Venetsiassa

Vaikka matkaraportti on kirjoitettu Venetsiassa sisäoppilaitoksen tapaisen hostellin poikaosaston huoneen numero 204 yläpunkalta yhdeksän, lähetys maailmanlaajuiseen verkkoon tapahtuu vasta Slovenian rajan läheltä Triestestä johtuen Venetsialaisen bittivirran kalleudesta saarielämän takia.

Kuuden tunnin yöunet sain yöjunan sohvaosastolla jalkojen kävely- ja yhdistetyn flunssan aiheuttaman lihassäryn helpottamiseksi. Aamulla viideltä Venetsian rautatieaseman penkillä tein innovaation istualleen nukkumisen tutkimusalalla ja sain lisänä puolentoista tunnin aamu-unet rinkkaan nojaten. Yhdistetty tulos ei optimaalinen mutta tilanteeseen nähden mainio.

Luulin olevani nokkela katsellessani karttaa ja päättäessäni kävellä toisella saarella olevalle hostellilleni. Järkeilin Venetsialaisten rakentaneen vuosisatojen aikana saarirykelmän saarien välille siltoja transportaation helpottamiseksi. Jostain syystä unohdin Italian ja Espanjan olevan lähes identtisiä keskenään eikä näin kummassakaan maassa järkeilyllä ohitettaisi edes ensimmäistä estettä. Tässä tilanteessa se este oli haivainto siitä, ettei seuraavan saaren rannan läheisyydestä huolimatta missään ollut siltaa avittamassa vetten päällä kävelyä. Ei auttanut kuin ostaa lippu vesibussiin (Oululaisista opiskelijajärjestöjen vappuperinteistä poiketen Venetsiassa vesibussit todellakin ovat busseja, jotka liikkuvat vedessä). Turistien omien lippuhintojen näkeminen mursi sisälläni järkytyspadon ja tuotti lähes raiteiltani suistaneen tunteen, joka vielä saman päivän sisällä tuli takaisin déjà vun lailla internetin tuntitaksan nähdessäni majoituspaikassa. En tiedä mitä paikalliset omalla Venetsia-kortillansa maksavat mutta tässä kyllä vietiin turistiä kuin verottajaa sakin hivutuksessa käyttäen hyväksi turistien hädän alaisuutta heidän huomatessaan matkustaneensa puoli maailmaa todetakseen Venetsian rannalla oman soutuveneen jääneen kaikessa kiireessä sinne keittiön pöydälle, mihin se illalla laitettiin, jotta varmasti tulisi mukaan.

Oli jo mielessä Rooman metroon astuessani, saatuani lopulta koko päivän kestäneen juna-aikataulun tulkinnan jälkeen selville kehotuksen käyttää U:ta niin kuin ”urbaani” tarkoittavankin todellisuudessa M:ää niin kuin ”metro”, että rinkka ruuhkaisessa julkisen liikenteen transportaatiomoduulissa saattaisi olla hankala asia. Roomassa oli onni tarttunut rinkan renkseleihin Kolosseumissa vierailun aikana eikä ruuhkaa metrossa ollut. Toista se oli Venetsiassa vesibussin linjan loppupään pysäkillä. Tunnin odottelun jälkeen kaikkien laiturille tulleiden paattien oltua liian täyttä käännyin noituen kannoillani suunnaten takaisin rautatieasemalla jättäen jonkun paikallisen samaa asiaa kiroilemaan ja laatikoitaan pysäkille potkimaan. Nyt koko päivän ruuhkaliikenteessä ajeltuani totesin, ettei kukaan tai mikään edes tarkista onko sikakalliita lippuja ostettu. No rehellisyys köyhdyttää.

Täällä voi nähdä Muranossa lasia ja jopa ostaa sitä kaupoista, jotka mainostavat itseään ilmaisella sisäänpääsyllä (?), muilla saarilla kirkkoja ja kaikkialla kauniita taloja, kanaaleja sekä kaiken kokoisia ja näköisiä veneitä, paatteja sekä jollia. Ruuhkasta huolimatta jokin oli julkisilla veneillä ajelussa kovin rauhoittavaa. Yhden perheen monopolilla pyöritettävää Gondoliajelua en edes harkinnut. Verenpaine oli jo korkealla ja vanne päätä kiristi.

Annoin Italialla toisen mahdollisuuden pitsamaan maineensa todistamiseksi ja Venetsiaan asti piti tulla hyvää pitsaa saadakseen. Roomassa maistoin känkkylöihimme verrattavan kadunvarsipitserian spottivalojen alla koko päivän lojuneita kuivia pitsaviipaleita, jotka kaikessa rehellisyydessään oli uudelleenlämmityksessä poltettu, alun perin mauttomiksi valmistettu ja odottelulla kuivatettu pitsan sijasta tavallisen pahan piirakan makuisiksi. Vemetsian paikan hinta oli halpa, kuitenkin meidän känkkylöiden laatulafkojen listan yläpäästä. Valintakriteerinä oli tiskillä olevien valmiiden pitsojen puute ja bonuksena pitsojen valmistus asiakkaiden silmien edessä, jolloin varmistettiin ettei koirille tarkoitettuja sekundajauhelihoja käytetty, kuten huhut kotikaupungin kämäpitserioiden joukossa liikkuvat. Kuten kylttikin sanoi, Italian parasta pitsaa. Vähän kallista mutta yhtä hyvää kuin kotikaupungin känkkylöiden peruslätyt ilman erikoiskastiketta. Vain salaatti puuttui. Suomi yksi, Italia nolla. Vielä kun jalkapalloa opittaisiin pelaamaan.

Toinen ruoka-aiheinen jymyuutinen huonojen italialaisten pitsojen lisäksi. Tänään söin ensimmäistä kertaa ruokaa, jossa oliivit olivat hyviä! Kilohinnan pilkun paikan väärin katsottuani ostin jotain onttoa leipää, jossa oli vihreitä oliiveja ja yllätyksekseni oliivit ennemminkin lisäsivät makukokonaisuuteen kuin ottivat siitä kaiken pois. Poikkeuksellisesta tuloksesta huolimatta pysyn meta-analyysin jälkeen edellisissä päätelmissäni oliivien vaarallisuudesta.
Kaikessa laitosmaisuudessaan ja ulkoistettuaan aamiaispalvelunsa, aamiainen voi olla hostellilla positiivinen yllätys. Huomenna Triesteen. Hirveä nuha. Nenä valuu kuin kaikki housut mitä rinkaani olen valitsemaan onnistunut. Taitaa olla sitä akuuttia vyöttömyyttä tai kroonista väärän koon valitsemista.