Elämänlaatu riippuu ajankohdasta

Nyt on viimeiset pari päivää ollut olo kuin työttömällä. Tahi mistäpä minä tietäisin mitä työttömän päässä liikuu mutta näin kirjallisen teksin tuottamisen vuoksi, olettakaamme minun olevan oikeassa. Kaikki johtuu siitä yhdestä tiistaisesta pois jäädystä tunnista. Arvasinhan minä sen pienen opiskelijan sisälläni alkavan protestoida jo valmiiksi vähäisen työmäärän edessä, mikäli jäisin pois lukujärjestykseeni merkitsemältä tunnilta siitä huolimatta, etten mitään tunnilla olisikaan ymmärtänyt. Enhän minä toimettomana ole ollut, mutta kuten pitkäaikaistyöttömälle kaupungin vuokra-asunnon parvekkeelta pihalla olevien naapurien tarkkailu tupakka suussa, sarjakuvan kääntäminen sanakirjan kanssa vain siksi, että voisin seuraavaksi siirtyä juuri ilmestyneeseen uuteen Michael Crichtonin espanjan kieliseen kirjaan, tuntuu vain ajan tappamiseksi kehitetyltä puhdetyöltä. Ainoaa saamaani tehtävää, esseen kirjoittamista, en voi ilman interwebsiin pääsyä edes aloittaa.

Vallitsevaan tilanteeseen alistuneena ja asuintovereilta saatua nuhanalkua potiessani olen alkanut juoda teetä, pussiteetä. Ostin jopa teekupin. Sekundaa kuten itse teekin. Maassa, jossa nesteytys tapahtuu kahvilla ja oluella, oikean irtoteen löytäminen on lähestulkoon yhtä mahdotonta kuin oikeaan saunaan astuminen. Jo pelkkä pussiteehyllyn edessä seisoskelu herättää epäileviä katseita ohikulkevissa. Olo kuin rikollisella. Rikollisella, jolla on omatunto. Toivon mielessäni heidän huomaavan skandinaavisen ulkoasuni ja hyväksyvän tämän huomattavan poikkeavan käyttäytymisen vain ulkomaalaisen käsittämättömänä hömpötyksenä. Ensimmäisen kolmen teentilausyrityksen jälkeen kahvilassa luovuin ajatuksesta saada haudutettua teetä. Etuliitettä vihreä en ole viitsinyt edes mainita. Rajansa ulkomaalaisen naurettavuudellakin on.

Eilen tiistain kunniaksi, tahi sen, ettei kenenkään seuraavana aamuna tarvinnut herätä aikaisin kouluun, suoritimme silkkaa kohteliaisuuttamme ja espanjalaisten hyvinvointia ajatellen elintarvikkeiden laaduntarkkailua maistelemalla espanjalaista olutta. Yleisen kansanterveyden onneksi olut maistui samalta kuin aina ennenkin. Toisin kuin kotimaassa, täällä tosiaankin on mahdollista juoda vain yksi olut. Vaikka yksi olut tarkoittaakin kokoontumispaikkana toimivan hostellin edessä olevasta rentojen afrikkalaisten pitämästä pienestä kioskin tapaisesta marketista ostettua halvinta mahdollista litran olutpulloa, on yhden oluen nauttiminen täällä huomattavasti halvempaa ja vähemmän vaarallista kuin ”yhden oluen” nauttiminen kotimaassa. Ihmiset lähtivät enemmän tai vähemmän kahden aikaan asuinnoillensa nukkumaan. Me jäljelle jääneet siirryimme muutamien kymmenien metrien päähän paikalliseen tupaten täynnä olleeseen pubiin, jossa oli menossa huuliharppumiehen johtama jamisessio. Huuliharpun arvostus kasvoi silmissäni soittajan valitessa juuri sen oikean huuliharpun kyseiseen rytmiin niistä viidestä taskusta kaivamastaan. Hieno soitin, kieltämättä, ja yleinen ilmapiiri miellyttävän pubimainen, mutta tunnin jälkeen huuliharpun johtama jammailu alkaa, muista kuin soittajista, kuulostaa kovin itseään toistavalta. Kello kolme yöllä ei täällä ole vielä mitään. Edes pubit ole vielä menneet kiinni. En nähnyt tarvetta viivyttää lähtemistäni.

Sinä aikana, minkä vei painaa rivinvaihtonäppäintä uuden kappaleen aloittamiseksi, ehdin käydä pelaamassa jalkapalloa asunnon läheisellä asfalttikentällä. Joukkueet koostuivat saksalaisista vaihto-oppilaista ja paikalla olleista paikallisista. Pelaaminen toi uutta toivoa elämään. Kuulin, ja nyt verkosta vahvistin, yliopistolla olevan valokuvauskurssi. Kurssin läpäisemiseen vaaditaan vain valokuvakollaasin teko kaupungista. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Yhden viikon ja sitä myöten yhden käytännön harjoituskerran, jossa oli harjoiteltu kehittämään valokuvia pimiössä, olen jo tietämättömyydessäni missannut, mutta luulisi opettajan vielä hyväksyvän yhden vaihto-oppilaan mukaan, vaikka harjoitukset pakollisia ovatkin. Ensi viikon keskiviikkona olisivat sekä teoria- että käytännöntunnit. Ja nyt samalla lukujärjestystäni katsoessani ja valokuvauskurssin tunteja sovitellessani huomaan, ettei tämä päivä olisikaan ollut niin vapaapäivä kuin olin kuvitellut. Ilmeisesti loppukäyttäjässä ilmenneen häiriön takia olen epäonnistunut synkronoimaan digitaalisessa muodossa olevan lukujärjestykseni selkokieliseksi analogiseksi kirjoitukseksi aikatauluna taskussani toimivalle ruutupaperille sen jälkeen, kun muutoksia lukujärjestykseeni tein. Täytynee lähettää itselleni muistio asian korjaamiseksi.