Propsit Ikealle ysityiskohtien huomioimisesta: jopa kirjat esittelykeittiöissä ja –makuuhuoneissa olivat ruotsalaisia. Eivätkä edes olleet vain rekvisiittaa, tarkistin. Onhan se hienoa, että näin länsimaalaisena voin tarjota työtä kolmannen maailman pienille työttömille lapsille, jotka muuten joutuisivat elämään kadulla ilman pennin pyörylää, itse saan kunnon designillä tehtyjä tuotteita halvalla ja vielä kaiken lisäksi naapurisovun merkiksi vaurastutan yhä edelleen naapurimaan jo valmiiksi varsin varakasta Ikean omistajaherraa. Kaikki voittavat, kaikki ovat tyytyväisiä. Hieno paikka se Ikea. Ihan kuin kotona olisi käynyt. Kieltäydyin tervehdykseen vastaamista enempää käyttämästä ruotsia ostaessani poislähtiessäni ruotsalaisesta kaupasta sinappisilliä ja vaihdoin espanjaan. Mistä kummasta tiesivät juuri minun kaikista niistä muista 16 000 sinä päivänä Ikeassa vierailevasta ihmisestä osaavan ruotsia? Lienee sitä kohdennettua asiakasmarkkinointia, missä mainostajat tietävät sinusta enemmän kuin sinä itse.

Maaksi, jossa englannin kieltä ei pääsääntöisesti käytetä, Halloween näyttää ainakin asujen perusteella olevan varsin iso juttu. No samapa tuo. Vaihto-opiskelijoille jo pelkkä keskiviikko riittää syyksi karkeloihin. Jos juhliin osallistuu vielä muukin Espanja, mikäs siinä. Vaikkei asua olekaan kyllä minäkin noitumisen osaan.

San Miguel

Johan yllatti kadulla. Joku rimputti pyorankelloa ja vaistomaisesti astuin hieman sivuun antaakseni tilaa taakseni katsomatta. Parinkymmenen sekunnin kuluttua aloin ihmetella ettei ketaan ei mene ohi. Juuri ihmettelyni ollessa suurimmillaan joku ohitseni pyoralla polkaisi. Voitteko uskoa! Joku oikeasti kaytti kelloa oikeaoppisesti ilmoittaakseen jalankulkijalle ohituksesta etukateen. Kaikkea sita. Ja viela espanjalainen. Kaikkihan Suomessa tietavat ettei kelloa saa kayttaa jottei jalankulkijat pelasty. Ja jos joku erehtyy kelloa ennakoivasti soittamaan ilman, etta tiella tuketta olisi - ja vaikka olisikin - jalankulkijan oikeaoppinen toimenpide on peraan huutelu tai vahintaankin aarimmaisen narkastyneen ilmeen nayttaminen ja mielessaan seuraavan rimputtelijan auton eteen tyontamisen hautominen. Voihan se tietysti olla, etta maassa, jossa pyoraily on uusi juttu, alkeet opetellaan kunnolla kun kerta pyoran paalle vaivaudutaan nousemaan. Ja uusi juttuhan pyorailyn taytyy olla. Tanaan luin lehdesta keksijakilpailussa paapalkinnon voittaneesta keksinnosta. Kyseessa on pyoran turvavaruste. Eraanlainen heijastavasta materiaalista tehty pitka uloke, joka kiinnitetaan pyoran tarakkaan osoittamaan sivulle. Tarkoituksena on osoittaa takaa tuleville autoille minimiturvavali, mika taytyy jattaa pyorailijan ja auton valiin. Kieltamatta varsin kaytannollinen keksinto. Mutta mika olikaan meilla pain se punainen tikkukaramellin sivuprofiilin muotoinen muovinen juttu, mika monilla pyorilla oli tarakassaan? Jotakin tekemista sillakin oli turvallisuuden kanssa...

Tanaan on ruokakokoontuminen yhdella vaihtarilla. Lammitellaan huomisen Halloweenjuhlia varten. Selvisi, etta asuntomme naapurissakin asui vaihtareita. Ainakin yksi ruotsalainen. Hekin olivat viikonlopuksi jarjestamassa kansainvalista elokuvailtaa. En muista elokuvaa. Jouduin valitettavasti kieltaytymaan ilmoittaen lahtevani torstaina Granadaan. Lupasivat jarjestaa toisenkin illan. En tieda mitaan mistaan mita Granadassa tapahtuu. Ei tarvitsekaan. Kaikki on jarjestetty puolestani.

Koulu on turhaa. Espanjan kieli on mukavaa. Kaksi paivystyspaivaa espanjalaisten kanssa ja viikko kaytannonharjoittelua muiden vaihtareiden kanssa. Tuskin mistaan mitaan tajuan. Apaattisena omassa mielikuvitusmaailmassa olemista keskittynyt ilme naamalla olen harjoitellut vuosikausia niin kouluissa kuin kesatoissakin. Ainoastaan silmat auki nukkuminen puuttuu. Sita eivat kuulemma hallitse kuin mestarit. Pitka matka viela edessa. Suurin homma taitaakin olla oikeaan paikkaan oikeaan aikaan loytaminen. No eipa ole viela ajankohtaisia. Keskitytaan nyt Pyhaan Mikaeliin tulevan vapaapaivan kunniaksi. Sita, miten pyhimys noihin pulloihin on paassyt voin vain arvailla. Taitaa olla niita paljon puhuttuja ihmeita.

Hyvä veitsi teekee ruuasta parempaa

Mikäpä tässä Espanjassa eläessä. Ei täällä mitään ihmeellistä tapahdu. Litran malibuja ja semmoista. Eilen käveltiin baarin ohi, jonka ovessa luki litran oluen maksavan kaksi euroa. Megalitra olisi maksanut jo viisi euroa. Megabueno. Täytyy joku ilta käydä tarkastamassa paikka. Söin eilen päivälliseksi suklaapatukoita. Täällä ei mitään epäterveellistä myydä yksittäin, ainoastaan monipakkauksissa. Tosin ei se epäterveellistä ollut. Televisiossa sanottiin kyseisessä suklaapatukassa olevan päivittäinen annos elintärkeitä vitamiineja. Olipa onni, että söin. Minun elämäni on tärkeä.

Olen jo oppinut olemaan menemättä kauppaan nälissään. Ostokset ovat rationaalisempia. Hirvitti kyllä kävellä kassalle. Kuitti näytti neljääkymmentä euroa. Ostin kunnon veitsen talouteen ja lakanat sänkyyn. Veitsellä tuli possusta täydellisiä kuutioita ilman hampaiden kiristelyä ja lakanat lisäsivät huomattavasti huoneen viihtyisyyttä täyttäessäni ne kaapista löytämälläni avatulla makuupussilla. Aito paksu peitto. Pelkkä lakana peittona alkoikin olla kylmä.

Juoksua, spinningiä, punttien nostelua ja espanjan opettelua. Eipä kummempaa. Tuntuu suurin osa ajasta menevät logistiseen itsensä liikuttamiseen lähtöpisteestä määränpäähän. Pyörä lieneisi nopein kulkuneuvo kaupungissa – ja ehdottomasti hengenvaarallisin. Mitäpä täällä, Espanjassa. Vielä ei palele.

Tieteellinen tutkimus

Virginialaisen emppiirisen tutkimuksen mukaan ihmiset, joilla menee aina hyvin toipuvat vastoinkäymisistä huonommin. Vuoden vanhoissa Ruotsista hankkimissani kymmenen euron kengissä on reikä . Molemmissa ja vielä pohjissa. Sateella ketuttaa kävellä. Espanjasta hankkimani tyylikkäät, jo liian pieniksi tuomitsemani, kahdenkymmenen euron kengät osoittautuivat rakkoisan sisäänajon jälkeen toimiviksi, ja yhä tyylikkäiksi. Yksi yksi.

Taskussa ollut kännykkä oli jäänyt näppäinlukottomaksi. Oli soittanut itsekseen puolentunnin puhelun johonkin. Kuusitoista euroa saldoa hävisi eetteriin. Jouduin ostamaan lisää. Espanjantunnilta palatessani kävelin teekaupan ohi. Ostin kahta erilaista japanilaista teetä. Vihdoin oikeaa hyvää teetä. Tasatilanne.

Tutkimuksen mukaan ihmiset, joilla menee aina hyvin tarvitsevat vastoinkäymisistä toipumiseen useamman kuin yhden positiivisen kokemuksen tunteakseen olonsa jälleen hyväksi negatiivisen kokemuksen jälkeen. Paha juttu. Jo Sokrateen esittelemän loogisen ajattelun mukaan elämäni täytyy normaalisti olla yhtä kärsimystä kuten tutkimukseen osallistuneiden aasialaisten elämä, jotka selvisivät vastoinkäymisistä pienilläkin positiivisilla tapahtumilla, sillä tunnen oloni varsin myönteiseksi. Tai sitten asiaan liittyy ruokajuomanani nauttima kaupan halvin tinto de verano. Ajattelin vaihtelun vuoksi kokeilla maailman ostetuimman tinto de veranon sijasta ehkä maailman halvinta tinto de veranoa. Tämä maistuu erilaiselle. Hyvälle. En tiedä onko tinto de veranon tarkoitus kuitenkaan maistua tältä. Jotain vikaa tässä täytyy halpuutensa takia olla. Jopa kaupan myyjä käytti minuun erehtymätöntä espanjalaista iänvarmistusmetodia varmistaakseen oikeuteni ostaa tätä alkoholijuomaa, jota myyjän käytöksestä päätellen ostavat ainoastaan alaikäiset. Espanjan täytyy olla maa, jossa ainutkaan alaikäinen ei kykene ostamaan heille laittomia substansseja kaupasta. Vapisin kauhunsekaisesta yllätyksestä myyjän yhtäkkiä tarkistaessani ikäni kysymällä olenko täysi-ikäinen. Myöntävää vastausta ei kuitenaan seurannut kattava monitasoinen tietosuojalakeja rikkova henkilöllisyyden tarkastus kuten korttiostoksissa, vaan pelkkä viivakoodinlukijan piippaus. Ei ihmekään ettei täällä juoda itseään humalaan. Eivät ikinä ole teini-ikäisenä oppineet alkoholin ostamisen jännitystä ja laittomuudesta tyytyväisenä maistelemista.

Suomi lienee hieno maa

Televisiosta tuli ohjelma Suomesta. Siellä oli lumilinna ja kaupungissa nimeltä Jyväskylä oli paljon lunta, käsityöläisiä ja loimulohta. Turussa kirkkoa kehuttiin ja vierailtiin panimo- ja Enkeliravintolassa. Alvar Aalto mainittiin 20-luvun tärkeimmäksi sunnittelijaksi. Pääkaupunkikin näytti kovin hienolta kaupungilta oopperoineen. Suomi vaikuttaa mahtavalta maalta. Täytyy joskus vierailla. Paljon lunta. Täytyy muistaa laittaa monta t-paitaa päällekkäin.

 

Italialainen ihmetteli Suomessa olevin rikkaiden määrää Naantalin kylpylän ollessa kuvissa. Ei tuntunut käsittävän kylpijöiden olevan tuikitavallisia suomalaisia. Köyhiä meillä olisi kuulemma pitänyt olla kasapäin, kun toisilla on varaa vain päivänsä vedessä lilluen viettää. Kaikille ulottuva, toimiva, sosiaaliturva ja ilmaisen rahan jakaminen sitä tarvitseville tuntui italialaiselle yhtä käsittämättömältä kuin koulussa oleva kotitalousoppi (ei kommentoinut asiaa enempää kysyessäni, miksi italialaiset asuvat kolmekymppisiksi kotona eivätkä osaa kokata tai edes täyttää pyykinpesukonetta oikein). Ihmetteli suomalaisten yleistä luottamusta kanssaihmisiin ja kertoi järjestelmän toimimattomuuden Italiassa johtuvan muiden ihmisten epärehellisyydestä ja jatkuvasta yrityksestä vetää välistä omasi eduksi. Muuttui silminnähden tyytyväisemmäksi kertoessani joidenkin ihmisten jättävän työnteon väliin, koska on kannattavampaa vain lojua kotona. Loppujohtopäätös oli, että suomalaisten suuri itsemurhakuolleisuus johtui valtion jakaman ilmaisen rahan aiheuttamasta apatiasta. En jaksanut asiaa enempää miettiä tahi kommentoida. Söin mysliä. Mumisin vain hyväksyvästi.

 

Lehden mukaan espanjalaiset ovat huolestuneita ilmastonmuutoksesta. Aamulla oli kahdeksan astetta kylmää ja päivällä 30 astetta kuumaa; pukeutuminen on hankalaa. Nyt sataa kaatamalla. Kävelin tupakkakauppaan lataamaan bussikorttia spinningtunnin jälkeen. Kovin kostea olo. Virittäydyin Ikean avaamisen tunnelmiin viemällä talon oven edessä lojuneen katalogin mukanani. Jos täällä aikoo olla, kannattanee edes oma sänky sisustaa miellyttäväksi. Hyvän unen jälkeen kaikki on aina paremmin vaikkei huonosti alun alkuankaan olisi ollut. Ja sitä paitsi, nukkuminen vain on hauskaa.

Espanjalaiset eivat osaa ajaa - onneksi Kimi on suomalainen

Vai meni Kimi voittamaan forumulat. Epatietoisuus vainosikin paivan mittaan, kun kriittisten sanojen ymmarrys jai vajaavaiseksi lehdesta ja artikkelit muutenkin keskittyivat espanjalaisen epaonnisuuteen ja McLarenin kehnouteen eivatka suomalaisen erinomaisuuteen kuten olisi pitanyt. Kylla voitto oikeaan paikkaan meni. Taas viikonloppuna 18 espanjalaista tappoi itsensa holtittomalla ajolla moottoritiella. Kylla geeniallas itsensa puhdistaa Darwinin lakien mukaan vaikka kuinka valistuksella ihmisten typeryytta muuttaa yritetaan.

Harrastin suurkaupungittomuutta: otettuani kadulla makaavasta pummista kuvan yha kasvavaan laitapuolenkulkija-albumiini kavin tonimassa herran hereille tarkastaakseni hanen hengissaolonsa muiden ohikulkijoiden ollessa asiasta kiinnostumattomia. Vanha mies pullo kainalossansa silmat pyoreina - tahi pohottyneina - ihmetteli kuka kehtaa hanet kauneusuniltaan herattaa. Ei ollut ymmartaa kiinnostustani kysyessani onko kaikki kunnossa. Toistettuun kysymykseen saatuani myontavan vastauksen toivotin vanhalle herralle hyvaa yota. Ensi kerralla varmaan siirtyy nukkumaan syrjaisemmille kaduille, kun ihmiset eivat ilmiselvastikaan osaa pitaa huolta omista asioistaan.

Koulu on yhta tyhjan kanssa. Mita mina ulkomaalainen tunneilla mitaan ymmartamattomana istun, muuta kuin paivan lehtia lukemassa, kun suurin osa paikallisista ei edes jaksa vaivautua paikalle lopputentin puuttuessa ja paikallaolon ollessa vapaaehtoista. Mutta pakko se on jotain tehda, etta aamulla tulee herattya. Tanaan ei tosin heraaminen ollut vaikeaa vaan se eilinen nukahtaminen. Olen melko positiivisen varma, etta soin kiinalaista ja japanilaista ruokaa enemmalla kuin viidellatoista eurolla. Hyva mina. Ei liikaa vaan juuri optimaalinen maara ruuan hinnan ja kehon liikuteltavuuden suhteen. En ole lahiaikoina uudestaan menossa.

Spinning on paha laji

Kovin vaihteleva säätila. Eilen illalla jo melkein kadutti olla ulkona pelkällä t-paidalla. T-paidalliset ei-skandinaavit valittivatkin kylmyydestä. Itse olin vain tyytyväinen korvatessani iltapalan halvalla tuopillisella Guinnessia. Kaikki on suhteellista. Sekä halpuus että kylmyys. Molempien suhteen olen ylilyöntiasemassa ulkomaalaisessa. Tänään ranta on turistien kansoittama. Kuin muurahaiset. Kuhisevat paikalle heti auringon ilmestyessä. Itse olin juoksemassa. Hikoilin auringonpaisteessa juostessani yhtä paljon kuin perjantaisella ensimmäisellä spinningtunnillani. Kalju, pullea, kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivä ohjaaja polki oikeaoppisesti oppilaitaan kovemmalla vastuksella koko tunnin ja hymyili kuin irlantilainen sateenkaaren päässä olevan aarteen paljastuessa tynnyrilliseksi Guinnessia. Pidän kuitenkin juoksua rasittavampana vaikka muutamaan kertaan spinningin aikana toivoinkin stereoiden rikkoutuvan ja tunnin keskeytyvän. Ensi kerralla jätän tauon kuntosaliharjoituksen ja spinningin väliin.

Totta vie, kahden viikon päästä torstaina ja perjantaina on lomaa. Lähdemme tapaskierrokselle Granadaan kahdella vuokra-autolla. Viimeisiä paikkoja Espanjassa, missä saa vielä tapaksen kanssa juoman. Vai oliko se toisin päin? Tämän päivän ateriointi koostuu varsin harvinaisesta vierailusta buffettiin, jossa tarjotaan sushia. Ensimmäinen kohtaamani sushibaari Espanjassa. Espanjalaiset eivät kuulemma sushista ole innostuneet. Friteerauksesta raakaan kalaan on kieltämättä pitkä matka. Annettakoon espanjalaisille anteeksi ja jättäkäämme heidät syömään terveysvaikutteisina pitämiään oliiviöljyssä valmistettuja sipsejä. Onhan siinä jo tarpeeksi liikuntaa kun skootterin työntää pihalle ja sen polkee käyntiin. Ja mitä sitä muutenkaan stressaamaan, olemmehan kauneuskirurgian luvatussa maassa.

Entrecôte

Väsyin eilen jo viiden aikaan. Johtui varmaan illan aloittamisesta porukalla mojitokokoontumisella. Mojitot ovat hyviä. Klubin edessä seisoskeli suomalainen. Aloitti juuri työt täällä. Ottaa kuvia asunnoista asunnonvälitysfirmalle, jolla on jotain tekemistä Suomen kanssa. Tyyppi oli ollut raksahommissa Sydneyssä. Rakensi koulua miehen alaisuudessa, joka paljastui samaksi tanskalaiseksi, joka oli isänsä kanssa suunnitellut Sydneyn oopperatalon 70-luvulla. Pieni maailma. Melkein kuin olisin sukua julkkikselle.

Seisoskelin eilen aamulla yksin tiedekunnan edessä. Edellisenä iltana oli ollut lääketieteen pyhimyksen päivä. Olin jättänyt illan karkelot väliin halutessani edes yhtenä päivänä tällä viikkolla harrastaa kunnon koulua. Kukaan ei ollut kertonut myös opettajien pitävän lomaa, jos oppilaat ovat olleet juhlimassa. Opiskelin espanjaa kirjastossa viitisen tuntia. Irreaalisia ehtolauseita ja sellaista (kuulostanpa viisaalta käyttäessäni hienoja sanoja). Espanjalaiset taitavat ottaa nämä pyhimysjutut tosissaan. Bussin pysähtyessä liikennevaloissa pienen kappelin eteen puolet bussista teki puolihuomaamattomasti kolme ristin merkkiä. Laskin. Parin viikon päästä on huhun mukaan torstaina jokin uskonnollinen lomapäivä. Miksipä sitä espanjalainen seuraavana päivänä töihin vaivautuisi, onhan se melkein jo viikonloppu. Pitävätkin näissä tapauksissa perjantain puentena, siltana, joka on kuin ylimääräinen lomapäivä.

Ajattelin flambeerata entrecôtea. Raportoin tapahtuman kulusta, mikäli talo ei ole palanut. Se olisi harmillista. Täytyisi juosta jokaiselle ovelle koputtamassa tulen olevan irti. Paikalliset tuskin pitäisivät pelkkää savua ja palohälyttimien, mikäli niitä nyt edes yhdessäkään asunnossa on, hälytystä ulkoa kuuluvaa auton varashälytintä kummempana signaalina hädästä. Miten lie palokuntakaan syrjäkaduille pääsee: laskin eilen illalla kolme autoa peräkkäin keskellä katua pysäköimiseen oikeuttavat hätävilkut päällä.

Yliopisto maksaa, minä nautin

Ei Espanjassa yliopisto ole köyhä eikä kurja. Vaihtokoordinaattori tarjosi vaihtoppilailleen yliopiston piikkiin päivällisen. Yksitoista italialaista ja yksi suomalainen. Alkupalana salaattia, mikä espanjalaisten ja italialaisten tapaan oli upotettu oliiviöljyyn. En ymmärrä. Mielestäni oliiviöljy ei kovin kummoiselta maistu. Mielummin jätän väliin. No viiniä kohteliaasti yliopisto tarjosi alkupaloista lähtien. Ennen pääruokaa oli alkukeittona jokin gazpachon tapainen kylmä keitto muttei kuitenaan gazpacho. Pääruokana oli kielikampelaa, tahi merianturaa, perunahöystöllä. Kala ui oliiviöljyssä. Kuten kaikki merenelävät täällä, kala oli friteerattu. Mutta tiedänpähän ainakin syöneeni merianturaa. Kalasanastoni alkaa olla kohta laajempi kuin suomeksi. Ei paljoa iloa sanastosta, jos ainoastaan näkee kalan leivitettynä ja maku on kaikissa sama. Pelkkä sana yksin ilman assosiaatiota muuhun kuin oliiviöljyyn ei kesää tee. Huomasin heti koordinaattorin viettäneen useampia vuosia ruotsissa: joi enemmän ilmaista viiniä kuin minä. Hieno mies kaiken kaikkiaan.

Espanjan musiikkikanava MTV on härski. Neljäsosan ruudusta täyttää tekstiviestichat, joka kaikesta päätellen on sensuroimaton tai espanjalaiset vain tälläkin saralla osoittavat rentoutensa asioiden hoidosta. Vai mitä mieltä olisivat Suomen kukkahattutädit viesteistä, joissa keski-ikäinen mies tarjoaa maksua yksi vastaan yksi painista nuorempien miesten kanssa tahi viesteistä, joissa halutaan ostaa Malagan alueelta suklaata (suklaalla ei Andalusiassa ole mitään tekemistä kaakaon kanssa). No noin muuna havaintona, espanjalaisten chattikieli lyhenteineen ja kielioppivirheineen on yhtä kamalaa kuin muuallakin maailmassa. Ehkä aivojen kielioppikeskus ei aktiivisimmin ole toiminnassa kyseiselle kanavalla viestiessä.

Sanomalahdessä oli uutisia

Vaihdoin aamulla nenäkorvakurkkutunnin juoksuun. Teki gutaa. Englannin kielioppi oli kuolettavan tylsää. Taidan käydä vain kun on tekemisen puutetta. ETA oli taas toiminnassa. Joku poliisi sai luodin selkäänsä. Ikea avaa 30 päivä. Kaupunki on luvannut järjestää bussireittinsä uudelleen, jotta riittävä määrä busseja kulki Ikean etuoven edestä avauspäivään mennessä. Hyvä Ikea, hyvä Ruotsi. Hallitus uskoo ehkäisevään valistukseen. Televisiomainosten perusteella tiedän nyt turvavälin autoillessa olevan terveellistä, kokaiinin olevan pahasta, aamiaisen olevan tärkeä, koulutuksen olevan hyödyllistä ja roskaamisen olevan väärin. Kuin viimeistä asiaa painottaakseen hallitus on juuri käyttänyt 580 000 euroa Al Goren dokumentin 30 000 kopioon ostoon kouluissa näytettäväksi. Al Gore on idolini. Kuun lopussa vierailee Sevillassa. Ajattelin mennä kertomaan hänen olevan yhtä kova mies kuin kuvernööri Schwarzenegger.

Siinä tuskin Yhdysvaltain entisen tulevan presidentin puheet auttavat, kun espanjalaiset vielä opettelevat roskien roskapönttöihin laittamista. Vaikka kierrätys Espanjassa onkin täysin olematonta, en voi kovin paljoa valittaa, sillä en itsekään ole täysin perillä kuinka täällä kierrätetään. Asiaa ei helpota lainkaan minkäänlaisten ohjeiden puuttuminen oletetuista kierrätysastioista. Yhden kerran erehdyin täyttämään kierrätysastiaa niillä tuotteilla, joiden oletin laatikkoon katsomisen perusteella olevan oikeita. Nyt luulen olevani jo paremmin perillä asioissta ja tiedän muovin ja lasin kierrätyksestä. Sitä miten asia käytännössä hoituu en tiedä. Muovit ja pahvit menevät samaan laatikkoon. Muovin ja pahvin erotuksen helppoudesta en tiedä, mutta sen tiedän, että jonkun kannattaisi kertoa espanjalaisille kuljetuskapasiteetin maksimoimisesta tyhjien muovipullojen rutistamisella. Espanjalaiset voisivat myös myydä muulle maailmalle tekniikkansa, jolla he erottavat biojätteitä ympäröivät paikallismarkettien muovipussit maatuvasta jätteestä. Tämän tekniikan täytyy olla halpa ja tehokas, muutenhan laatikko kieltäisi maatumattomien muovipussien käytön. Ei ettäkö sillä mitään vaikutusta olisi... Olen jo itse tottunut kierrättämään roskat pakkaamalla ne hyvin muovipussiin, solmimalla pussin suun kiinni ja heittämällä pussin kadulle ulos lähtiessäni. Toimii kuin ei-espanjalaisen junan vessa.

Vai niin, j- ja k-kirjain lakkasivat toimimasta näppäimistöstä. Täältä onkin kätevä lähettää takuuseen kone. No jos tuo vaikka kosteudesta johtuisi ja itsestään korjautuisi. Tapahtuu mitä tapahtuu, jos tapahtuu ollenkaan. Espanjassa ollaan. Ei täällä huolestuminen auta.

Hawthornden-palkinnon arvoinen

Tulin juuri aamun bussilla Tarifasta. Seuraava bussi olisi mennyt jo niin myöhään, etten sitä jaksanut odottaa. Asunnossa istui sotkun keskellä kasa italialaisia. Samapa tuo. Tervehdin. Sanoivat lähtevänsä rannalle. Ulkona sataa. Kyllä tuo meidän italialainen siivoaa kunhan kerkeää. Suomessa pahastuisin, täällä vain totean majoittuvani väliaikaisesti espanjalaisessa vuokrakämpässä, jossa lämpimän suihkun saamiseksi on vedenpaineen tähden avattava suihkun lisäksi toinenkin hana juoksuttamaan lämmintä vettä. Tuloksena on lämmintä, joskin vain pienellä paineella tulevaa vettä. Sähköiskuja antava astianpesukonekin näyttää vuotavan vettä lattialle. Samapa tuo, vuokraemäntähän siellä alakerrassa vain asuu. Voidakseen sanoa osallistuvansa talouden ylläpitoon, jos me nyt tätä taloutta millään lailla yllä pidämme, ranskalainen oli ostanut pesuainetta tiskikoneeseen. En jaksanut huomauttaa purkin kyljessä lukevan ”tiskien käsinpesuun” ja kertoa konetiski- ja käsinpesuaineen toiminnallisista eroista. Alakerran emäntä saa nyt hyvällä onnella järjestää vaahtobileet. Mikäpä tässä puhelinlinjan asentajia ja erinäisiä korjausmiehiä odotellessa.

Tarifa on hieno paikka. 15 500 asukkaan vesiurheilun ympärille kasvanut kaupunki viitisentoista kilometria Afrikasta. Kaupungissa ei voinut kävellä montaa metriä ohittamatta surffausvälineitä ja –tunteja myyvää kauppaa. Kaikissa kaupoissa lähes samat hinnat ja tuotteet. Epäilemättä kauppojen perimmäinen tarkoitus onkin mahdollistaa omistajan ja lähipiirin ympärivuotinen surffauksen ympärille kietoutunut elämäntapa. Ja surffausta, purjelautailua ja kitesurfingiahan kaupungissa harrastetaan. Yksitoista kuukautta kahdestatoista voimakasta tuulta. Voimakkaaksi oman pikaisen kokemukseni perusteella katson tuulen, joka eittämättä kotona luettaisiin syysmyrskyksi. Itse olin aluksi ihastuksissani tuulesta. Muutamassa tunnissa pilvet olivat siirtyneet auringon eteen ja jäljelle jäi hiekkaa kaikkialle taukoamattomasti puhaltava viileä viima. Oleskelu ulkona muuttui sen verran rasittavaksi, että peruin aikeeni muuttaa isona Tarifaan. En käsitä, kuinka ihmiset jaksavat ainaista tuulta. Talvella mahtaa olla vilpoisaa. Hiekkarannat parheiden joukossa koko Espanjassa. Kerrassaan mahtavia. Näkymät Marokkoon meren yli hyvin valokuvaukselliset. Kameran akku ei kauaa kestänyt.

Kitesurfingkurssit olisivat maksaneet keskimäärin 170 euroa ja ne olisi jaettu kahdelle muutaman tunnin päivälle. Tunteja järjestetään joka päivä, joten paikalle voi vain ilmoittamatta saapua. Selkeyttä en siitä saanut, riittäisikö tämä valtavan rahamäärän sijoitus saattamaan itsensä sellaiselle tasolle, jolla olisi mahdollista itsenäisesti vuokrata välineitä ja aloittaa harrastus itseään tai muita tappamatta. En vielä ollut valmistautunut tähän rahalliseen sijoitukseen. Harmikseni pois lähtiessäni ja kävellessäni kohti parkkipaikkaa, jonka tarkoituksesta toimia bussiasemana kertoi vain bussipysäkki ilman minkäänlaisia aikatauluja, ohitin kaupan jonka kyltti lupasi kahden päivän kurssin 135 eurolla. Siinä on suuri ero kalliimpiin kursseihin.

Huomenna aion maksaa uuden espanjankurssin ja saada hyväksynnän yliopistoonilmottautumislomakkeeseen, johon olen listannut kaikki kurssit, joihin saattan mahdollisesti osallistua. Listassa on kasa valinnaisia lääketieteen kursseja, englannin kielioppia, valokuvausta ja William Shakespearea. Nähtäväksi jää, mille kursseille osallistun ja millä kursseilla minulla on edes pieni mahdollisuus päästä läpi. Oli miten oli, Euroopan yhteisiksi standardiopintopisteiksi (joita Espanja ei kaikessa erinomaisuudessaan suostu käyttämään) muutettuna opiskelua minulla olisi koko lukuvuoden aikana yhden lukukauden verran. Heti tuli kotoisampi opiskelijaolo, kun on asettanut itsellensä tavoitteita, joista voi luistaa. Espanjan oppiminen ei edelliseen lukeudu. Se ei ole tavoite, ainoastaan vielä osittain toteutumaton totuus. No ainakin opiskelun tilalta on jäänyt aikaa lukea. Harry Potterin viimeinen tuleminen oli odotetun koukuttava. Olen säästänyt entuudestaan paljon aikaa johonkin, itseäni epäilemättä, tärkeään lukemalla vain ensimmäisen ja jonkin kirjan sarjan välistä. Raakaa menoa lapsille soveltuvaksi kirjaksi. Tarifan leirintäalueella satuin aukaisemaan kämppikseni hostellista lainaaman M. J. Hyllandin Carry Me Down -kirjan, joka kannen mukaan oli ehdolla The Man Booker -palkinnon saajaksi vuonna 2006. Tuskin olen kirjaa käsistäni laskenut. Viimeinen kappale jäljellä. Tietämättömänä The Man Booker -palkinnosta googletin kirjan. Ilmeni kirjan voittaneen tänä vuonna Hawthornden-palkinnon. Kummastakaan palkinnosta en tiedä mitään mutta kirja saakoon suositukseni.

Elämänlaatu riippuu ajankohdasta

Nyt on viimeiset pari päivää ollut olo kuin työttömällä. Tahi mistäpä minä tietäisin mitä työttömän päässä liikuu mutta näin kirjallisen teksin tuottamisen vuoksi, olettakaamme minun olevan oikeassa. Kaikki johtuu siitä yhdestä tiistaisesta pois jäädystä tunnista. Arvasinhan minä sen pienen opiskelijan sisälläni alkavan protestoida jo valmiiksi vähäisen työmäärän edessä, mikäli jäisin pois lukujärjestykseeni merkitsemältä tunnilta siitä huolimatta, etten mitään tunnilla olisikaan ymmärtänyt. Enhän minä toimettomana ole ollut, mutta kuten pitkäaikaistyöttömälle kaupungin vuokra-asunnon parvekkeelta pihalla olevien naapurien tarkkailu tupakka suussa, sarjakuvan kääntäminen sanakirjan kanssa vain siksi, että voisin seuraavaksi siirtyä juuri ilmestyneeseen uuteen Michael Crichtonin espanjan kieliseen kirjaan, tuntuu vain ajan tappamiseksi kehitetyltä puhdetyöltä. Ainoaa saamaani tehtävää, esseen kirjoittamista, en voi ilman interwebsiin pääsyä edes aloittaa.

Vallitsevaan tilanteeseen alistuneena ja asuintovereilta saatua nuhanalkua potiessani olen alkanut juoda teetä, pussiteetä. Ostin jopa teekupin. Sekundaa kuten itse teekin. Maassa, jossa nesteytys tapahtuu kahvilla ja oluella, oikean irtoteen löytäminen on lähestulkoon yhtä mahdotonta kuin oikeaan saunaan astuminen. Jo pelkkä pussiteehyllyn edessä seisoskelu herättää epäileviä katseita ohikulkevissa. Olo kuin rikollisella. Rikollisella, jolla on omatunto. Toivon mielessäni heidän huomaavan skandinaavisen ulkoasuni ja hyväksyvän tämän huomattavan poikkeavan käyttäytymisen vain ulkomaalaisen käsittämättömänä hömpötyksenä. Ensimmäisen kolmen teentilausyrityksen jälkeen kahvilassa luovuin ajatuksesta saada haudutettua teetä. Etuliitettä vihreä en ole viitsinyt edes mainita. Rajansa ulkomaalaisen naurettavuudellakin on.

Eilen tiistain kunniaksi, tahi sen, ettei kenenkään seuraavana aamuna tarvinnut herätä aikaisin kouluun, suoritimme silkkaa kohteliaisuuttamme ja espanjalaisten hyvinvointia ajatellen elintarvikkeiden laaduntarkkailua maistelemalla espanjalaista olutta. Yleisen kansanterveyden onneksi olut maistui samalta kuin aina ennenkin. Toisin kuin kotimaassa, täällä tosiaankin on mahdollista juoda vain yksi olut. Vaikka yksi olut tarkoittaakin kokoontumispaikkana toimivan hostellin edessä olevasta rentojen afrikkalaisten pitämästä pienestä kioskin tapaisesta marketista ostettua halvinta mahdollista litran olutpulloa, on yhden oluen nauttiminen täällä huomattavasti halvempaa ja vähemmän vaarallista kuin ”yhden oluen” nauttiminen kotimaassa. Ihmiset lähtivät enemmän tai vähemmän kahden aikaan asuinnoillensa nukkumaan. Me jäljelle jääneet siirryimme muutamien kymmenien metrien päähän paikalliseen tupaten täynnä olleeseen pubiin, jossa oli menossa huuliharppumiehen johtama jamisessio. Huuliharpun arvostus kasvoi silmissäni soittajan valitessa juuri sen oikean huuliharpun kyseiseen rytmiin niistä viidestä taskusta kaivamastaan. Hieno soitin, kieltämättä, ja yleinen ilmapiiri miellyttävän pubimainen, mutta tunnin jälkeen huuliharpun johtama jammailu alkaa, muista kuin soittajista, kuulostaa kovin itseään toistavalta. Kello kolme yöllä ei täällä ole vielä mitään. Edes pubit ole vielä menneet kiinni. En nähnyt tarvetta viivyttää lähtemistäni.

Sinä aikana, minkä vei painaa rivinvaihtonäppäintä uuden kappaleen aloittamiseksi, ehdin käydä pelaamassa jalkapalloa asunnon läheisellä asfalttikentällä. Joukkueet koostuivat saksalaisista vaihto-oppilaista ja paikalla olleista paikallisista. Pelaaminen toi uutta toivoa elämään. Kuulin, ja nyt verkosta vahvistin, yliopistolla olevan valokuvauskurssi. Kurssin läpäisemiseen vaaditaan vain valokuvakollaasin teko kaupungista. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Yhden viikon ja sitä myöten yhden käytännön harjoituskerran, jossa oli harjoiteltu kehittämään valokuvia pimiössä, olen jo tietämättömyydessäni missannut, mutta luulisi opettajan vielä hyväksyvän yhden vaihto-oppilaan mukaan, vaikka harjoitukset pakollisia ovatkin. Ensi viikon keskiviikkona olisivat sekä teoria- että käytännöntunnit. Ja nyt samalla lukujärjestystäni katsoessani ja valokuvauskurssin tunteja sovitellessani huomaan, ettei tämä päivä olisikaan ollut niin vapaapäivä kuin olin kuvitellut. Ilmeisesti loppukäyttäjässä ilmenneen häiriön takia olen epäonnistunut synkronoimaan digitaalisessa muodossa olevan lukujärjestykseni selkokieliseksi analogiseksi kirjoitukseksi aikatauluna taskussani toimivalle ruutupaperille sen jälkeen, kun muutoksia lukujärjestykseeni tein. Täytynee lähettää itselleni muistio asian korjaamiseksi.

Tarifaan viikonloppuna

Cordobasta on lokakuussa mahdotonta saada hostellia varaamatta paikkaansa vähintään paria viikkoa etukäteen. Viiteen hostelliin vaivauduin soittamaan ennen kuin luovutin. Olinkin täysin hämmästyksissäni ja iloissani jo kaivamassa pankkikorttiani esiin maksaakseni varausmaksun netin kautta löytyneestä hostellista. Onneksi hämmästykseni ei ollut liian ylitsevuotavainen ja huomasin ajoissa hostellini sijaitsevan Cordobassa, Argentiinassa. Olisihan se ollut vähän kiusallinen tilanne. Päädyin nyt sitten varaamaan lauantaiyöksi Tarifasta paikan rinkkamatkailijoiden hostellista. Yhdeksi yöksi ja lauantaiksi sen takia, että kämppikseni ystävättärensä kanssa on perjantaina aamulla lähdössä vuokra-autolla yhdeksi yöksi Tarifaan teltan kanssa. Seuraavana päivänä he jatkavat Cadiziin mutta, koska itse olen siellä jo ollut, ajattelin jäädä Tarifaan. Matkaoppaan mukaan Tarifassa olisi sen kauan haaveilemani kite-surfingin lisäksi valasbongausta ja hyviä ravintoloita. Järkyttävät 150 euroa matkaopas sanoo välttämättömän kite-surfingopastuksen maksavan. En vielä tiedä olenko henkisesti tarpeeksi vahva siihen. Vähemmästäkin on elämä ollut raunioina kuin toinen jalka amputoitu olisi.

Koulussa oli jopa espanjalaisella mittapuulla harvinaisen tuottamaton päivä. Aamun tunnin jälkeen en jaksanut vaivautua seuraavalle neljän tunnin päästä alkaneelle tunnille. Yritykseni mennä uimaan epäonnistui kohtuuttoman kalliin pääsytiketin takia. Keskitin voimavarani ruuanlaittoon. Lisäsin reseptiin sieniä. Jotain muita kuin herkkusieniä. Sanakirjani, tahi mikään muukaan asunnon muun kielisistä sanakirjoista, ei tunnistanut tätä espanjan kielistä sanaa. Valitettavasti muistissani on aukko juuri siinä kohtaa, missä tämä sana majaili enkä näin kykene sanaa netistä etsimään. Ilmeisesti samaan paikkaan oli asettunut toinen espanjan kielinen sana, jonka avulla verkkosanakirja osasi kertoa muutama päivä sitten syömäni kumin makuisen tapaksen olleen seepiaa. Seepia asettukoon säilöön aivoihini samaan paikkaan kummeliturskan kanssa.

Onneksi en itse aio vuokra-autoa ajaa. Autokouluautoja kyllä näyttää liikenteessä pyörivän ja ulkoapäin autokoulujen tilat näyttävät varsin laillisilta. Oma vahva epäilykseni kuitenkin on, että kuten 2,90 erurolla pitsaa myyvät pitseriat Oulussa, myös nämä yritykset saavat rahansa jostain muusta kuin laadukkaasta työstä. Espanjalaisissa autoissa näyttäisi olevan vilkut kuten muuallakin maailmassa mutta täällä niitä käytetään ainoastaan hätävilkkuina keskelle tietä, bussikaistalle tai jonnekin muualle muun liikenteen kannalta äärimmäisen epäedulliseen paikkaan pysäköitäessä. Sitä ainoaa näkemääni oikein vilkkuja käyttänyttä autoa lukuunottamatta, suuntavilkkuja ei käytetä ollenkaan tai mikäli käytetään, niillä vilkutetaan väärään suuntaan tai ne ovat vain jääneet päälle vilkkumaan itsekseen edellisen epätoivoisen väärinvilkutusyrityksen jälkeen. En viitsi edes aloittaa espanjalaisten tavasta kommunikoida autoistansa toisellensa käyttämällä autojensa äänimerkkiä. Tämä on varsin viihdyttävää kuunneltavaa erityisesti aamuisin, mikäli on erehtynyt jättämään ikkunan auki ilmanvaihdon takia ja aikomuksena on nukkua pitkään. Tulevan pyhän merkeissä, Jeesus espanjalaisia auttakoot. Autokouluopettajat ja poliisi eivät siihen selvästikään pysty.

Espanjassa viikko on neljä päivää

Englannin kielioppituntia ei ilmeisestikään pidetty. Yksin istuin lukemassa luokassa lehteä. Täällä jaettavat ilmaisjakelulehdet ovat varsin hyviä. Lehdet pääsääntöisesti pystyn jo lukemaan. Edelleenkään en ymmärrä normaalilla andalusialaisella puhevauhdilla puhuttua puhetta - yhtään. Bioetiikassa katsottiin tohtori Housea. Tunnin alussa oli jaettu kovasti kokeelta vaikuttava tyhjä paperiarkki. En ymmärtänyt tehtävänantoa ennen kuin paperien palautusvaiheessa kuulin kysymyksen siitä, toimiko House hyvin. Vastasin yhdellä virkkeellä mutta asiaa. Sain selville käytännönharjoitteluni olevan joulu- ja tammikuussa. Ei kiirettä sen suhteen.

Ajattelin viikonloppuna mennä Cordobaan. Juuri etsimässä hostelleja. Kuulin myös juuri, ettei meillä ole koulua perjantaina. Kukaan ei tunnu tietävän onko kyseessä yliopiston, maakunnan vai koko valtion yleinen vapaapäivä. Cordobassa olisi hyvin nähtävyyksiä ja Malagaa halvempi arabialainen kylpylä perinteisellä hieronnalla.

Kävin eilen juoksemassa. Huomattavasti miellyttävämpää ja rasittavampaa kuin itsensä huijjaaminen juoksumatolla. Kymmenen minuuttia menee asunnon ovelta juosta ensin rannalle, jossa oikeasti kykenee juoksemaan. Ne kymmenen minuuttia kadulla ovat varsin rasittavat. Vaikka valitsin reitin, jota käyttämällä joudun pysähtelemään mahdollisimman vähän liikennevaloissa ja autoja väistellessä, en pidä reaalimaailmaan palaamisesta kesken juoksun miettiäkseni miten parhaiten vältän jäämästä auton alle. Aivojeni on tarkoitus olla tauolla juostessani. Täytyy tosin varoa, etteivät aivot ole liikaa tauolla tällä opiskeluvauhdilla. Onneksi on tuota espanjaa mitä opiskella.

Loistoresepti

Löysin vihdoin kaupasta kaurahiutaleita. Siellä ne olivat laihdutustuotteisiin keskittyneessä hyllyssä niin suolaisella hinnalla varustettuna, että pelkäsin pelkän kilohintaan tuijottamisen tyhjentävän taskuni. Liukenin nopeasti seuraavaan välikköön viiniä etsimään ruuanlaittoon tyytyväisenä siitä, etten ollut lähtenyt kauppaan tyhjin vatsoin ja nälkäisenä sortunut kalliisiin luksustuotteiden heräteostoksiin, joihin kaurahiutaleet tässä maassa luettaneen. Viini maksoi euron eikä ollut edes pahvipurkissa.

Eilein koeajoin Riisiä Rioja-viinillä -reseptin (vaikkei viini luonnollisestikaan Rioja-viiniä ollut) uudesta ruokakirjastani ja pieni ruokakriitikko sisälläni oli tippua tuolilta maistaessaan jumalaisen herkullista lopputulosta. Ruokalaji kalisteli itsensä ehdottomasti kärkiviisikkoon sellaisella voimalla, etten voinut muuta kuin periaatteideni vastaisesti taipua ostamaan uudet raaka-aineet saman ruuan tekemiseen toisen kerran, sillä niin ahnaasti ja tyytyväisinä italialaisen kanssa sen söimme yhdeltä istumalta.

Olen alkanut säännöllisesti vierailla Lidlissä ostamassa saksalaista ruisleipää. Löysin viereisestä supermarketista lopulta etsimääni aamupalajuustoa. Halpaa ja hyvää. Loistolöytö. Yhdistyvät loistavasti lähes täydellisiksi leiviksi kasvisten kanssa. Hieno maa tämä Espanja - ainakin tällä kyseisellä hetkellä. Eräs ruotsalainen tyttö ei tosin ollut samaa mieltä. Lähti takaisin Göteborgiin ensimmäisen Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Vielä en itse asiaa ole harkinnut. Ulkona lämmintäkin 25 astetta. Tosin taisin suihkussa kirota lähteväni takaisin Suomeen lämpimän veden ollessa poikki kaasupulloon liittyvien ongelmien takia.

Viikko vierähti yliopistossa

Istun teatterin edessä portailla auringonpaisteessa. Järkyttävä kuumuus ilman varjoa. Kohta koneen näppäimet sulavat tai vähintäänkin kone kaatuu kuumuudessa - ellei sitten käyttäjä ennen sitä. Luennoilla en ymmärrä mitään. Digitaalisessa muodossa oleviin powerpointesityksiin ei pääse käsiksi ennen kuin on virallisesti ilmottautunut yliopistoon. No, pääsin vihdoinkin osallistumaan sille englannin kielioppikurssillekin. Syntakseista, morfologioista, virkkeistä ja lauseista puhuttiin. Vaikken ennen ollut asioita kuullutkaan olin ensimmäisen minuutin jälkeen paremmin asiassa mukana kuin espanjalaiset. Opetus oli espanjalaisittain lausutulla englannilla. Opettaja ihmetteli halukkuuttani osallistua mielummin kielioppitunnille kuin kirjallisuutta käsittäville kursseille. Asian itselleni olin perustellut kiinnostuksella kielioppia kohtaan ja todennäköisellä kyvyttömyydelläni kommunikoida klassisista kirjallisuusteoksista espanjaksi. Mainitsin asian opettajalle. Tunneille osallistuminen ei ole pakollista ja pelkkään helmikuussa järjestettävään kokeeseen on mahdollista mennä. Ajattelin kuitenkin katsoa mitä tulevilla tunneilla kerrotaan ja säilyykö asia kiinnostavan yliopistomaisena erilaisine lauserakenteineen vai siirrytäänkö opetuksessa harjoittelemaan ajaa-verbin taivutusmuotoja (mikä hyvinkin voi olla mahdollista).

Ajauduin pari päivää sitten kämpille lähtiessäni yhtäkkiä porukan mukaan, joka oli värväämässä ihmisiä rantaopiskelijajuhliin Torremolinokseen. Epäilyni juhlien mielekkyydestä oli ylitsevuotavainen ei yksistään kaukaisen sijainnin vuoksi vaan lähinnä taivaalta tulevan kaatosateen takia. Taivuin kuitenkin ilmaisen drinkin edessä ja etenin ilmaisen bussikuljetuksen lähtöpisteeseen. En ollut lainkaan yllättynyt ihmisiä ollessa tarpeeksi vain täyttämään puolet bussin takaosasta. En ollut myöskään lainkaan yllättynyt lähes enemmistön puolityhjän bussin matkustajista ollessa jo entuudestaan tuttuja. Ilmeisesti olemme ainoita, jotka eivät ole ymmärtäneet juhlimisen olevan etuoikeus, ei välttämättömyys. Tunnin ajon jälkeen kahdenkymmenen minuutin päässä olevaan Torremolinokseen, bussikuskia määräilevä juhlaorganisaattori totesi meidän olevan eksyksissä. Bussi pysähtyi jonkun baarin läheisyyteen, jotta miespuoliset henkilöt saattoivat tyhjentää ajon aikana täyttyneet rakkonsa hiekkarannalle. Bussiin palattuamme selvisi välittömästi, ettemme olleetkaan eksyksissä. Olimme ainoastaan luulleet olevamme eksyksissä pysähtyessämme tyhjän baarin eteen, jonka oletimme olevan juhlapaikaksi määrätty rantabaari. Mutta jotten liioittelisi, ei baari täysin tyhjä ollut: olihan sisällä toki humppamusiikkia kuunteleva vanhempi rouvashenkilö oletetun poikansa ja hänen perheensä kanssa. Pikaisella neuvottelulla dj:n kanssa ja baaritiskin valloittamisella ilmaisdrinkkiin oikeuttavat laput käsissämme vaihtui musiikki asteittain nuorekkaampaan suuntaan. Erikoismaininta rouvashenkilölle, jopa mummoksi saattaisin häntä kutsua, joka ei hievahtanutkaan lähteäkseen baarista pois koko sinä aikana kun siellä ilmaisdrinkkejä juoden olimme.

Ilmaisdrinkeillä jaksaa vain tiettyyn pisteeseen ja paukkauduimmekin piakkoin takaisin bussiin. Ovelaakin ovalampi juhlaorganisaattorimme oli soittanut läheiselle klubille ja neuvotellut seurueellemme ilmaisen sisäänpääsyn varakkaiden kolmekymppisten asuttamaan klubiin, jonne sisäänpääsy normaalisti maksaa kaksikymmentä imperiumin krediittiä. Musiikki oli varsin hyvää elektronista massamusiikkia vaikken kyennytkään sopeutumaan ympärilläni olevaan hifistelyyn. Keskityin vatkaamaan tanssijalkaa unohtamatta tarkkailla, ettei kukaan kolmesta korokkeelle nostetusta tanssitytöstä olisi tipahtanut ja tarvinnut välitöntä terveydenhuollon ammattilaisen ammattiapua. Paikka oli niin coolin viileä, ettei edes video-dj voinut seinillä pyörivää skeitti/surffaus-videota näyttää normaalein värein. Emmehän me nyt missään tavisten baarissa olleet. Tässä klubissa portsareillakin oli puvut.

Ilta oli varsin onnistunut. Omaa rahaani en kuluttanut edes yhtä sentin kolikkoa, vaikka ne niin ärsyttäviä pikkurahoja ovatkin, että mikäli niitä enemmän omistaisin heittäisin kadulle niitä heittäisin (kuten joku näytti jo tehneen). Sääli vain sitä, joka juhlan oli järjestänyt. Yön kestävä bussiajelutus tuskin ilmaista on ja meistä ei montaa euroa irronnut humppaklubille.

Nyt alkavat kaupatkin avautua ja pääsen käsiksi viimeiseen puuttuvaan ainesosaan, jota tarvitsen Riojalaisen riisin tekemiseen. Uusi keittokirjani on kerrassaan mahtava vaikka espanjan sijasta englanniksi onkin kirjoitettu. Eivät näytä espanjalaiset olevan kovin kiinnostuneita lukemaan omasta keittiöstään espanjaksi. Mikä lie, taitavat jo kaikki reseptit osata.

Kirjoittamani pitää luultavimmin essee

Taas erittäin onnistunutta kasvispastaa. Ei kovin espanjalaista, ennemminkin italialaista, mutta silti kovin hyvää. Valitettavasti ruuat ovat nyt joutuneet keskenään sen verran kovaan kilpailuun, ettei pelkkä hyväksi toteaminen riitä enää kuin arkiruokalistalle. Sinnekin ainoastaan keskiväliin. Eilein olisi ollut ensimmäinen englannin tunti, jolle olisin osallistunut. Paikalla ei ollut kuin pari oppilasta ja kysyessä vastasivat opettajan olevan sairaana. Sanoivat jotain ja sanan neljä. Ehkä se meinasi tuntien määrää, jolloin opettaja ei ole paikalla. No perjantain olen merkannut omaan lukujärjestykseeni seuraavaksi päiväksi, jolloin kykenen osallistumaan. Katsotaan sitten. Korvakurssilla ei tapahtunut mitään. En ymmärtänyt suurinta osaa. Espanjalaisilla on kova kiire olla kuuntelematta opettajaa ja kirjata kaikki vihkoonsa. Itse en ole vielä edes viitsinyt kannettavalla asioita kirjata. Ajattelin kysäistä opettajalta, joskos vaihto-oppilaana saisin ottaa powerpointluennot muistikortilleni. Mahtavat espanjalaiset olla ällikällä lyötyjä kekseliäisyydestäni. No ei ihme: sanoessani italialaiselle vaihto-oppilaalle käyväni espanjassa neljännen vuoden kursseja vaikka kotona olen kolmannella vuodella, hän vastasi ilmoittamalla juuri psykologian tunnilla selittäneensä espanjalaisilla espanjalaisia termejä. Tuskin oli pystynyt hihittelyänsä hillitsemään nähdessään espanjalaisen koulutuksen tason.

Lasten ravitsemus -kurssi sen sijaan vaikuttaa lupaavalta. Asia on ihan kiinnostavaa vaikken taaskaan ymmärrä suurinta osaa. Ilmeisesti kurssin ainoa läpipääsyvaatimuskin olisi jonkinlainen työ, jonka odotan suomennettuna tarkoittavan esseetä. Valitsin itselleni ravitsemuksen ykköstyypin diabeteksessä vaikka vieressäni istui ystävällinen tyyppi, joka ystävänsä kanssa valitsi toisen itseäni kiinnostaneen aiheen, Ravitsemus ja liikunta. Ajattelin, että vaikka saisin helpot opintosuoritukset tunkemalla heidän ryhmäänsä oppisin espanjaa mitä parhaiten kirjoittamalla oman oman esseeni ensin suomeksi ja kääntäessäni sen espanjaksi. Mikäli ei onnistuisi kääntäminen, eiköhän valittamalla opettajalle saisi tekstin englanniksikin kääntää. Ja tärkeimpänä syynä, ykköstyypin diabeteksestä löytyy loputtomasti tietoa niin suomalaisista kuin englantilaisistakin tietolähteistä. Kyllä sitä aina yhden esseen kolmessa kuukaudessa kirjoittaa. Tosin taitaa ehkä olla viisainta vielä tarkistaa työn todella tarkoittavan esseen kirjoittamista.

Aamulla heräsin ennen seitsemää. Puolentoista tunnin bussilla-ajon ja 45 minuutin tunnilla olon jälkeen olin takaisin asunnolla nukkumassa päiväunia. Herättyäni oli aika mennä takaisin. Ensiviikolla taidan kohdentaa ylimääräisen aikani tuntien välissä yliopiston liikuntatiloihin. Huomenna ei ole ilmeisestikään koulua. Aioin keskittyä kulttuurikohteiden tarkastamiseen. Malagassa on kova hulina kaupungin ollessa vuoden 2016 kulttuurikaupunki. Kaikkialla rakennetaan ja korjataan. Satama aiotaan muuttaa turistialueeksi ja kaupungin säännöt kieltävät purkamasta vanhojen talojen kadunpuoleista seinää, mikä on johtanut siihen, että katujen vierustat ovat täynnä taloja, joiden takana aukeaa pelkkää tyhjyyttä romukasoineen ja työkoneineen. Kumma, että seinät edes yksinään pystyssä pysyvät. Muutenkin olen ihmetellyt espanjalaisten tapaa luututa ja lakaista katuja. Itse olen oppinut pitämään kenkiä sitä varten, etteivät sukkani likaantuisi kadulla olevan lian takia. Espanjalaiset ilmeisestikin ovat oppineet pesemään katuja, jotteivat kengät ja sitä kautta sisätilojen lattiat likaantuisi. Pidän mielummin kenkiä ulkona ja sukkia sisällä. Täällä olen joutunut kompromissina ottamaan käyttöön sisätossut.

Ulkona sataa. Pessimistinen turisti voisi luulla syksyn alkaneen. Kylmä syksy pahalainen. Jouduin lähtemään asunnolta pitkähihainen päällä. Onneksi kävellessä lämpesin sen verran, että saatoin paidan pois päältä ottaa. Mielikuvitukseni ei enää kykene samaistumaan skandinaavien ilmastoon. Vaikka kaikki muu Espanjassa alkaisi ketuttaa kuin tipahtanut tuoppi kotimaisessa pubissa, epäilen, etten ilmastoon tule kyllästymään. Viva la España, vaikka sitä pahaista subjunktiivia lausahdus käyttääkin.