miellyttävän keveä. Uskon vaatteita olevan juuri täydellinen määrä kanto-ominaisuuksia ajatellen ja epäkylmän ruumiillisen tilan saavuttamiseksi viileässä, pimeässä ja keskiaikaisessa Itä-Euroopassa. Melkein jännäkakka tulee housuun sen verran tässä on vötkylöintiä jo harrastanut ilman hätää ja hämminkiä. Käyttäkäämme jäljellä oleva aika kekkeröintiin. Varastot niin täyteen, ettei vähään aikaan juhlatunnelmiin virittäytyminen kiinnosta. Parempi se täällä lämpimässä on suorittaa.

elbicho

Ei se ole bändäri. Vielä aamullakin vakuutettuaan jollekin bändin jäsenelle tulevansa Madridin konserttiin jatkamaan fanipohja-bändi-suhteiden syventämistä kielsi olevansa bändäri. Ekuadorilainen on vain asialleen omistautunut fani. Kieltää ei kuitenkaan voinut juhlien onnistumista. Vain makkarat tikun päästä puuttuivat kotoisen suomifestarifiiliksen luomiseksi nuotion äärellä kurotellessa espanjalaisten ympäröimänä lämpömittarin osoittaessa vuoristossa Torredelcampossa huolestuttavan pieniä lukemia. Ihmisiä, ruokakojuja, pimeyttä ja palelua, espanjalaisia bändejä sekä jopa paikalliset piippuun vetännyt puuduttava kolmen tunnin keikka pääesiintyjältä, jonka musiikki kieltämättä ei ole aivan keihäästä mutta jonka biisit vain kaikessa espanjalaisuudessaan alkoivat kuulostaa samalta.

Bändäri tai ei, vip-alueelle asteltiin. Kaikki kunnia artisteille musiikin laatuun katsomatta, mutta jos ruokaa tarjotaan eivätkä artistit ymmärrä hyvän päälle jonkun se täytyy ruuat syödä ja juomat juoda jottei järjestäjä tuntisi tehneensä huonoa työtä antimien tarjoamisessa. Mainiot kekkerit jatkuivat hotellilla jameissa. Lattialla nukkumisen jatkaminen ei koskaan ollut tuntunut paremmalta idealta ekuadorilaisen lopulta päättäessä evakuoida kaksihenkisen tiimimme aamulla kymmeneltä kadulle mahdollisesti johonkin aikaan ehkä lähtevää bussia odottelemaan. Liian kauaa ei tarvinnut odotella joidenkin muusikoiden pysähtyessä kohdalle tarjoten kyytiä Malagaan. Asiasta oli kuulemma ollut illalla puhetta. Muutenkin olin tyytyväinen suorittamaan kommunikointitasoon. Kuski ilmoitti pitäneensä minua koko illan espanjalaisena, joka vain läpällä esitti ulkomaalaista. Hyvät pilleet.

Mutta ei tälläistä muualla kuin Espanjassa voisi tehdä. Ei tulisi mieleenkään kotona pakata reppuun paita, juomia ja leipää lähtien bussilla ilman aikataulutietoja Muhokselle päin toivoen paikallisen Teboilin olevan vielä tullessa auki hätävaraoluiden ostoon informaationa ainoastaan huhu, joka väitti jossakin päin kunnan metsiä paikallisen pottuviinatehtaan perunankuorikasan laella olevan muita juhlatuulelle sattuneita kuuntelemassa taskulämpimät oluet kylmästä tunnottomissa sormissa yhtyettä, josta ikinä et ole kuullutkaan. Jopa paikallisista mora- ja kiljufestareista liikkuu enemmän varmistettua tietoa kuin pikkukylän ulkopuolella olleesta koko kylän kevätjuhlasta.

Harkitsen vakavasti lihan himoista luopumista ja kasvisruokavalioon siirtymistä. En voinut olla ajattelematta huoltoaseman vessassa olleita arabian ja ranskan kielisten jalkojen pesun käsienpesualtaassa kieltävien kylttien merkitystä syödessäni kinkkusämpylää, jonka ilmakuivattu kinkku oli juuri veistetty ihraisesta ja jalohomeisesta possun kankusta minun makuelämykseni varmistamiseksi. Yritin puolihuomaamattomasti kiskoa liikoja laardeja kinkkusiivusta irti pitäen mielessä leivän olevan ilmainen jalkapuolen rumpalin tarjoamana. Nyt tarvitaan tarpeellisten tavaroiden inventaario, rinkan tarkastaminen ja raikasta sekä ravitsevaa kasvisruokaa. Hyvin valmisteltu, puoliksi myöhästytty.

Ei webbiä, sähköä eikä kaasua

Toissa aamuna oli yllätys internetin toimimattomuus. Selvisi yrittäessä soittaa yhtiöön puhelinlinjankin sanoessa olevansa toimimaton. Olivat katkaisseet kommunikaatioyhteyden ulkomaailmaan. Entinen kämppis oli tehnyt källit lähtiessään asunnosta yhteys nimissään ja kieltäytyessä luovuttamasta meille henkilötietojansa yhteyden uudelle henkilölle siirtämistä varten. Puhelinyhtiökään ei kovasti yrittänyt auttaa kieltäytyessään tekemästä vaihtoa, ellei lähtijän passin numero ole tiedossa. No tulipa taas joku syy lähteä yliopistolle verkkokurssia tehdessä ja pohtiessa, mille päivälle tilaan Interrail-lipun alkavaksi.

Tänään sen sijaan oli yllätys, että meillä ylipäätänsä oli vielä sähköä saatavilla pistorasioista. Olivat kuulemma vuokraemännälle ilmoittaneet katkaisevansa sähköt maksamattomien sähkölaskujen takia. Ei siinä mitään, mutta emme koskaan saaneet sähkölaskua todennäköisesti johtuen siitä, että laatikossa ovat sekaisin meidän, kaikkien niiden, jotka asunnossa joskus ovat joskus asuneet ja vuokraemännän sukulaisen postit, jotka hän kerran kuukaudessa käy keräämässä. No eipä tuolle sähkölle muutenkaan niin hirveästi käyttöä ole. Kaasuakaan ei ole ollut reiluun viikkoon, joten sähköä ei tarvitse edes sen sytyttämiseen.

Eilen illastettiin. Hyvää ruokaa ja huonoa juomaa hyvässä seurassa. Puolet kreikkalaisista kieltäytyi syömästä ruokaani, koska siinä oli sipulia. Sitten vielä kehtasivat ehdottaa minun olevan ruokavammainen ruokarajoitukseni kohdistuessa oliivien naama mutrulla syömiseen (jonka kieltämättä suoritin antaumuksella ja kaiken voimani peliin laittaen ilmaistakseni mielipiteeni yliarvostetuista oliiveista).

Kai tuota vaan siitä täytyy lähtä, että jonnekin kahdeksannen päivän kohdalle lennon Roomaan varaa ja siitä improvisoimaan lähtee, jos nyt niitä lentoja saatavilla vielä on kun vihdoin varaamaan alkaa päätän.

Mieliala kohenee valittamalla

Oli edellisen kerran valittaminen selvästi johtanut marketissa jatkoselvityksiin sillä tällä kertaa valittaessani kuitin allekirjoittamisesta vedoten moniin espanjalaisiin pankkiaiheisiin sanoihin, joiden suomennoksiakaan en ymmärrä, nyrpein naamoin suostuivat allekirjoittamatta olemiseeni. Jos heillä on aikaa tehdä asiat hankalasti, on minullakin. Takanani jonottavat ihmiset eivät ainakaan minun kaupassani asioidakseen jonota.

Kävin katsomassa kehnon espanjalaisen elokuvan. Tekstitykset tulivat tarpeeseen. Olisi jäänyt pahasti muuten ymmärtämättä. Taisivat olla eteläespanjalaisia.

Kehveli! Sain selville muiden vaihto-oppilaiden olleen kirurgian osastoharjoittelussa. Kuukauden sairaalassakiertelystä 11 pistettä. Eikä vaihto-oppilasstatuksen omistavilta vaadittu mitään muuta kuin läsnäolo. Ei edelleenkään, että opetuksella tai pisteillä mitään olisin tehnyt mutta harrastus se sekin.

Mutta tärkeämpiin uutisiin. Harkinnassa on nyt poistua kaupungista lopullisesti toukokuun alussa ennen vuokranmaksupäivää. Mikäli siihen mennessä olen jonkun itseäni tuuraamaan asuntoon saanut, ei ongelmia. Mikäli en, vuokraemäntä ottakoon vuokrani etukäteen annetusta pantista sen jääden tappiokseni ja kämppikset keksikööt omat keinonsa kiivetä urinaalista ennen seuraavaa vuokranmaksupäivää.

Suunnitelman seuraava vaihe on lähes valmis: Sevillaan suomivahvistuksille tulkiksi sieltä jatkaen 22 päivän Interrail-lipulla Suomea kohden mahdollisesti Itä-Euroopassa poiketen.

Lisäys klo 21.17:
Hyvä Suomi, hyvä Hyypiä! Sami Hyypiä teki maalin (jalkapallo ei enempää kiinnosta mutta vähän kuin maajoukkue pelaisi kun suomalainen on kentällä).

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis

Ei se rahallinen menetys mutta henkinen tuska, kun ei edes ketään muuta kuin itseään voinut syyttää eikä asialle mitään ollut tehtävissä toisin kuin sillä Lääkärilehdessä olleella lääkärillä, jota kyrsi vakuutusyhtiöiden potilaspapereiden alituinen ja tarpeeton vaatiminen vakuutuspäätösten tekemiseksi niin paljon, että hän vaihtoi asiakirjojensa kieleksi arabian lain jättäessä määrittelemättä kirjaamiskielen. Oma ratkaisuni oli välittömästi kämpille palattuani itsensä rankaiseminen 50 minuutin ylämäkijuoksun suorittamisella. Viiden ensimmäisen minuutin jälkeen vitutus suuntautui lennolta myöhästymisestä siihen kurjaan tieinsinööriin, joka oli päättänyt tien rakentaa juuri ylämäkeen suuntautuvaksi. Harvoin harjoitustilanteessa tapahtuu, mutta sen verta tuskaista oli, että kävellä täytyi tietyn pisteen jälkeen. Potutustason lasku oli valitettavasti vain väliaikainen. Näin parin päivän jälkeen alkaa jo kyrsiminen olla epämiellyttävän muiston tasolle. Eipähän ainakaan toista kertaa tule myöhästyttyä.

Filmifestivaali menossa. Aikataululukutaito ilmeisesti heikoissa kantimissa elokuvan näytöksen ollessa jossain ihan muualla kuin olin olettanut. Onneksi on vielä haluamani elokuva pari päivää tarjolla.

Muutenkin tuntuu olevan suuren maailman meininkiä näillä festivaaleilla. Poliiseja kuin pipoa edustusautojen tuodessa, ilmeisesti, kuuluisuuksia punaisen maton päähän. Niitä kahtasataa teini-ikäistä tyttöä eivät kuitenkaan mitkään tusinajulkimot kiinnostaneet vaan ainoastaan se aito ja alkuperäinen valkoiseen smokkiin pukeutunut tyyppi, jonka nimestä tai ammatista minulla ei ole mitään tietoa vaikka toista niistä kysyinkin. Kova oli aina kiljunta, jonkun ollessa varma nähneensä vilaukselta oletetun idolinsa.

Aivan kuten lukemassani Tom Clancyn nimellä myydyssä haamukirjoittajilla kirjoitetussa kahdella eurolla ostetussa kioskipokkarissa, huomenna kaikki on paremmin.

Helevetin helevetti!

Irlanti tuolla, minä täällä. Kommentteja ei saatavilla tällä hetkellä.

Kohta lomalle lomalta

Vaikka yliopistolla ei mitään tapahdu eikä siellä olosta hyötyä ole, ei se riitä syyksi kotiin jäämiseen. Kaksi asiaa sen sijaan oikeutta: juokseminen ja ranta. Koska tänään oli vain täpärästi kaksikymmentä lämpöastetta, mikä - ilman tuultakin - on täysin riittämätön rannalla lojumiseen ikiroudan piillessä syvällä sisimmässä liiallisen kylmässä elämisen jälkeen, jäljelle jäi juokseminen. En vielä ole päättänyt onko kahdesta pahasta pienempi epämiellyttävän aikaisin kouluun herääminen vai lähes yhtä epämiellyttävän aikaisin herääminen usein aikaisin heräämisen epämiellyttävältä tuntuvan juoksulenkin suorittamiseksi. Epämiellyttävää tai ei, toinen on valittava. Eikä kumpikaan valinta myöskään oikeuta jättämään väliin illalle varattuja liikunta-aktiviteetteja. Paitsi, jos rantakelit yllättäen ilmestyvät.

Ranskalainen vaihtoi sukupuolta. Tytöllä oli parempia kavereita. Tilalle ilmestyi poika. Pelkään asuntoonmuutajan valtaväestöön integroitumisen puolesta. Hän ei ole vaihto-oppilas eikä puhu espanjaa. Tämä johtaa erottumiseen asunnon natiiveista sekä kielen että asenteen osalta. Kyseisessä tapauksessa kieliopistossa muiden ranskalaisten kanssa opiskeleva henkilö ei edes yliopistossa vielä ole kotimaassaan aloittanut, mikä herättää vakavia epäilyksiä hänen koulutuksestaan ja kokemuksestaan juhlan vieton saralla. Eristäytyminen muiden kieltä osaamattomien ranskalaisten pariin ranskalaiskaupunginosaan patonkikaupan perustamista suunnittelemaan on vakava riski. Silmämääräisen painoindeksin määrityksen ja jääkaapin sisällön perusteella hän kuitenkin on potenttiaalinen oluen kuluttaja, mikä mahdollistaa integroitumisongelman ratkaisemisen asunnon kaikkien osakkaiden osallistuessa joku vapaa ilta hätäistuntoon pohtimaan elämän tarkoitusta ja Espanjan sisäpolitiikkaa suhteessa Baskimaan itsenäistymispyrkimyksiin.

Päivällisenä oli sahramipastaa ja jälkiruokana helekutin pahoja mansikoita. Hyviltä näyttävät mutta direktiivikokoiset geenimansikat vain ovat kamalia.

Pian Dubliniin. Sitä ennen pitäisi huomenna kirjoittaa verkkokurssille raskaudesta ja viruksista. Lääkärin suositus: molempia kannattaa välttää. Ainakin yhtä aikaa.

Vielä kun joskus Bud Lightia kokeilla saisi

Ei ollut vääntökorkki ollenkaan niin viileä kuin televisiossa. Reikä vain tuli käteen eikä auennut siltikään. Kun muutkaan auki eivät saaneet turvauduin paidan helmaan. En tarkistanut mutta varmaan paidassakin nyt reikä. Kuin koko tapahtumasta jotakin olisi puuttunut avaamistapahtuman vain ollessa neitimäisen tylsä vääntöliike ilman macgyver-hengen sisäistä herättämistä pohtien, minkä huonekalun maalipinnan avaamalla vaurioittaisi tai millä työkalulla itsensä vaaraan saattaisi pullon auki saadakseen. Tätäkään ei kokeilematta tietää olisi voinut.

Lihapullista tuli räntäsateen masentavan tavallisia. Pidän uunissa tehdyistä enemmän. Ikionnellisen henkisesti vapaan hippikanan omega-munatkin unohtuivat massasta. En huomannut mitään vaikutusta mihinkään. Onko kyseessä vain munantuottajien salaliitto? Nyt kun huipputärkeät rasvahapot jäivät saamatta, pitää varmaan kähveltää kaapista kreikkalaisen suklaapatukoita, jotta edes päivittäiset vitamiinit ja hivenaineet elimistöön saa. Ennen on ihmisten elämän täytynyt olla köyhää ja kurjaa. Onneksi minä olen riittävästi informoitu tarpeistani.

Havaitsin täydellisen suklaajuoman valmistuvan hyväksyessä sen totuuden, ettei kyseessä ole oikeastaan juoma vaan ennemminkin kuumennettu suklaavanukas. Chilin lisäys ei saanut muiden hyväksyntää edes perustellessani jo atsteekkien sitä tehneen.

Sunnuntai on hyvä päivä juosta poikkevia reittejä ihmisten jättäessä Herran pelossa lepopäivänä kadut vähemmän pelokkaille. Olen varma, että kaikessa kettumaisuudessaan mäet ovat noustessa pitempiä kuin alaspäin mentäessä.

Yöllinen Malaga varmasti kauniimpi kuin pimeä ja luminen Suomi

Kamera pahalainen olisi pitänyt matkassa olla, kun juuri löytämääni lähi-Lidliin kävelin. Rinkkamatkailija rahaa kadulla keräsi. Ei mitään erikoista. Yleensä he vain myyvät omatekemiänsä koruja. Hän ei edes siihen vaivautunut. Luuli keksineensä kultasuonen: värikkään pullon suulle oli laittanut kolme päistään yhteen kiinnitettyä haarukkaa vaakatasossa pyörimään. En ilmeisesti ollut ainoa, joka ei ollut keksinnön loisteliaisuudesta vakuuttunut. Kaksi kymmenen sentin kolikkoa kupissa jäivät toiseksi sen suurkaupunkeja kiertävän sanomalehdillä päällystetyn miehen päiväansioille, joka kertoi jo viimeiset kolme vuotta eläneensä huoletonta elämää maailmaa kiertäen rahoittaensa elämänsä seisomalla sanomalehdestä valmistetun näköisenä liikkumatta maailman kaupunkien pääkaduilla odottaen eteensä tipahtavia kolikoita. Sellaisia lukuja päiväansioiksensa kertoi, että siinä Suomen työttömät, opiskelijoista puhumattakaan, jäivät toiseksi.

17 astetta positiivisia lämpöasteita. En kyennyt hahmottamaan alueen kukkulaisuutta kaikelta asfalttisuudelta, vaikka sitä se portaiden ja ylämäkien perusteella oli, Lidliin kävellessäni. Lämpö, keltainen pienpainenatriumlamppujen valo ja kukkivien puiden tuoksu pimeydessä yhdistettynä kaupungin keskustasta etääntyvään kulkusuuntaan muodostivat täydellisen olotilan. Tunnetta ei vaihtanut edes korviin taskusta johtuva Rage Against The Machinen musiikki, jolla hain vastapainoa koko päivän jatkuneeseen loopilla (suomen kielisen vastineen etsin periaatteesta jahka aikaa enemmän omistan) Chopinin Nocturnesien soimiseen. Yölliset näkymät kukkuloilta olivat sanoin kuvailemattomat (paitsi, että kyllä olisi ketuttanut asua siellä, sen verta kaukana keskusta näytti olevan). Kamera pahalainen. Miksei mukana ollut.

Olin saksalaista ruisleipää ostamaan lähtenyt. Toin mukana pakin olutta. Pakko oli. Ikinä ennen en ole avannut olutpulloa, jossa on vääntökorkki (twistoff-korkki tunnettakoon tästä edespäin tällä sanalla kunnioituksesta kotimaan kieltä kohtaan). Siellä pakkasessa ovat odottamassa. Aion imeä kaiken tunteen siitä hetkestä, kun korkin auki käännän (olisiko sittenkin pitänyt valita kääntökorkki). Juhlat muutamien minuuttien kuluttua alkavat ranskalaisten luona. Eteläeurooppalaiset ovat lyöneet vetoa keskenään siitä, kuka juo eniten. Tämän täytyy olla mielenkiintoista seurattavaa.

Täytyy muistaa pitää liiallinen juhlinta poissa viikoilta. Sen lisäksi, että se häiritsisi urheilua myös mikrobiologian verkkokurssi alkoi. Jo ehdin ensimmäisten joukossa esittelemään itseni ja uhoamaan lääketieteellisen opetuksen tietoteknisen tason olevan jostain, mihin edes eteläeurooppalainen aurinko ei paista ja lupasin pistää kaiken tarmoni pilottijakson aikana tämän asian korjaamiseksi antamalla rakentavia kehitysehdotuksia. Tuutorit olivat samaa mieltä ja toivoivat mielissään olevansa tuiskun ja pakkasen keskeltä paikallani lämpimällä aurinkorannalla.

Pahoittelen kaikesta paasauksesta ja tarkkuuden tavoittelusta huolimatta jääneitä kirjoitusvirheitä. Korjausehdotuksen kommentteihin. Juhla-aikataulu tänään kiireinen.

Home on myrkyllistä oli se juustossa tai ei

Tuoreista appelsiineista puristettu appelsiinikastike kanoille oli hyvä valinta. Mahdollisesti olisi makeutta vaatinut lisää. Sherryä ehkäpä? Kanat olivat hyvin marinoituneita appelsiineissa ja rusinat täytevalintana osuivat nappiin. Valitettavasti tavallistakin tavallisempi keittokinkku täytteenä kananrinnoissa ei niinkään. Tietysti tavallisten kuolevaisten ehdotus olisi ollut täyttää rinnat jonkinmoisella juustovalmisteella alkaen epämiellyttävästä sulatejuustosta päätyen lähes hengenvaaralliseen homejuustoon. Mutta kyllä sitten on naurussa pitelemistä ennen ambulanssin saapumista mykotoksiinien virratessa suonissa, kun joku puolipilvinen päivä se homejuusto kaikkien aiempien epäilyjen mukaan osoittautuu todellakin myrkylliseksi kaikkien muiden paitsi viisaimpien ja epäluuloisempien aflatoksiiniannoksen jäädessä suurimmilta osiltaan lautasen reunalle. Sitä päivää odotellessa kieltäydyn keittiömestarina toimiessani altistamasta makunystyröitäni tälle paholaisen jalkasilsasta jalostetulle hifistelytuotteelle.

Lojumistekijää mukavuusasteikolla kieltämättä laski se, että vihdoin rannalle suunnatessani olin mukaani ottanut mukavuuden takaavan alustan sijaan mukavuuden takaavia virvokkeita kylmälaukussa. Molemmat olisivat olleet tarpeellisia. Ranta-amatöörit olivat pakkautuneet yhteen keskittymään likaisen tekohiekasta tehdyn rannan keskelle kuin viimeisillä säästöillään ihmissalakuljettajilta hengenvaarallisen käpertymispaikan vuotavasta pikkupaatista ostaneet Kanarian saarille suuntaavat laittomat pakolaiset jättäen vähät ruohikkoalueet käyttööni. Kaikki oli tunnin verran täydellistä ennen tuulen yltymistä puhuriksi, joka vaikeutti jopa pystyssä pysymistä. Ainakin sain esimakua rantaelämästä keskellä talvea.

Pääsin etätyönä tehtävälle verkkokurssillekin mukaan. Täytyy varoa ylirasittumista. Tiedä mitä siitä seuraa, jos suin päin ilman lämmittelyä aivojumppaan säntää. Revähtävät vielä ja joutuvat sairaslomalle.

Tehosekoittimesta meni tehot

Muutaman päivän ehdin etsiä täydellistä pirtelöä. Useiden kehitystuotteiden aikana ehdin todeta kreikkalaisen rasvaisen jogurtin olevan tarpeeton loistomaun luomiseksi korvaten sen halvimmalla tuiki tavallisella maustamattomalla rasvattomalla jogurtilla. Myös kokeilumielessä käytetystä puoli-ihraisesta iskukuumennetusta UHT-maidosta luovuin antaen tietä vähemmän pahalle rasvattomalle versiolle. Riippuen käytettyjen hedelmien makeudesta hunaja toi tarvittaessa odotettua makeutta.

K-koekeittiön kehitysosaston suurimpia lämpimurtoja pirtelökehityksessä oli oivallus lisätä tilanteesta riippuen joko ravintokuitupitoisia keksejä tai muroja juoman viskositeetin lisäämiseksi, mikä lisäsi sekä tuotteen makua että teki siitä miellyttävämmän kuluttaa. Murskatun jään lisääminen yhdessä voimakkaan sekoittamisen kanssa muutti juoman ilmavaksi ilmakuplien jäädessä pirtelöön nesteen lisääntyneen sisäisen kitkan ansiosta. Valitettavasti uskoessani löytäneeni henkilökohtaisesti täydellisen reseptin tälle vähemmän jalolle ja aliarvostetulle tuotteelle, tuhosin tehosekoittimen liian tehokkaalla sekoittamisella. Se siitä. Olivat ne hyviä niin kauan kuin niitä kesti.

Skimboardi vielä hankkimatta. Myös pienen pienelle linkkuveitselle on ollut tarvetta useammin kuin monesti matkalla. Yllättävää kuinka tarpellinen veitsi on aterioidessa.

Kännykkä tippui taskusta baarin lattialle takin roikkuessa naulakosta väärin päin. Kai siihen voisi yrittää soittaa jahka numeron saan selvitettyä muiden herätessä uniltaan. Ei sisältänyt vitaali-informaatiota. Menetys lähinnä henkinen. Onneksi vielä ratsastetaan viiden opintopisteen luomalla aallon harjalla.

Viisi (5) opintopistettä plakkarissa

Ja siinä se seisoo: Nutrición en pediatría, 5 créditos, APROBADO. Viisi pojoa! Eihän siinä mennyt kuin kolme kuukautta mutta ilmeisesti professori vihdoin oli viestinsä lukenut. Viisi pistettä puoleen vuoteen. Nyt ollaan taas suunnitelman mukaisessa opiskeluvauhdissa. Jahka ainoa kauppa, josta ruotsalaista siideriä olen Malagassa löytänyt aukeaa, kylmälaukun täytän ja suuntaan rannalle silläkin uhalla, että aurinko on jo pilveen mennyt ja taivas tarjoaa vain kylmyyttä ja meri viimaa. Jollakinhan se juoksun aiheuttama energiavaje täytyy korvata.

Kaikessa hurmoksessa ilmottauduin Mikrobiologian pilottiverkkokurssille. Tiedä sitten mahtuuko mukaan, mutta perustelin tämän teknologiakokeilun pääsevän oikeuksiinsa sitä tehtäessä etätyönä Etelä-Espanjan hiekkarannalta shortsit (pitkällisen tutkimuksen jälkeen suhu-s:n käytöstä nykykielessä päädyin kirjoittamaan tämän vaatekappaletta tarkoittavan sanan yhdistelmällä sh pelkän s-kirjaimen tai suhu-s:n sijaan, vaikka suomen kielessä yhtä äännettä tulisikin merkitä yhdellä kirjaimella, sillä katsoin tämän lainasanan olevan helpommin tunnistettavissa lainamuodossaan) jalassa kylmälaukun vieressä lojuen. Tämä pilottikokeilu luo valoa lääketieteen opetuksen teknologisoitumiselle, joka tällä hetkellä ainakin oman kokemukseni mukaan on Powerpoint-esityksiä lukuun ottamatta yhtä kivikautisella tasolla kuin opetus Espanjassa.

Voiko tästä elämä enää paremmaksi muuttua?

Raportti: Madrid

Jopas, kaikki yksityiskohdat pääsivät unohtumaan edellisestä blogiviestistä.

Madridissa oltiin viiden hengen voimin. Kuten odottaa saattoi, maailmanmatkaajat, itseäni ja seurueen ainoaa naispuolista henkilöä lukuun ottamatta, olivat varustautuneet jättimäisillä pyörillä vedettävillä matka-arkuilla, joiden sisältö aamuisin valmistautumiseen vaaditun ajan perusteella koostui sellaisesta määrästä viikonloppumatkalle elintärkeitä kosmetiikkatuotteita, että niillä epäilemättä olisi muuttanut yhden marketin lauantai-illan pihallisen Toyota Corollien kuskeja lippalakkipäisistä ammattikoululaisista pesun kestäviksi metroseksuaaleiksi.

Päivä 1.

Halpa hostellimme sijaitsi Madridin keskustassa. Sisään kirjautuessamme jouduin ristikuulusteluun, kuinka kehtaan matkustaa henkilökortilla, jonka voimassaoloaika oli loppunut jo vuosia sitten. Vakuutin oman henkilöllisyyteni olevan voimassa vielä pitkälle tulevaisuuten ja perustelin kortin voimassaolon alunperinkin olleen tietoturvasyistä vain pari vuotta siinä olevan turvasirun takia. Pohja-ajatus oli oikea ja tarpeeksi useita itsellenikin tuntemattomia tekniikka-aiheisia sanoja asettelemalla kriittisiin väleihin virkkeiden keskelle vakuutin reseptionistinkin löysentämään päätänsä kiristävää vannetta ja ojentamaan panttia vastaan avaimen. Mainittakoon hostellin tavallisten avainten sijasta käyttäneen espanjalaisittain hämmästyttävän teknisiltä vaikuttaneita elektronisia avaimia, jotka tyylitietoiset saattoivat kiinnittää ranteisiinsa rannekellon paikalle ajan sijasta huoneen numeroa osoittamaan. Tämän innovaation olisi ymmärtänyt jossain toisessa maassa, jossa helposti juhlamielentilassa saattaisi päästä unohtumaan majoittamansa huoneen numero mutta hostellissa, joka ilmiselvästi oli sääntöjen ja ohjeistuksien määrän perusteella liittynyt espanjan sisäiseen baskiterrorismin vastaiseen sotaan säilyttämällä oman rauhansa kieltämällä ainakin teoriassa jopa tiloihinsa päihtyneenä saapumisen huoneissa suoritettavasta nesteytyksestä puhumattakaan, ei katoamisvarman avaimen tarjoaminen kovin kummoiselta idealta hetkellistä 80-luvun retrofiiliksen herättämistä lukuun ottamatta vaikuttanut. Päivä kulutettiin ahdistumalla kylmästä nähtävyyksiä katsellen ja ilta vietettiin onnistuneesti astumatta yhteenkään röyhkeän hintaiseen klubiin.

Päivä 2.

Sunnuntaipäivän vietin ekuadorilaisen kanssa, kuulemma, Euroopan suurinta kirpputoria, El Rastroa, kierrellen. Tavaraa ja ihmisiä oli niin paljon, että tavallisesti kirpputorille astuessa tavaroiden tarpeellisuudesta kertova ja impulssiostosten hillitsemisestä huolehtivan aivotoiminnan lakkautuminen meni tapahtumassa virikkeiden ylivaltaisuudessa epäkuntoon eikä mihinkään pystynyt keskittymään tarpeeksi kauan ehtiäkseen kaivaa taskusta tarvittavat rahat enemmän tai vähemmän tarpeellisen/laillisen/viihdyttävän tavaran hankkimiseen. Kaikkea kuviteltavissa olevaa olisi ollut tarjolla. Kuvitella en kyennyt, keskityin katsomiseen. Italialaisten ja kreikkalaisten kiertäessä yhtä maailman parhaiksi tituleerattua museoa keskityin itse kasvitieteellisen puutarhan kiertämiseen. Kasvit ovat kivoja.

Illalla jalkapallohullut maksoivat itsensä kipeiksi paikallisten tusinaseurojen kamppaillessa areenan kuninkuudesta. Kyseessä todellakin olivat siis paikalliset pikkuseurat. Vaikka muiden urheilemisen katseleminen ei pätkääkään kiinnosta, olisin pelkästä kulttuurisesta kiinnostuksesta ollut valmis puolen sataa valuuttayksikköä maksamaan mahtiseurojen pelaamisesta ja jalkapallomanian näkemisestä. Pubissa sen sijaan oli paikallisväestön seurassa yksikkönä olutlasi. Ei mitään mullistavaa ja ihmeellistä. Erikoista oli kuitenkin sen valkohapsisen Taru Sormusten Herrasta –saagan Gandalfin näköisen herran tapaaminen yöllisen Madridin vanhuksille terveydenhuollon säästöt mielessä pitäen rakennetun leikkipuiston reunalla.

Herra oli kovassa keskustelussa saksalaisten turistien kanssa. Hiipiessäni kuvaa ottamaan huomasin, ettei keskustelua valkohapsen osalta käyty sanoin vaan maahan piirtämällä ja lehtiöön. Suomeakin herra pienoisia kirjoitusvirheitä lukuun ottamatta osasi muutaman sanan verran. Hieman epäily hiipi mieleeni miehen kutsuessa meidät kotiinsa teelle, sillä olin huomioinut poliisin hidastavan autoansa hänen kohdallaan kuin olisivat ennenkin herran kohdanneet. Vaikka valkoparran varsin miellyttävässä asunnossa, jossa omaksi ilokseni ja muiden kummastukseksi ei kenkiä sisällä pidetty, oli myös herran vähemmän puhelias mutta yhtä lailla ystävällinen alun perin vietnamilainen puoliso, en voinut olla katsomatta lähintä poistumisreittiä ja miettimättä millä muilla tavoin hän meidät hengettömimmiksi tehdä voisi kuin pöydällä olleella kivenmurikalla ja mihin hän meidän kilon paloiksi leikatut ruumiimme kätkisi.

Olen yksinkertainen ja toimintapainotteinen ihminen ja mielummin käytän aamulla 15 minuuttia suihkussa käymiseen kuin keskusteluun siitä, tulisiko reput jättää majoituspaikkaan vai ottaa mahdollisen sään muutoksen varalta mukaan. En myöskään näe vaivan arvoiseksi demokraattista väittelyä kadulla siitä, kulkeeko hieman lyhyempi reitti reittipisteeseen B oikean vai vasemman kautta vaan mielummin kulutan aikani johonkin hyödylliseksi näkemääni toimeen, johon myös lepäämisen lasken. Täten oli ymmärrettävää jo pelkän myöhäisen kellonajan perusteella ajatusteni vaeltaminen jonnekkin muualle kuin tämän äärimmäisen tuotteliaan kotifilosofin pienellä käsialalla geometrisiin kuvioihin kirjoitettujen ajatusten äärille. Tuotteliaankin ajattelijan korkeasfääriset ajatuskuviot elämän tarkoituksesta ja filosofian merkityksestä yhteiskunnalle eivät johdattele meitä kohti ilmiöiden nonfiguratiivisuutta eivätkä paranna asianosaisiin kohdistuvia ongelmia sen enempää kuin ne opettavat meitä sisäistämään hyvinvoivan yhteiskunnan rinnalle muodostuneita epäkohtia tai panostavat filosofiseen interaktiivisuuteen ajattelematta peräänkuulutettua lakonisuutta.

Herran loppumaton kirjoitustulva sisälsi toinen toisiaan seuraavia sanoja muodostamatta sen erikoisempaa merkitystä yhteen liitettyinä minulle kuin edeltävä puppulausegeneraattorilla tuotettu virke suurimmalle osalle meistä. Ainoa keskivertoa lähentelevä keskustelu syntyi rouvan kanssa aterioidessamme hänen tekemäänsä salaattia syömäpuikoilla rouvan kertoessa miehen tuovan joka ilta kotiin matkailijoita lukemaan ja keskustelemaan kirjoituksistaan. Asunto varmastikin olisi ollut ilman rouvan toppuuttelua kattoon asti täynnä täyteen raapustettuja papereita kuin syrjäytyneen kissanaisen asunto kissoja ilman naapurien alituisia valitussoittoja kunnan eläinlääkärille. Rouva oli lähtöömme asti syventyneenä ristisanatehtäviin keskittäen huomionsa keskusteluun vain hetkittäin herran sitä vaatiessa unohdettuaan jonkun elintärkeän nimen tai tapahtuman.

Käteen jäi hämmennys ja pieni selkäpiitä karmiva tunne, joka palasi taas seuraavana päivänä nähdessäni saman miehen toisaalla poliisien keskellä puistossa virkavallan kysellessä häneltä kysymyksiä jonkin vallinneen hämmingin pohjalta. Ehkä he olivat löytäneet pihalle haudatut luurangot?

Päivä 3.

Edellisen aamun perinteisen hirveästä hostelliaamiaisesta viisastuneesta olin tuonut omat tarvikkeeni leivän päälle. Ensimmäisenkin aamun selvisin vain ajatuksella siitä, että mikäli aamiaiseni olisi yhtään halvempi ollut, olisin saanut hyvitystä vuodepaikkani hinnasta. Ilman niitä tuskin olisin kestänyt toista aamua ilmaiselta rangaistukselta tuntunutta valkoista paahtoleipää, maissihiutaleita ja marmeladia. 

Mikä tunne. Lähemmäs luontoa tuskin tulen Espanjassa pääsemään kuin käymässäni puistossa. Jättimäinen puisto oli juuri sellainen kuin puistolta yleensä odotan. Myös madridilaiset olivat puiston erinomaisuuden havainneet ja vallanneet sen ruohoalueet oikeaoppisesti lojumiseen ja mitääntekemättömyyteen. Hyvin kulutettua aikaa.

Picasso-museossa vierailtiin. Juuri kyseiseen museoon halunneiksi muut juoksivat museon läpi hoitoa saamattomien ADHD-lasten vauhdilla. Odottivat sentään kärsivällisesti huoneiden välillä.

Hyvä reissu. Nyt kehtaan sanoa käyneeni Madridissa.

Kuvia ladattu albumiin.

Madridissa käytiin

Madridissa oli kylmä. Täällä on lämmintä. Oma koti kullan kallis, Malaga vähintään lentolipun.

Yhtenä päivänä pörröisenä metsässä, toisena verisenä tiskillä

Kävin lihakaupassa. En taaskaan ymmärtänyt mitään. Vieressä asioinut rouvashenkilö käänsi kauppiaan puheen ymmärrettäväksi palikkaespanjaksi. Ymmärrystäni vaille jäänyt virke oli kysymys lihan paloiksi pistämisestä. Myönnyttyäni lihakirves kävi ja epäilemättä vielä viikonloppuna iloisena nurmella pomppinut tilaamani söpö jänis muuttui verisestä lihapötkylästä verisiksi lihapaloiksi. Harkitsin taas lihan syömisen järkevyyttä kauppiaan pidellessä kauhuelokuvaversiota Pupu Tupunan päästä kysyen laitetaanko sekin pakettiin. Kieltäydin nappisilmien tuijotuksen alla. Pakettiin meni kuitenkin pieni muovipussi, joka ulkonäön perusteella sisälsi viattoman luontokappaleen suonissa virranneen hapensiirtonesteen. Se meni roskiin vatsaontelosta löytyneiden sisäelinten kanssa irrottaessani lihaa luista ruokalajini ollessa sopimaton luisille lihoilla. Rankkaa tavaraa henkilölle, jonka perkaamat kalatkin voi luultavasti laskea kumman käden tahansa kolmella ensimmäisellä sormella. Vielä kun oman possunsa pääsisi teurastamaan, niin saisi motivaatiota maailman parantamiseen kasvissyönnin muodossa.

Juhlan numeroarvot olivat vääriä. Virallisten valvojien mukaan osanottajia oli 65. Valituksia virallisille valvojille oli tullut 46. Luultavasti samalta henkilöltä. Vuokraemäntä kävi sunnuntaiaamuna pimpottelemassa ovelle vihaisena. Hänen asunnossaan ei saa järjestää juhlia. Emmehän me kuulemma järjestäisi juhlia vanhempiemmekaan asunnoissa. Mikä oli itse ongelmana, jäi hieman hämärän peittoon. Ilmeisesti pelko ja huoli oli emännällä sakosta, jota hän kynsiä pureskellen odotti (mitä ei tietystikään ole tulossa, kun ei jo juhlapäivänä tullut). Pasmat menivät sekaisin ilmoittaessani ainoana hereillä olleena luonnollisestikin maksavamme sakot, mikäli sellaisia tulisi. Ei ilmeisestikään ollut vastaus jota oli varttonut. Asuntokin oli jo aikapäiviä sitten siivottu. Ei edes siitä voinut ovelta kuikkien valittaa.

Ilmeisesti viikonloppuna Madridiin. Huvipuistohammasta kolottaa jo. Se on siinä olut- ja teehampaan vieressä. Tuskin maltan odottaa.

Neonpuku laski osanottajamääräksi 51

Hyvät pilleet. Paukujyviä aamiaiseksi. Asunto odotetussa kondiksessa. Kaksi asunnon täysmiehityksestä vielä nukkuu. Kyllähän se hyvien juhlien merkki on näillä seuduin, poliisien saapuessa uloslähtökäskyä antamaan. Näin jälkeenpäin kuultuna, poliisit eivät asuntoon saa astua ilman kirjallista oikeuden määräystä, mutta ei sen puutuminen mikään auktoriteetin puutteen selitys ole. Liekkö syy kansassa, joka omassa auktoriteetin kunnioituksen puutteessaan on saanut itse poliisitkin uskomaan omaan voimattomuuteensa vai missä, mutta paikalliset alimman tason kyläpoliisit ovat kyllä selkärangattominta sakkia mitä kuuna olen nähnyt. Alakerran harmaahapsen tullessa sanomaan olisi asunto tyhjentynyt alta aikayksikön mutta kuuden paikallispoliisin saapuminen ovelle koputtelemaan ei kovinkaan nopeaa ulostautumisvirtaa luonut.

Kuudesta, ilmeisesti, virkavallan edustajasta johtajalta vaikuttanut kommunikoi vihaisena asioista ovelta. Lopuista viidestä nainen seisoskeli tilanteen hölmöydestä tympääntyneenä taka-alalla neljän itseäni tuskin vanhemman pojanklopin naurattaessa juhlista lähteviä tyttöjä. Ovella ollut yritti antaa pahaa silmää naureskelijoille ilman hetkellistä hiljentymistä suurempaa vaikutusta taka-alalla olleen virkapuvun jatkaessa ihmettelyään kolmen yksikön saapumisen tarpeellisuudesta tilannetta selvittämään.

Ei herättänyt ovella olijassa minkäänlaista vastustelua kieltäytyessäni näyttämästä henkilöllisyystodistusta perustellen unohtaneeni juuri passini yliopistolle (!). Ilmeisen voimattoman neonpuvun ainoaksi voimakeinoksi jäi kamerani kaappaaminen, taas kerran yrittäessäni puolihuomaamattomasti kuvia ottaa, ja sen palauttamisen lupaaminen jahka saisin ihmiset ulos lähtemään (tässä vaiheessa kotimaassa vanhempi konstaapeli Karhunen olisi astunut sisään ja tuskin ääntään korottamatta chucknorrismaisella maailmanomistaja-asenteella ilmoittanut juhlien tulleen päätökseensä tyhjentäen koko asunnon omistajia lukuun ottamatta nopeammin kuin kupillinen olohuoneen pöydälle kaatunutta keltaista juomaa ehtisi valua lattialle).

Ajan kanssa ja Neonpuvun koputtelun avustamana ihmismassa valui ulos ja lopulta vakiosuunnitelman mukaisesti kohti illanviettopubejansa. Normi-ilta.

Kyllähän tuolla näyttäisi olevan pakastin vielä pullollaan juomia tulevia iltoja varten. Kaipa tuota nousta pitäisi ja siivoamaan ryhtyä. Urheilukaan suju. Toissapäivänä yritin flunssasta luullessani parantuneeni mutta huonoin tuloksin. Ja kuulemma se sydänlihastulehduskin on sellainen pahalainen, ettei sitä ehdoin tahdoin hankkia kannata. Uskoo ken tahtoo. Suomireggae soimaan ja kippoja keräämään. Ei se sotku itsestään häviä vaikka jotkut niin uskovat.

"Koskaan ei voi olla liikaa juomaa", ohjeistin

Se vaan on kuin elämästä puuttuisi jotain, kun ei ole minkäänlaista alituista pikkumiestä aivojen takaosassa pajavasaralla takomassa muistutukseksi siitä, että kyseisenkin hetken voisi käyttää tulevaan akateemiseen suoritukseen valmentautumalla ja näin varmistamalla tilaisuuden ottaa paineita vielä seuraavasta ja yhä seuraavasta opintotilaisuudesta suoriutumisesta. Ei vain ole tullut opeteltua siihen, että vapaa-ajan voi käyttää lentoyhtiöiden sivuilla surffailuun ja pohtimiseen, mihinkä maahan sitä seuraavaksi lähtisi. Nyt puolen vuoden jälkeen alkaa jo tottua mutta samalla vaanii epäily siitä, ettei opiskelu enää suju aivojen pölytyttyä tarpeeksi. Mutta nyt kun ei vaihtoehtoja ole, samapa tuo on sitten tehdä sitä fiestaa.

Kreikkalainen ei käsittänyt kuinka kaupasta tullessamme naishenkilö, ekuadorilainen, oli juuri ottanut käsistäni yhden täyden juomakassin ja kantoi osuutensa muiden tavoin. Ei auttanut kenenkään selittely tasa-arvosta ja 21. vuosisadalla olemisesta, hän ei vain ymmärtänyt kuinka nainen joutuu raatamaan juomavarastojen kannossa. Mutta ei kelvannut takinkääntökään. Heti kun aloin myöntelemään naisten toden totta kuuluvan jo geneettiseltä perimältäänkin keittiöön lähemmäs hellaa sallivien pienempien jalkateriensä tähden, molemmat alkoivat protestoida. Tulivatpahan ainakin juomat vahingoittumatta perille.

Nyt on virvokkeita, naposteltavia ja muovikuppeja. Toivottavasti ihmisiäkin tulee. Täytyy myöntää, että itseni omavaltaisesti juomakonsultiksi nimettyäni, saatoin varautua juomavarastojen osalta skandinaaviseen ja saksan kieliseen osanottajajoukkoon todennäköisen eteläeurooppalaisen juhlakansan sijaan. Onneksi se on kuin rahaa pankkiin pistäisi, kun itseensä sijoittaa. Tuskin ne mahdolliset ylimääräjuomat hukkaan menevät.

Muut halusivat informoida naapureita. Protestoin vedoten paksuihin kylmiin kiviseiniin ja poliisin kykyyn keskeyttää juhlat, mikäli liikaa häiriötä aiheutuu. Muistutin Espanjassa olemisesta ja rauhallisesti ottamisesta. Ja luulisi alakerran emännän hyväntuulisuuden säilyvän yhden illan juuri pussillisen vuokrarahaa saatuaan.

Voiko tästä muuta kuin onnistunut ilta tulla? Vieraileva tähtikin lupasi palkaksi majoituspaikasta huomenna vessan siivota. Hieno maa tämä Espanja. Harmi vain, että sisällä on kylmempää kuin ulkona...

Normipäivä

Ei mitään järkeä kuinka vähän järkeä koulussa on. Tulipa taas ainakin molemmat ilmaislehdet luettua.

Olin jo varaamassa eilen illalla halpoja Ryanairin lippuja Saksaan mutta valitettavasti webbisivu ei toiminut. Tänään se ei enää ollut niin valitettavaa huomatessani mailissani Saksan majoitukseni ilmoittaneen olevansa kyseisenä ajankohtana eri maassa. Ei se mitään. Näillä näkymin Ku Klux Klanin huppumiesten valloittaessa koko maan parin viikon päästä pääsiäisenä, menen Madridiin vielä pääosin tuntemattoman joukon kanssa. Erityisesti haluamme ekuadorilaisen kanssa käydä Madridin läheisessä huvipuistossa. Ei voi kovin kehno paikka olla, jos liput maksavat kolmekymmentä euroa. Ainakin nettisivujen mukaan Tykkimäki ja Särkänniemen possujuna jäävät pahasti jalkoihin. Lähemmäs suuren maailman huvipuistolaitteita tuskin lähiaikoina tulen pääsemään. Ja onhan vielä itse kaupunkikin aika lailla näkemättä.

Sipulikeittoa tehty. Nuha ei enää hirveä. Viikonloppua odotellessa. Täällä kekkerit. Kreikkalainen on kova poika organisoimaan.

Rondan suunnalla

Meitä oli kymmenen. Yhdeksän uutta erasmusoppilasta. Paljon ranskan kielisiä, muutama kreikkalainen, irlantilainen ja kanadalainen. Kärsivät alottelijoina yleisestä ja ärsyttävästä, vaikkeikaan niin vaarallisesta vaivasta, hätäilystä. Täysin käsittämättömästi kaikkien piti olla aamulla torstaina ennen yhdeksää lentokentän autovuokraamossa. En tiedä näyttelivätkö vai olivatko oikeasti yllättyneitä huomatessaan, ettei Tonin autovuokraamon Toni ollutkaan aamulla paikalla. Kova oli itku ja hammasten kiristys selvitessä Tonin tulevan vasta viitsiessään. Itse olin asettautunut ulkopuolisen tarkkailijan rooliin ja jätin hätäilyn muille vaikutusmahdollisuuksieni ja kiinnostukseni asioiden kulkuun lähennellessä mitätöntä päätösten matkan kulusta tapahtuessa ranskaksi. Kylmälaukku kävi. Kello 9.20. Ensimmäinen jääkylmä matkabisse. Kaikki hyvän roadtripin muodostamiseen vaadittavat osaset olivat koossa.

Kuten etukäteen osasinkin jo epäillä, tällä kansallisuuskokoelmalla nähtiin enemmän nähtävyyksiä kuin edellisten matkojen saksalaisseurueella mutta pidettiin heikkolaatuisempia illanistujaisia. Toisaalta molemmat asiat ovat tulkinnanvaraisia. Tämä kivinen maasto, jossa on kuvattu niin Starship Troopersia kuin Star Warsiakin, oli jotain mitä ennen en ollut nähnyt. Hienoja maisemia. Kivi on kuitenkin loppupeleissä kivi katsoi sitä vasemmalta tai oikealta. Kiistellä voi myös oliko hyvä vai huono asia, jos seurueen kuluttamat virvoitusjuomamäärät olivat kymmenesosan nautintoainepainotteisemman kulttuurin edustajien kulutuksesta. Aikaa kulutettiin jopa hostellin keittiössä kokatun ruuan äärellä ruokapöydässä. Tomaattipasta tuntui virkistävältä uutuudelta ainaisten kebabbien sijaan, joita näissä tilanteissa on tapana nauttia, mikäli päivittäistä viittä tuhatta kaloria ei jo oluesta ole saanut.

Ronda oli kerrassaan kaunis kaupunki. Muistutti Granadaa. Valkoisia taloja ja pieniä katuja. Ja voi pojat, että sillä alueella on paljon korkeuseroja. Yhtä vuorta ja kukkulaa niin kaupungit ja kylät kuin pellotkin. Mahtoi välillä syödä miestä sen ranskalaisen kohdalla, jolla oli korkean paikan kammo. Jonnekin vuorellekin kiivettiin. Asiasta en etukäteen ollut ollut tietoinen mutta nahkakenkäni osoittautuivat kaikessa tukevuudessaan ja paksupohjaisuudessaan toimiviksi kuin tyylikkäät vaelluskengät konsanaan oikaistessani löysäilyyn kyllästyneenä ylös pitkin vuoren rinnettä.

Kaikki kylät olivat pieniä ja kuin suoraan elokuvista. Hostellikin sijaitsi pienessä sadan ihmisen tuppukylässä. Englantilainen isäntä oli kahden ystävänsä kanssa ostanut talon käteisellä edelliseltä omistajalta. Myyjä oli varoitellut, ettei tälläisessä paikassa hostelli ympärivuotisesti pyöriä voi. Jostain syystä espanjalaiset eivät vain suostu ymmärtämään asiakaskunnan etsivät majoituksensa netistä kuten sivistyneissä länsimaissa tapana on. Hyvin meni hostellilla eikä vähiten isännän ansiosta. Epäilyni iltojen juhlatunnelman laimeudesta hävisi tuulen mukana selvitessä omistajan itsensä asuvan samaisessa hostellissa. Hyvät karkelot isäntä pystyyn pisti molempina viettäminämme iltoina ja silti oli itse aamulla ensimmäisenä pystyssä. Sanoi jujun olevan kokemuksessa, vaikka myönsikin joskus juhlinnan käyvän työstä.

Hyvä matka, vaikka jäikin vaivaamaan, etten päässyt englantilaishenkeä tuntemaan Gribraltarilla, vaikka ison kiven ohi ajoimmekin. Yksi autossa olleista oli luullut voivansa päästä sisään jollakin oman maansa paikallisella pahvilipukkeella henkilöllisyystodistuksen sijaan eivätkä muut enää tämän jälkeen halunneet edes kävelymatkaa Gibraltarille suorittaa koko matkan vallinneen yleisen hätäilyn ja valheellisen aikataulukeskeisyyden tähden.

Hirveä flunssa. Kyllähän tämä oli tiedossa. Aina se iskee valvomisen jälkeen. Rikos ja rangaistus. Pakko se oli vielä lauantainakin pubikierrokselle kämppisten kanssa lähteä, vaikka juuri oltiin tultu matkalta. Eilen en jaksanut liikkua lainkaan. En jaksanut edes lähteä katsomaan elokuviin Johnny Deppiä laulamassa espanjaksi musikaalissa (vai ovatkohan ymmärtäneet jättää laulut duppaamatta). Keskityin koko päivän helposti sulateltaviin ADHD-nuorille suunaattuihin liukuhihnaelokuviin, joiden jatkuva viriketykitys tuottaa tasaisen viihdyttävää sunnuntaioloa ilman aivoja rasittavaa ajattelutyötä monisanaisten dialogien tai pakahduttavan monimutkaisten juonikuvioiden muodossa.

Tein kuskusta ensimmäistä kertaa. Ei se nyt niin ihmeellistä ollut, vaikka vaihtelu virkistikin.

Kuvia ladattu albumiin.

Oldschool-pummi ei ole tavallinen pummi

Ei se ollut mitään Helsinkiläisten ekohippien trendikästä maailmanparannusdyykkausta, missä kassi ojossa odotetaan marketin takaovella sulkemisaikaan, joskos kalatiskin mestari suostuisi luovuttamaan myymättä jääneet Kanadasta lentorahdilla tuodut amerikanhummerit ja norjalaiset lohimedaljongit suoraan laatutietoisille opiskelijoille roskavarkaiden varalta lukittuun sekajätesäiliöön lukitsemisen sijaan. Ei. Tämä oli alkukantaista, selkäytimeen jo rutiinissa iskostunutta, pesukarhumaisella tarkkuudella ja mielentilalla toimitettua rehellistä roskien syömistä ilmastoa tai maailmaa sen enempää ajattelematta päälimmäisenä mielessä ollessa oman itsensä selviytyminen seuraavaan 60 sentin arvoiseen pahvisen punaviinitölkin hankkimiseen asti.

Pussi auki. Sisältö ulos. Ruuantähteet suuhun. Toista.

Ohi kulkeneille ihmisille päivittäinen näky. Sama herra, joka taloni kulmalla syvennyksessä päivisin ohi kulkevaa elämää päässänsä analysoi sen verran, mitä synapsit aivoissa vielä tietoa kasvojen punoituksesta päätellen jo vuosikausia jatkuneen ikivapun viettämiseltä kykenevät. Herran olen jo usein kuvin ikuistanut mutten kertaakaan kiinteää ravintoa nauttimassa. Muut eivät ymmärtäneet kiinnostustani asuntomme ikkunasta roikkuen ottamiini kuviin, herran nauttiessa ikkunamme alapuolella kadulla roskalaatikon reunalla lounastaan. Ei alan miehillä, eikä naisilla, ole helppoa tässä maassa. Ei taida sosiaalihuolto täällä tarjota kossupulloa.

Torstaina alkaa huhun mukaan Valkoinen viikko. Jeesusteluunhan se arvatenkin liittyy. Sama huhu myös väitti, ettei koulu ole loppuviikosta. Lupauduin kreikkalaisen kanssa kahden vuokra-auton kyytiin torstaina matkalle Rondan kautta Cordobaan. Hieno juttu. Molemmat paikkoja, jossa en vielä ole käynyt. Pääsen taas ottamaan matkaan kahden kuusion mukana tulleen kylmälaukun, joka viimeksi piti olueni kylmänä yli vuorokauden paahtavasta helteestä huolimatta. Tippaakaan ei aamupalaksi olisi tehnyt mieli viimeistä olutta juoda mutta pakkohan se oli vapaaehtoisten puuttuessa itse tehdä kyetäkseni henkilökohtaisella kokemuksella todistamaan tämän pieneen tilaan taittuvan avaruusmateriaaleista rakennetun ihmelaukun kylmänsäilytyskykyjen olevan omaa luokkaansa.

Nyt uusi yritys kouluun. Aamulla unohdin bussikorttini. Professori ei pisteistäni ole vastannut. Kukaan muu ei asiasta mitään tiedä. Ei huolta. Enää ei sada. Aurinkokin paistaa.

Sadesää, väärä maa

Luulin tulleeni värisokeaksi. Se olikin vain sää. Harmaata. Masentavin väri ikinä. Haalean musta. Harmaata, sateista ja tarpeeksi tuulista rikkomaan sateenvarjon. Tässä harmaudessa ei ollut väliä kumman kahdesta huonosta valinasta teki. Itse valitsin sateenvarjon säästämisen. Kaupan ovella tuli takautumia vastapaistetun sämpylän tuoksuun törmätessäni. Sillä hetkellä olisin pikkuvarpaani saunasta antanut. Siitä oikeasta saunasta. En tästä paikallisesta patenttirikkomuksen arvoisesta kopiosta. Ja vielä pitäisi sitä fiestaa tehdä. Ei ole helppoa. Kotona voisi edes opiskelun varjolla sisälle sateen suojaan jäädä. Nyt on joku meteorologi laittanut sadepilvet vahingossa väärän maan ylle.

Skimboardini on Barcelonassa. Millä sen sieltä tänne halvalla saa? Ei tuo paikallinen posti osaa kirjettä kookkaampaa kuljettaa. Jää sitten ostamatta jos ei parilla kympillä lauta tänne siirry.

Asunnossa asuu nyt ekuarodilainen tyttö ja kreikkalainen poika. Vielä puhelin pirisee tyhjien huoneiden toivossa. Siinä määrin olen jo ärsyyntynyt, että aloin vastata puheluihin suomeksi. Taattua hetkellistä viihdykettä. Tarpeeksi painokkaasti itseäni Kekkoseksi tituleeratessani pienen tauon jälkeen sanaakaan sanomatta puhelimen toisessa päässä painetaan puhelu katki.

Saunafiilis yltyi sateessa juostessani. Sade puhdistaa. Sitä nämä kadut tarvitsevat. Ja puita. Ja tietysti niitä saunoja.

Oli minulla jotain oikeatakin kerrottavaa. Menin vain kirjoittamaan kortin kuppilassa sadetta väistäessäni. Tilasin vahingossa lasin olutta. Paha suomalainen aivopesevä olutkulttuuri. Kaduin heti huomatessani oikeasti halunneeni kaakaota. Sitä tummaa liisterimäistä hyvän näköistä kaakaota. Sitä, mitä vielä en ole maistanut. Oluen ääressä kirjoitin sen kortin. Ei pitäisi tuhlata hyvää blogimateriaalia reaalimaailmaan.

Syökää hedelmiä!

Jehna. Onpa mahottoman hyviä. Nyt reilun viikon muhinut tuolla keittiössä kasa passionhedelmiä kypsymässä. Siitä asti, kun Stockmannilta joskus puolen euron hintaan muutaman ostin olen lisää himoinnut. Lidlin tarjouksesta löysin. Piti olla 30 senttiä kappale. Kassa virheellisesti iski hinnaksi 30 senttiä kilolta. Piti palata kauppaan ja kaikkien passionhedelmien kantamisen hämäykseksi ostaa pizzamaustetta lisäksi. Alle eurolla kasa hedelmiä, jotka makunautinnon taivaallisuudessa kisaavat maistamistani hedelmistä erään hedelmän kanssa, jonka nimi espanjaksi oli paraguaylainen. Suomeksi en tästä persikan sukuisesta hedelmästä mitään löytänyt.

Pisteitä yrittänyt kinuta kurssista menneen lukukauden. Jokainen, johon olen saanut yhteyden on vain vältellyt vastuuta ja antanut uuden osoitteen mihin lähetellä postia. Mikäpä kiire tässä. Vihdoin ajoin nuhan pois juoksemalla. Oli taas melko tissiä. Tuuli niin, ettei pystyssä meinannut pysyä.

Analysoituani paikallisia rantoja, ajattelin ostaa skimboardin. Köyhän miehen surffausta. Halvempi lauta, pienemmän aaltovaatimukset. Webbi kertoo lisää. Laudan etsintä käynnissä hyvissä ajoin ennen säiden lämpenemistä.

Kyllä käy Rölliä kateeksi

Haluan mettään. Täältä puuttuu luonto. Edes kunnon puistoja ei löydy. Ei paljoa auta pienet kulottuneet ruohikkoalueet betoniviidakon keskellä. Jotenkin se immersio metsässä olemisesta ei vain ole yhtä vaikuttava betonisella kulkuväylällä kävellessä tietäen puurivistön takana olevan vilkkaasti liikennöity autotie. Lähimmäksi oikeaa puistoa pääsin korvessa yliopiston lähellä puistossa, jossa oli oikeaa ruohoa. Ja vieläpä vastoin yleistä käytäntöä, missään ei kielletty kävelemästä ruohikolla, jottei se menisi rikki. Betoniväylätkin oli korvattu sorateillä. Eikä autotie ollut vilkkaasti liikennöity. Ympäröivien talojen rakentaminen oli vielä kesken. Puoli tuntia jaksoin viheriöllä maata tyytyväisenä villielämästä ennen kuin tuuli kylmän sai tuntemaan.

Lehdessä taas joku herra kehui Suomalaista koulutusjärjestelmää. Ranskalainen professori. Oli saanut jonkun Fields Medal -palkinnon voitettuaan isojen poikien matematiikkakilpailun – tai jotain. Tasapainottaakseni tilannetta liian positiivisen medianäkyvyyden takia olen esitellyt viikonlopun kotimaisia uutisia ulkomaalaisille. Kaikkien niiden puukotus-, tappelu-, rattijuopumus- ja ryöstöuutisten jälkeen olen näyttänyt parit huippu-urheilua vastaavat Leijonapullo 15 sekunnissa –videot. Kyllä on syntynyt uusia turisteja Suomeen kaljakassikaupalla.

Toista se on täällä. Eivät edes nuo seinäkirjoitukset ole mistään kotoisin. Kertaakaan en ole nähnyt seinässä töherrystä kyseenalaistamassa naapurin Pablon seksuaalista suuntautumista tai syyttämässä Juanitaa kevytkenkäisyydestä. Lähimmäksi kotimaisia vastineita pääsi ala-asteen esteettisessä betoniaidassa ollut hippien kuolemaa vaatinut teksti. Ilmeisesti alakoululaiset eivät vielä siinä suhteessa ole kiinnostuneita politiikasta, että kykenisivät tuottamaan kantaa ottavia vihaiseen sävyyn kirjoitettuja poliittisia seinäkirjoituksia.

Ja se oli, niinku, ihan plääh

Nyt siellä on vielä märkääkin. Ihan kuin ei siinä kylmässä olisi ollut tarpeeksi. Ei se kovasti juuri nyt vaivaa. Sen verta kovaa työtä tuo viikonloppujen viettäminen, että nyt kelpaa sisällä levätä. Onneksi on maanantait koulutonta. Koulusta puheen ollen, plääh. Siinäpä se lyhyesti ja ytimekkäästi pähkinän kuoressa. No ainakin tulee herättyä aamuisin tuntikaupalla ennen muita.

Ei mainittavaa tapahtumaa. En viitsi miettiä. Luen Alan Mooren Vartijoita. Sarjakuvaa, joka oli Time-lehden sadan merkittävimmän 1900-luvun englannin kielisen romaanin listalla. Raskasta tavaraa. Espanjaksi en uskaltanut ostaa.

Jahka jotain jännää tapahtuu, raportoin - tai sitten en. Riipuu taivaankappaleiden sijainneista, väsymättömyystilasta, tapahtumista ja tuurista. Ihan kuin *tähän joku hauska sutjautus* Espanjassa. Ihan totta. Ei täällä mitään tavallisuudeksi muutuneesta Erasmus-elämästä poikkeavaa tapahdu. Menkää pois. Katsokaa vaikka Salattuja elämiä.

Mitä poistaisin maailmasta?

Kylymä, näläkä ja väsytti. Ihan kuin kotona olisi ollut. Hyvä fiilis. Kaksi päivää koulua takana. Anestesiologia vaikutti kurssilta, mikä olisi mahdollista tehdä. Materiaalikin löytyi verkosta. Silmäopin opettajaa ei näkynyt. Turha reissu. Kaksi erillistä yritystä osallistua ateroskleroosi-kurssille. Ei ollut siellä, missä olisi pitänyt. Turhia reissuja. Sihteeri osasi sanoa, että jostain syystä totta tosiaan ei tunteja ole tällä viikolla ollut. Kehotti huomenna kysymään patologian laitokselta selvitystä. Kysyn. Anatomian valinnaiselta kurssilta en ensimmäisestä tunnista hölkäsen pöläystä ymmärtänyt. Turhako reissu? Lisäselvitystä tarvitaan. Lähetin viestin lasten ravitsemusta viime vuonna opettaneelle professorille, missä pojot kurssista. Vastausta odotellessa.

Mutta ei kylmä, nälkä eikä väsy rasittanut. Ei edes rasittanut se, että viimein turisti-infosta kysyttyäni löysin lähimmän kirjaston kaukaa kaupungin laidalta, samalle tuoksuvalta syrjäkadulta kuin suurin osa talonnurkista Suomen suurissa kaupungeissa lauantaiaamuna janoisten ihmisten nautitta koko yö diureetteja, ja totesin sen olevan kiinni keskellä iltapäivää. Kuka hullu sitä nyt lukien siestaansa viettäisi. Sehän käy työstä. Voi ne lehtien uutiset televisiostakin kuunnella.

Mutta se rasitti, kun spinningissä soi maanvaivoista isorokon kanssa samalle viivalle asettuva Crazy Frog sillä erotuksella, että isorokko on saatu hävitettyä maailmasta. Jos et tunne ilmiötä Crazy Frog, ole tyytyväinen. Olet säästynyt ylimääräisiltä harmailta hiuksilta. Painotus sanalla ylimääräisiltä. Kaikki muut paitsi harmaahapsiset vanhukset ja tarpeeksi nuoret (terveisiä kotipojille, erityisesti Iso-E:lle, vaikkei kovin iso olekaan) ovat tästä alastomasta sammakontapaisesta ja sen laulusta kuulleet. Eräässä suomalaisessa mediassa äänestettiin, mikä pitäisi poistaa maailmasta. Ylivoimainen voittaja nälänhädän ja köyhyyden edellä oli tämä ruotsalaisen kehittämä animoitu ärsyttävyyden huippu.

PS. Muistakaa lukea Espanjan raportteja myös lukutaidottomille (vrt. ikä < 1 vuosi, sukua kirjoittajalle). Elleivät ne sitten ylitä sensuurirajaa. Vanhemmiksi tullessa vanhemmilla on taipumus muuttua lähes Monty Pythonin natsi-Saksa-sketsien mukaisiksi vapautta rajoittaviksi fasisteiksi, joiden ainoa ilo on oikeuksien polkeminen ja rajoittaminen pelkkää vallanhaluaan.

PPS. Kello Yhdeksänkaksikymmentäkahdeksan Uutisten loppukevennys: fasisti-strippi.

Maailma polkee paikallaan

Yhden käden sormilla laskettavista lukijoista yhden sormen osuutta (ei minkään tietyn sormen) edustava lukijajoukko toivoi analyyttistä esseetä spinningistä lääketieteellisen asiantuntijan näkökulmasta. Seuraavassa lajin neitimäisyyteen ja sen miespuolisten harrastajien seksuaalissävytteiseen nimittelyyn keskittyvä kokemusperäinen ja todenmukainen pakina.

Spinning on naisten laji. Spinnigissä poljetaan polkupyörällä Bonnie Tylerin Total Eclipse Of Heart –kappaleen ja muiden sydäntä särkevien 80-luvun ikiklassikkojen tahtiin pääsemättä yhtään minnekkään ohjaajan samalla motivoidessa tyhjän vispaajia huudoilla rasvasolujen palamisesta. Spinningissä käyvät vanhukset lääkärin määräyksestä, selluliitista kärsivät keski-ikäiset naiset potien syyllisyyttä edellisiltana syödystä suklaalevystä, selluliittia pelkäävät nuoret naiset ja miehet, jotka yleensä ICD-10-tautiluokituksen diagnoosin F64.0 mukaan tuntevat syvällä sisimmässään olevansa naisia miehen ruumiissa ja pitävät spinningiä yhtenä naisellisuutensa itseilmaisun muotona sekä miehet, jotka muuten vain pitävät pimeiden syysiltojen viettämisestä viinilasi kädessä sohvan pohjalla Jari Sillanpäätä kuunnellen ja 7 päivää –lehteä selaillen, jonka tilaaminen on naapureille perusteltu postilaatikoilla horoskoopeista kiinnostuneisuudella ja nopeasti vaihdettu puheenaihe kaupassa Tekniikan Maailmasta luettuihin NGK:n platinoituihin VX sytytystulppiin ja uuden Audi A4:n turboahdettuun 1,8 litran suorasuihkutusmoottoriin, vaikkei todellisuudessa ole hajuakaan mitä nämä tulpat sytyttävät ja miksi Audin moottorin suoraan suihkuttaminen on niin iso asia.

Toisinaan spinningiin eksyy myös tosimiehiä. Tosimiehet ovat suostuneet ystävän jatkuvasta suostuttelusta johtuen vihdoin koittamaan lajia penkkipunnerrustreenien jälkeen perustellen spinningiin osallistumisen muille penkkipunnerruslaitteen ympärillä seisoskeleville tosimieheille huumorilla ja ohjaajan elastaanihousuille ja erityisvalmisteisille polkimiin lukittuville spinningkengille naureskelulla.

Ensimmäisenä tosimies huomaa olevansa tilan ainoa mies (ohjaajaa ei lasketa, hehän saavat paikallaolostaan palkkaa) osallistujajoukon koostuessa naisista ja mahdollisesti parista kynäniskasta, jotka epäilemättä ovat ammatiltaan ison ohjelmistotalon ohjelmoijia ja kuvittelevat spinningin sopivan trendikkääseen pääkaupunkimaiseen MTV:ltä lainattuun elämäntyyliinsä, jossa spinningin jälkeen on vuorossa kokoontuminen paikallisessa trendikahvilassa luomutuotannolla tuotettuun soijamaitoon tehtyjen mokkalattefrappuccinojen ääressä, jotka varmuuden vuoksi on tilattu pöytään mukaan otettaviin pahvimukeihin tehtyinä kiireisen elämäntyylin osoittamiseksi muille kahvilassa olijoille. Vaikka muut spinningissä olijat tuntuvat huonon musiikin tahdissa hikoillen puhkuvan ja puhisevan kuin iso paha susi kolmen pienen porsaan tiilitalon edustalla, ei tosimiehelle polkemisesta ole vastusta ja hänelle muiden puuskuttaminen johtuu vain heidän heikosta kunnostaan. Teoreettisesti on tietysti mahdollista, ettei tosimies ole ymmärtänyt vääntää pyörän vastusvipua oikeassa suhteessa omiin kykyihinsä. Asia korjaantuisi tietysti käymällä tunnilla toisenkin kerran, jolloin tietäisi millaisella vastuksella pitää polkea, mutta tosimiestä tämä tuskin kiinnostaa muiden jo tankatessa kreatiinijuomaa pukukopissa viparitreenien jälkeen varoitellen liiallisen sydämen kuntoa kasvattavan urheilun pienentävän lihasmassaa. Ja mitä iloa muutenkaan olisi harrastaa lajia, jossa ei voi voittaa.

Kuten todettua, spinningissä käyvät vain naiset, neidit ja nivelvaivoista kärsivät ihmiset. Ei kannata yrittää. Siitähän saattaisi vaikka pitää.

Pekonin käristystä

Tulipas lihapataan hifistelyainesosia: tummaa suklaata, pekonia ja punaviiniä. Punaviini ja suklaa olivat myös jälkiruokana. Se oli makuelämys. Vielä tunteja myöhemmin koko asunto haisee pekonille. Tulee kyllä aina lihaa leikatessa mieleen joskos kasvissyöjäksi alkaisi. Irstasta oli se pekoni. Yhden siivun pannulta nappasin ennen muiden aineiden lisäämistä. Härregud, miten ne elokuvien amerikkalaiset voivat munia ja pekonia aamiaiseksi syödä? Tuhtia tavaraa.

Pitäisi joku muukin halpa matka löytää varatun huhtikuisen Dublinin lennon lisäksi. Luulin jo iskeneeni kultasuoneen löytäessäni kaksikymmentä euroa suuntaansa maksavan Amsterdamin lennon. Mitä vielä. Verojen ja piilokustannusten jälkeen hinta kolminkertaistui. Eipä tuo 120 euroa paha olisi Amsterdamiin mutta sillä hinnalla matkustaa pitkälle tässä maassa. Jos tuo keli vain muuttuisi kesäisemmäksi niin heti matkustusfiilis kasvaisi.

Käynyt ihmisiä katselemassa poistuvien kämppiksien huoneita. Normi erasmusvaihto-oppilailta ovat vaikuttaneet. Eivät minun huolenaiheitani huoneiden jälleenvuokraamiset. Hyvää hyvyyttään ilmeisesti entiset asukkaat ovat ilmoitelleet vapautuvista huoneista.

Tässähän voi jo henkisesti alkaa valmistautua koulunkäyntiin. Ei nyt sentään vielä oikeasti mutta henkisesti. Ehtiihän sitä huomennakin vielä tiistaiksi katsoa mihin aikaan ja missä sitä pitää olla. Tällä lukukaudella taidan olla ensimmäisellä tunnilla läsnä. Jos vaikka opettajan nimi jäisi talteen. Ja eihän sitä tiedä, vaikka siellä jo jotain ymmärtäisi. Ainakin saa taas jonkin syyn herätä aamulla. Ei viime aikoina ole tullut herättyä kovin kukonlaulun aikaan. Tai eihän taas näistä espanjalaisista tiedä. Milloin lie täällä kukot heräävät.

Aikaa meni, kirja luettu

Vilunväristys. Niitä mies sai maanviljelijän ehdottaessa apinapoikaa peltotöihin. Se oli myös kirjan viimeinen sana. Ei parasta viihdettä Crichtonilta mutta kohtalaista. Kaikki nykyiseen tietämykseen perustuva tieteellisyys täytyi omasta päästä jo muutaman aloitussivun jälkeen heittää ikkunasta tai vähintään lakaista sohvan alle pölykoirien joukkoon, jotta kirjaa kykeni jatkamaan. Tämän kirjan geeniteknologiset tapahtumat eivät olleet edes tieteiskirjallisuutta vaan tieteissatua. Pääasia kuitenkin nyt on, että olen ensimmäisen espanjan kielisen kirjani lukenut. Puoli tuhatta sivua vieraskielistä tekstiä takana ja paljon opittuja sanoja. Viisisataa sivua enemmän kuin saksan kielistä kirjallisuutta. Ehkä tuota joskus siihenkin taipuu.

Täytyy taas kehua espanjalaista tietoteknistä tasoa. Yrittänyt lähettää mailia kauppaketjulle kysyen, miksi vastoin ohjeistuksia allekirjoitus vaaditaan korttiostoksen yhteydessä pin-koodin lisäksi. Ainoa ongelma, ettei nettisivun palauteosion lähetysnappi, tai edes sähköpostiosoite, toimi. Siellä ne varmaan tyytyväisenä hyvräilevät, kun ketjun toiminta on niin hyvää, ettei palautetta tule. Tai sitten ainoastaan ulkomaalaiset välttämättä haluavat jättää palautteensa sähköisesti paperisten palautelaatikoiden sijaan (joita tarkemmin ajatellen en ole edes nähnyt).

Toinen erä alkaa

Uudet vaihto-oppilaat ovat tulleet ja osa varmasti vielä tulossa. Täten ennustan tiedossa olevan hyviä pippaloita. Kaikilla muilla on kuukauden loma alkaen näistä päivistä kokeiden loppuessa mutta kuten tavallista lääketieteelliset aloittavat aiemmin. Eilenkin oli kaupunki täynnä juhlijoita. Ruotsalaisen baarityöntekijän mukana pääsi ilmaiseksi klubille iso kasa ihmisiä, koska hän oli työntekijä kuten moni muukin baarin työntekijöistä. Tyytyväisenä voin ilmoittaa ymmärtäneeni hänen puhuessaan ainoastaan ruotsiksi saatuaan selville olevani suomalainen (itse en sanaakan ruotsiksi ulos saanut).

Nuhan tapainen on taittumassa. Täyteen voimaan ei ikinä päässyt elimistön ollessa tottunut vuosia kestäneeseen kurimukseen hyytävässä ja julmassa Suomen ilmastossa, jossa taudinaiheuttajatkin purevat eteläisiä lajitovereitaan julmemmin. Italialainen, taudin levittäjä, kärsii yhä oikeutetusti taudistansa vaikka ajattelikin jaetun sairastamisen olevan puoli sairastamista.

Vietimme viimeisen ehtoollisen paikallisessa aasialaisessa buffetravintolassa yhden saksalaisen palatessa oikean elämän pariin. Hyvin käytetty kymmenen euroa. Ei tarvinnut vielä seuraavanakaan päivänä ravita itseään kiinteillä särpimillä. Vaikka tuskallisen täysi olo olikin jälkeenpäin ei kuitenkaan samanlainen öljytty olo kuin roskaruokaan keskittyneistä ravitsemusliikkeistä tulee annettaessa mahdollisuus syödä niin paljon kuin fyysisesti ja henkisesti kykenee.

Ehkä jotakin tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuu tiistaina koulun ilmeisesti alkaessa.

Lisäys alla olevaan

Oli pakko lopettaa noituminen ja jatkaa sitä täällä, kun eivät nuo ulkomaalaiset suomea puhu. Pakkohan sen oli ennemmin tai myöhemmin tapahtua: ruuasta tuli hirveää. Totaalisen kuvottavaa. Niin kamalaa, että koko kattilallisen roskalaatikkoon kaadettuani istun nyt tässä sohvalla murokuppi vieressä. Ei kai niitä huippureseptejä muuta kuin kokeilemalla voi kehittää mutta voi pyhä Sylvi ja joukko muita nimiä, jos olisin muillekin kuin itselleni kokannut. Omatunto ei olisi lakannut pienellä vasaralla kolkuttamasta ennen poliisiasemalle astumista ja myrkyttäjäksi tunnustautumista. Eiköhän tämä järkytys tästä lievene. Toivotaan, ettei fyysisiä oireita esiinny.

144 yksikköä sivistystä

Astuin ovesta sisään paineltuani aikani alakerrassa kaikkia nappeja oikean asunnon napin lähistöltä. Se pamahti vastaan yllättävänä ja pökerryttävänä kuin joku olisi lähistöllä nollalla jakanut. Kuusi laatikollista puolen litran oluttölkkejä oven vieressä. Lidlin tarjouksesta 72 litraa sitä samaa halpaa pilsneriä, mitä Suomessa ei osta kukaan muu kuin minä hintansa tähden, täällä järkyttävällä 37 sentin kappalehinnalla. Olihan se ymmärrettävää, että täytyi varustautua Itävallasta asti tulleiden vierailijoiden tähden. Lentokentältä vuokra-autolla suoraan kotoisten virvokkeiden pariin tutulla kielellä haastelemaan. Matkailu epäilemättä avartaa. Ilmainen oluttarjoilu sentään hieman lohdutti surussani, sen katalan Espanjan lipun joutuessani käteisellä vihdoinkin maksamaan tiedostamattomasta pakoilustani huolimatta.

Ihmiset alkavat jo kohta puolin poistua maasta oikean elämän pariin kotimaihinsa. Ovelimmat yrittävät pitkittää oloansa lukukausien vaihtuessa täällä ja muualla Euroopassa hieman eri aikoihin. Näyttäisi viikon päästä alkavan koulu täällä. Mikäpä tässä oleskellessa. Yritin laskeskella montako kuukautta tässä vielä on, jotta kesätyöhakemuksiin jonkinmoista aikaa osaisin laittaa. Eivät ole vastausprosentin perusteella lämmenneet työnantajat, vaikka kovasti olen yrittänyt perustella soveltuvani muuhunkin kuin halvaksi robotin korvikkeeksi tehdashalliin.

Haimonnia ostin. Halvinta kalafilettä kaupassa ja vielä alennuksessa. Grillata se piti mutta kauhukseni huomasin sähkömiehen poistaneen grillivastuksen pöydästä jo viikkoja sitten. Mahtoi olla vaarallinen kapistus, jos espanjalainenkin sähkömies laitteen turvallisuuden tähden poistaa.

Mainosta naapurillesi sitä, mitä itse ostaisit

Bussissa (joko elämässä tai mielikuvituksessa on jotain vikaa, jos kaikki raportoinnin arvoinen alkaa bussista) oli mainos Jeesuksesta kylkiäislahjana paikallislehden mukana. Hesus ja kamut olivat kokonainen keräilysarja. Mitähän mieltä mies itse olisi ollut näistä 24 karaatin kultafigureista? Tai ainakin kullatuista hahmoista. No vähintäänkin kultamaalilla peitetyistä tinaukoista. Ei sanomalehteä promoavan mainos-Jeesusksen kaupallisen lempeä tuijotus auttanut naisparkaa, joka ilmeisesti erehtyi jonosta huolimatta hyppäämään bussiin ennen jonon kärjessä siihen asti ollutta vanhaa pariskuntaa. Antoivat tulla laidan täydeltä. Toiseksei jäi se siihen asti rasittavaksi luulemani pikkupoika, joka sattuman kaupalla osui samaan bussiin kanssani kolme kertaa. Poika puhua pulputti katkeamatta ilman minkäänlaista kykyä säädellä äänenvoimakkuutta. Ymmärtämättömyydestäni huolimatta olen varman hänen juttujensa olleen enemmän painokelpoisia kuin vanhan herrasparin. Positiivisena asiana pidettäköön molempien vanhusten kiroilua. Ainakaan toinen ei joutunut toista hyssyttelemään. Olivat ilmiselvästi löytäneet oikean puolison. Parisuhdeneuvontaa he tuskin tarvitsenevat. Lääkityksestä en tiedä.

Mutta piti kertomani, elokuvissa kävin. Katsoin dokumentin merestä, jossa uiskenteli muun muassa paistettu muna -meduusa, vaarallisen tappavia jättiläiskalmareita ja kuvausryhmä 113 kiloisen kolmiuloitteista kuvaa kuvaavan kameransa kanssa. Ja voi herran pieksut rouvan jalassa, että oli hienoa kuvaa. Ei voinut muuta kuin yhtyä huudahtelussa muihin seitsemään katsojaan ensimmäisten aaltojen hyökyessä kasvoille jo valmiiksi vaikuttavan jättimäiseltä IMAX-kankaalta. Toista olivat nämä 3D-lasit niiden viisikymmentäluvun punaviherlasien kanssa. Pakko oli salaa kädellä huitaisten testata ihanko totta eivät nenän edessä uiskennelleet kalat oikeita olleet (eivät ne olleet). Piti vain ymmärtää pitää katse kankaan keskivaiheilla keskittäen katse kameran tarkentamaan pisteeseen. Aivot menivät solmuun katsoessa laidalla olleisiin kohteisiin sillä ne eivät millään suostuneet tarkentumaan, vaikka selvästi luulin tietäväni, missä ne sijaitsivat. Oli rahan väärtti. Annoin anteeksi dokumentin vaivaisen 40 minuutin keston luettuani filmikelojen painavan 90 kiloa. Kyllä siinä hikeä teatterin projektorinkäyttäjällä pukkaisi, jos toisen kelan joutuisi vaihtamaan kovalla kiireellä kesken elokuvan, ja juuri siestan jälkeen.

Ei tämä reaalimaailma tuntunut ulos astuessa enää miltään. Muka-realistista huuhaata. Tästä puuttuu täysin sama immersio kuin lasit päässä. Ei äänissäkään kehumista. Samaa vaimennettuja tööttäyksiä ja moottorien murinaa kuin aina. Kuvanlaatu sentään ihan hyvää, vaikkei mitään erityisempää katselisikaan.

Nyt on viikonlopun mittainen karnevaali. Drag queeneja ja muuta. Täytyy tuo kai siinä määrin yrittää päästä juhlahumuun, että lasit päähän laittaessa vähintäänkin videopeliä pelaavansa uskoo. Tallennusmahdollisuuksien puuten vain vaivaa...

Toimettomuus on helpompaa ei-kylmässä

Ei edes sen vertaa ole viitsinyt tapahtua, että jotakin kirjoittamisen arvoista olisi.

Juoksemassa käynyt. Jalkoja kolottaa. Kolotus loppuu parinkymmenen minuutin juoksun jälkeen.

Spinningissä käynyt. Hikeä pukkaa. Taitaa johtua vain ilmastoinnista. Ei erityisemmin väsytä jälkeenpäin. Ainakin nivelet saavat lepoa.

Ruokaa tehnyt. Jogurttipohjaiset kastikkeet ovat ruokakriitikon suosiossa pitkän tomaattivetoisen kauden jälkeen.

Ranskalainen repi pelihousujansa asunnon siivottomuudesta. Kuulemma vain hän siivoaa. En jaksanut edes osallistua kommentointiin. Teetti työtä padota voittamaton argumentointini sisääni. Valitettavana faktanahan on, ettei muilla ole hajuakaan kodinhoidosta siitä ruuanlaitosta nyt puhumattakaan. Ilmeisesti suuressa maailmassa kodinhoitajat kuuluvat jokaisen uuden vuokra-asunnon kalustukseen ja äidit (isät nyt eivät kykene edes vettä pohjaan keittämään, kun eivät levyä päälle saa) eivät uskalla lapsiansa ohjeistaa kasvatustyön ohessa peläten heidän muuttuvan liian itsenäisiksi ennen kolmannettakymmenettä syntymäpäiväänsä. Tosin ranskassa äidit ovat varmaan liian trendikkäitä liatakseen itsejään rahvaiden töissä. Eiväthän ne aurinkolasit päässä edes näkisi milloin liha on pannulla kypsää. Kehotin vain ranskalaista aloittamaan siisteyden itsestään. Siellä ne pannut ja lautaset yhä pöydällä lojuvat pesukoneen vieressä kasan kasvaessa päivä päivältä. Samapa tuo. Minun takamustani asia kutittaa yhtä paljon kuin Lapin hyttyset Espanjan lämmössä. Espanja paaduttaa. Asia loppuunkäsitelty. Kuntosali odottaa.

Tilanneraportti 200524012008

Hyvät olivat kekkerit. Nyt on pakollinen lepopäivä. Olen vankina omassa asunnossani. Avaimet hukkasin - asunnon sisälle. Varmaan olivat yöllä jääneet jonnekkin sukkien lähettyville. Sukkien hävitessä avaimet varmaan menivät mukana. Kirotut olkoon vähäosaiset puujalkaiset merirosvot ja eläkepäiviään etelän lämpöön viettämään tulleet humaltuneet kotitontut, tai ketkä/mitkä niitä sukkia nyt vievätkään, avaimeni haluan takaisin. Ken tietää, ehkä ne yön aikana ilmestyvät takaisin kuten kadonneilla tavaroilla niin useasti tapana on.

Täytyy myöntää toimettumuuden tällä kyseisellä ajan hetkellä t, missä t = 24.1.2008 klo 20.05, olevan kovin rasittavaa näin puolen vuoden laiskottelun jälkeen jälkeen. Lienevätkö aivoni enää kykeneväisiä prosessoimaan ja muistamaan tieteellistä informaatiota aivojen ratayhteyksien rapistuttua käytön vähyydestä? Nyt kun tarkemmin ajattelee, koputtaessa kuuluu ontto ääni ja kevyemmältäkin pää tuntuu.

Kuntosalilla sentään unohtaa aivojen tarpeellisuuden ja oman toimettumuutensa. Nyt ei sinnekään voi mennä. Sama naputella tätä. Vaikkei mitään erityistä naputeltavaa ole avainten odottelun lisäksi. Ja siltikin vielä kirjoitan. Yhä. Pitäisi ymmärtää lopettaa kun on vielä voitolla. Mutta elämä on, espanjalaista.

Irlantilainen päivässä pitää baarin pystyssä

Soitin pari päivää sitten kaverille. Oli käymässä Cordobassa. Istui irlantilaisessa pubissa, joka melusta päätellen oli tupaten täynnä. Eilen lähdimme italialaisen kanssa tylsistyneinä yksille oluille. Ainoa avoinna ollut ihmisiä sisältänyt paikka oli irkkupubi. Irkkupubien esiintymistiheys Espanjassa tuntuu olevan samaa luokkaa McDonald'sien kanssa. Irlantilais-espanjalaisten sisustusten perusteella kaikki pubit tuntuvat kuuluvan samaan huonon sisustamisen ketjuun. Hanoistakaan harvoin kolmea erilaista olutta enempää löytyy, joista yksi on se pakollinen Guinness, joka tieteellisen silmämääräisen tarkastelun perusteella ei ainakaan espanjalaisille tunnu maistuvan seinillä riippuvista plakaateista huolimatta, jotka kehottavat Guinnessin päivittäiseen nauttimiseen kokemuspohjaisten terveyttä edistävien vaikutusten perusteella. Ulkomaalaisetkaan harvoin kääntyvät kalliimman, vaikkakin usein kotimaan hintapuun mukaan halvemman, oluen puoleen, koska espanjalaisia halpoja jääkylmiä lähes amerikkalaiseen vetisyyteen pystyviä oluita on pulloissa tarjolla (välikevennys Monty Pythonista: -Why is American beer like making love in a canoe? -'Cause it's fucking close to water!).

Välttää tulee kuitenkin irlantilaiseen paikallisjuottolaan pyrkivän pubin maineesta irtautuneita hyvillä paikoilla sijaitsevia yksistään turisteille suunnattuja irkkupubeja, joiden tavaramerkkeinä kalliin espanjalaisen oluen lisäksi ovat samat urheilulähetykset, joita turistit olisivat voineet kotonansakin katsoa, tosin ilman Espanjan tuomaa lisäeksotiikkaa tutun joukkueen kannustamisesta ulkomailla.

Lihaksia ja luita kolottaa. Liekkö liikaurheilusta vai orastavasta nuhabakteerista johtuvaa. Sanomalehti käski kyllä heti normaalia nuhaakin epäiltäessä lähteä tohtorin puheille. Turhaa hifistelyä sanon minä (vaikka mikä minä hifistelystä olen puhumaan, lihapullatkin liekitin viinilasi kädessä). Ilman kristallipalloakin voi sanoa taskusta löytyvän lääkärikäynnin jälkeen antibioottikuuri. Eikä se lepo tylsistymiseen auta. Kuten suomalaiseksi itsensä vieraille esittelevä australialainen hienoisella takeltelulla sanoo, kuolema kuittaa univelat.