Joulupukitkin täällä väärän värisiä

Jouluamaan Suomeen. Elämä Espanjassa jatkukoon ensi vuonna.

Kyllä joulu lunta vaatii

Bussissa soi The Rasmus. Ilmeisesti täällä ihan hyvässä vedossa. Ei ehkä ihan Saksan tasolla mutta toisaalta, kaikki suomalaiset bändit pärjäävät Saksassa - ja Japanissa.

Lapset eivät kanna koulureppujaan. Kaikilla on pienet renkaat vedettävissä repuissaan. Ei tarvitse kummoinen velho olla arvatakseen, ettei espanjalaisessa koulutusjärjestelmässä liikunta oppiaineena ole kovin kovassa huudossa.

Ostin niin sanotun mustajalka-sian lapaa. Syötetty rehua ja myöhemmin tammenterhoja. Uskottavan oloinen vanha espanjalainen herra hississä kehui ostostani hintalaatusuhteeltaan erinomaiseksi. Nyt täytyisi kehitellä jotakin kuljetuspuolta ajatellen.

Tänään useita kotibileitä sen kunniaksi, että kaikki ovat kohta lähdössä kotimaihinsa. Tai no eivät kaikki ole lähdössä mutta ainakaan kukaan ei tähän kaupunkiin ole jäämässä.

Jos tuota koepakkaisi tavaroita. Tai no, ehtiihän tuota huomennakin...

Virvokkeiden laaduntarkkailua yhteisen hyvän nimissä

On tietysti mahdollista kyseenalaistaa matkustuksen järkevyys, mikäli ainoa mitä näkee on hotellihuone ja sen edessä oleva katu ruokakauppoineen. Eihän sitä edes yöllä baaria etsiessä mitään pimeältä nähnyt. Kun nukkuu kello viiteen päivällä, nähtävyyksille jäävä aika ennen uutta baarikierrosta jää varsin vähäiseksi. Itse käytin väsymyksen kustannuksella tehokkaan nukkumisajan kaupungilla kävelemiseen. Hieno kaupunki. Paljon kauniimpi kuin Malaga. Talot uusia, epäilemättä kipukynnyksen ylittävän kalliita. Pakko kaupungissa vielä yksikseen vierailla. Mieluiten viikolla, jolloin pyhäviikonlopun sijaan kaikki on auki ja kaupunki on normaaliolotilassa.

Ei ollenkaan opiskelijahintainen kaupunki. Klubeihin minimissään sisään viisitoista euroa. Kaikista vierailemistamme baareista huolimatta emme joutuneet maksamaan kuin yhteen baariin kahdeksan euroa viimeisenä yönä. Muut eivät uskoneet sanoessani astuneemme homobaariin. Uskoivat nähdessään alusasuttoman transseksuaalin meikkaamassa pelin edessä verkkohameessa, jonka reikien koko jätti Uuno Turhapuronkin rakkaan aluspaidan reikäisyyden varjoonsa. Huomattavasti värikäämpää porukkaa kyseisessä baarissa oli kuin keskivertoamisten valtaamassa suomipoppibaarissa euron iltana.

Rahaa meni perinteisellä tavalla baarissa nolla valtakunnan valuuttayksikköä. Muuten olisikin ollut kohtalaisen halpa reissu pakollista majoitusta ja matkoja lukuunottamatta, ellei lauantaiaamuna - illalla valtaväestön näkökulmasta - hotellin johtaja olisi huutamalla tullut meitä herättämään. Sänkyni sijaitsi oven vieressä enkä herättänyt luottamusta señoressa sängynpohjalta oveen vastatessani vaan hän pyysi jotakuta, jonka kanssa vakavissaan voisi keskustella. Tökin pystyyn espanjantaitoisia. Selvisi herran hermostuneen pahanpäiväisesti - aiheesta, jos saanen lisätä - ei niinkään itse siitä, että olimme vieneet hotellihuoneen edustalla seinustassa ikkunoidemme alla sojottavista lipputangoista olleet liput, vaan siitä, että olimme tällä teolla epäkunnioittaneet häntä, hänen hotelliaan ja hänen lippuaan. Asiaa ei helpottanut yhden lipputangon ilmeinen rikkoontuminen, yllätyksekseni itseni sijasta, saksalaisten kiskottua liput irti voimalla edellisenä yönä eikä se, että hotellin johtaja sanoi juuri keskeyttäneensä pyhäpäivän perhepäivällisen ja ajaneensa tunnin takaisin hotellille moittiakseen meitä pahemmiksi häiriköiksi kuin nuo kirotut britit, joiksi hän eritteli niin englantilaiset, skotlantilaiset kuin irlantilaisetkin.

Pahoittelut eivät tilanteessa paljon hyvää tehneet eikä kolmen lipun löytyminenkään tulistunutta jefeä lohduttanut, varsinkaan kun jokainen lippu oli kiinnikkeistään repeytynyt palautuskelvottomaksi vähemmän teknisen irroitustavan tähden. Kuten yleensäkin, kolehtirahalla ongelmat ratkesivat ilman poliisien tilaamisen tarvetta. Ihmetystä herätti, ettei meitä häädettykään kaikesta siitä moittimisesta ja sättimisestä huolimatta. Reppuni olin jo pakannut.

Siellä se nyt seinällä roikkuu. Juuri käsin pesty yksi kolmesta viidenkymmenen euron lipusta. Komea sisustuselementti tuo Espanjan lippu. Madridin ja Euroopan unionin liput menivät kahdelle muulle tyypille. Lämpimiä muistoja lippu tuo. Kuten sen toisen sataviisikymmentä euroa siitä rikkoontuneesta lipputangosta. Schnitzel sentään, iloisia veikkoja nuo saksalaiset.

Suomi on hieno maa

Kovin vakavissaan taitavat nuo espanjalaiset muodin ottaa. Vauvalle olivat vanhemmat lävistyksen ja korvakorun laittaneet. Ilmeisesti kovinkin huolissaan olivat olleet, etteivät tuiki tuntemattomat ihmiset välttämättä pelkkien vaaleanpunaisten vaatteiden perusteella huomaisi kadulla ohi kulkiessaan heidän pikku prinsessansa olevan tyttö. Olisihan se kamalaa. Varmaan vauva traumoja iäksi saisi bussissa vieressä istuvan rouvan kommentoidessa miten söpö poika on. No ilmeisesti ainakin äiti traumatisoituisi.

Ja mitä ne lapsille syöttävätkin! Tuskinpa se napero ymmärtää syökö se suklaata vai omenaa. Roskaruokakulttuuri on itseään ruokkiva. Mutta liekkö tuolla väliä, Suomihan se kaikkine terveysruokineen siellä lihavuustilastojen kärjessä keikkuu. Ehkä espanjassa kookkaat pysyvät sisätilaoissa ja tulevat ulos vain muututtaan vanhoiksi naisiksi - miehet mukaan lukien. Jotenkin sitä täällä olettaa kaikkien mummojen olevan kookkaita, kovaäänisiä ja tietävän sen ainoan oikean tavat tehdä espanjalaisia ruokia.

Niin totta tosiaan, eihän sitä huomenna edes koulua ole. On se hieno juttu, että espanjassakin pidetään vapaapäivä 90 vuotiaan Suomen kunniaksi. Enkä yhtään suomiaiheista paitaa omista, millä voisin osoittaa olevani ylpeä kansalainen Espanjassakin. Ylläpitänen suomalaista kansallishenkeä Madridissa. Ruotsalaisia ei olla, venäläisiksi ei tulla eikä Espanjaan muuteta - ainakaan lopullisesti.

Koko maailma rakastaa joulukrääsää

Joo-o, ilimoja pitelee. Siellä ne ihmiset jouluvalojen alla bussipysäkillä joulukrääsää myyvän kojuketjun päässä lyhythihaisissa paidoissaan päivää paistattelivat. Bussikuskilla ja bussiin astuneella herrasmiehellä oli huikeasta joulutunnelmasta huolimatta erimielisyyksiä. Jotakin aikatauluista ja bussijärjestelmän yleisestä toimimattomuudesta. Huutamalla käyty ajatustenvaihto levisi bussissa kuin tuberkuloosi venäläisessä vankilassa toisen espanjalaisen jatkaessa keskeytynyttä väittelyä siitä, mihin edellinen väittelyyn kyllästynyt espanjalainen oli sen jättänyt. Eikös meillä ole joissain busseissa jopa kieltokylttejä bussikuskin kanssa juttelemisesta ajon aikana, jottei kuskin keskittymiskyky itse päätehtävään, ajamiseen, häiriintyisi? Vaikka kiroamiseen bussissa alkaa jo tottua, ilmeisesti bussiapatiaani vielä sen verran tapahtuma häiritsi, että kirjoittamani siitä piti.

Subjunktiiville ei näy loppua. Se on kuin melkein tyhjä hammastahnatuubi: koskaan se ei ole kokonaan loppu. Mutta ompahan jotain tekemistä. Mutta omasta alastahan tuota piti kommentoida. Etiikankurssilla kävi nainen puhumassa abortista. Mikäli olisin osannut, olisin kommentoinut tälle lääkärille täysin epäeettisestä toiminnasta, jota hän osoitti pitämällä räieän puolueellisen luennon abortin epäoikeudenmukaisuudesta. Olisin jonkinlaista ammattimaista neutraaliutta opetushenkilöltä olettanut. Kielellinen vajavuuteni kismitti kuin pientä oravaa pähkinäkasan vieressä sen ymmärtäessä omistavansa vain kaksi käpälää eikä yhtään oravareppua.

Aloitin henkisen valmistautumisen rahanmenoon Madridissa. Halpa bussimatka, halpa majoitus. Välttämättöimä menoja. Ei auta. Aivot yrittävät perustella rahanmenoa mutta sydämeen sattuu. Ja sielä on vielä kylmääkin. Voi itku ja valitusvirsi! Kaikki on kurjasti! No ei oikeastaan. Kovin vakaata elämää. Jos en Erasmus olisi voisin tylsyydestä jopa kärsiä. Italialaisella tuossa onglemia tuntuu olevan. Kovin yllättynyt on kun viidellä eurolla paikalliselta marokkolaiselta tietokonekaupan myyjältä ostamans "aito" Windows ei asennukaan. Kyllä mahtaa elämä hirveää olla. Eilein ihmettelin miksi se hiustenkuivaajaa vessassa käyttää vaikkei hiuksiakaan tarpeeksi ole mitä kuivata. Siellä se varpaitaan lämmitteli eikä millään voinut huvittuneisuuttani ymmärtää kysyessäni onko hän tosissaan. Henkistä heikkoutta ja karaistumisen puutetta. Taidan silti käydä kuntosalilla suihkussa...

Lunta tullee

Eilen kuudelta suoraan espanjan tunnilta menimme koettamaan paikallista versiota euron illasta (asiaa vähemmän tutkineille valistettakoon "eurojen" tarkoittavan sosiaalista tapahtumaa, jonka päätarkoitus on keskittyminen eurolla myytävään olueen). Pieni baari oli tupaten täynnä. Miksipä ei olisi ollut, viisikymmentä senttiä kuppi olutta. Hyvä kun juomakäsi liikeratansa suorittamaan kykeni. Alun varovaisuuden jälkeen vaihto-oppilaat kaikista kansallisuuksista pääsivät kunnolla leipätyöhönsä lähettäen jonkun jonottamaan kuppikaupalla olutta muille. Parissa tunnissa espanjalaiset alkoivat kyllästyä oluen juontiin ja tungos väheni muutaen baarin jo varsin miellyttäväksi. Aikaraja täyttyi kello kymmenen ja siirryimme läheiselle asunnolle jatkamaan Erasmuslaisuutta.

Ennen seuravaa virkettä, todettakoon minun heränneen edellisenä aamuna jo ennen seitsemää: Väsymys iski jo ennen kello yhtä. Mutta sen ansiosta heräsin aamulla kukonlaulun aikaan. Myöhästyin bussista. Menin kuntosalille. En jaksanut edes yllättyä tai enää valittaa suihkuveden ollessa jääkylmää. Katalat kaasukauppiaat. Varmasti myyvät puolinaisia pulloja.

Tänään Espanjassa sataa lunta. Sataa lunta kello kuusi. Sataa lunta kello kuusi paikallisella aukiolla muovikuusen ympärillä. Espanjan opettaja kysyi onko tekolumi kylmää. Päättelin tekolumen espanjassa olevan varsin ei-kylmää. Kun aukio on täynnä lunta, syttyvät jouluvalot. Mitä erilaisimpia valorakennelmia koko keskusta täynnä. Kaikilla yhteisenä tekijänä yleinen mauttomuus ja amerikkalaishenkinen tekojouluisuus. Kovin eteläeurooppalaista.

Parempi pyy pivossa kuin asiakkaan taskussa

Kolme minuuttia. Aika jonka kulutimme italialaisen kanssa Tuomari-elokuvan katsomisesta juhlakuntoon siirtymisessä saksalaisen tullessa kovalla tohinalla ja kiireellä sisään komentaen naapuritalossa asuvan englantilaisen lähtöbileisiin. Yksikään naispuolinen henkilö ei vastaavaan suoritukseen olisi pystynyt. Muistutimme asiasta saksalaista. Olinkin jo aikaisemmin ihmetellyt kännykkäni epämääräistä kalenterimerkintää juhlista ilman tarkentavia tietoja kenen juhlat, missä tai milloin. Kalenterissani on varsin usein riittämättömiä merkintöjä ilman muistikuvaa mitä niiden on tarkoitus muistuttaa.

Kävin Picasson syntymäkodissa uudessa näyttelyssä ja interaktiivisen musiikin museossa. Picassoon fanaattisesti suhtautuvassa kaupungissa, Picasson museossa vierailijaan kohdistettavan epäluuloisuuden mahdollisesta vierailijan paha-aikeisuudesta teoksia kohtaan vielä ymmärtää, mutta kun kaikissa kaupoissakin perusoletuksena ei ole "asiakas on aina oikeassa" vaan "asiakas on aina varas". Ja rahani vielä täytyy antaa liikkeille, jotka kohtelevat minua mahdollisena turvallisuusuhkana.

Suomi oli lehden mukaan taas ensimmäinen  PISA-tutkimuksessa. Andalusian koulut olivat tiedeaineissa Euroopan pohjalla. Koko Espanja ei sentään yhtä alhaalla ollut mutta ompahan nyt todistettu jo kaikkien vaihto-oppilaiden puheet siitä, kuinka opiskelun taso Espanjassa on matalampi verrattuna kotipuoleen.

Kovin yllätyksetöntä elämää. Ihan kuin tänne olisi kotiutunut - ilman erityistä kotoisuuden tunnetta. Ilmeisesti viikon päästä Madridiin. En taas tiedä mistään mitään. Ei ole tarpeen. Täällä ei se huolehtiminen auttanut.

Yo soy Beowulf!

Kovasti huusi myyttinen sankari nimeään. Minäkin huusin aamulla. En mitään erityistä. Valitusta ja vaikerrusta vaatteiden ollessa kosteita ja kylmiä pelkästä ilmastosta johtuen. Tänne asti piti tulla. Olisihan sitä voinut kylmästä kärsiä kotonakin. Ainakin suihkusta olisi tullut edes kuumaa vettä. Ompahan ainakin motivaatiota enemmän käydä urheilemassa. Edes joskus itsensä lämpimäksi tuntee.

En tiedä onko siinä ylpeilyn aihetta, jos tarpeeksi ymmärsi elokuvasta kyetäkseen seuraamaan juonta. Beowulf ei nyt aivan puhevetoisin elokuva ole. Dubbauksen laatu on kieltämättä varsin erinomaista. Antony Hopkins jopa kuulosti hieman itseltään jopa espanjaksi puhuessaan. Espanjalaisten paneutumisesta laadukkaan lopputuloksen tuottamiseen kertonee jo sekin, että Will Smithin uusin elokuva tulee täällä ennemmin ensi-iltaan dubattuna kuin Suomessa tekstitettynä. Vain muutamia päiviä maailman ensi-illan jälkeen. Ajattelin aina espanjalaisten mañana-asenteen pätevän myös suuren rahan elokuviin.

Jouluvalot jo roikkuvat kaduilla ja kaupat jo hönkivät kuluttajien niskaan yrittäen ottaa kaiken irti joulusesongista. Toivottavasti sentään joulupukkeja ei ala kaduilla näkyä. Kyllä Pukki lunta tarvitsee. Mainittakoon espanjalaisten hyväksi, etteivät sentään luule Joulupukin asuvan Pohjoisnavalla. Sitä, tietävätkö Lapin sijaitsevan Suomessa, en tiedä. Lumeton joulu kylmässä ja kosteassa. Olisihan se kamalaa. Ihan kuin Helsingissä asuisi.

Normipaiva

Saksalainen oli eilen huolissaan, kun ei ollut kaynyt kekkereissa viikkoon. Kieltamatta huolestuttava luku vaihto-oppilaalle. Asia vaati valitonta korjausta. Valilla tama tuntuu tyolta mutta vaihto-oppilaan on tehtava mita vaihto-oppilaan on tehtava. Taman kaupungin baarit tuskin pyorisivat ilman vahvaa vaihto-oppilaiden luomaa valuuttavirtaa. Minun valuuttaani ne eivat saa mutta hengessa olen kuitenkin mukana.

Jos sita vaikka tanaan menisi elokuviin. Tuo Beowulfhan on nimeaan huutanut lahes jokaisella mainoskatkolla taalla. Ja mainoskatkojahan taalla televisiossa riittaa. Ja niilla on mittaa kuin itse ojelmalla. Aarimmaisen rasittavaa. Ne mainokset. Ei se Beowulfin huuto.

Eipa kummempia. Huomenna palautan kirjallisen tyoni, joka edustaa lukukauden tyomaaraani. Espanjaa lukenut. Espanjaa puhunut. Kieltaytynyt kayttamasta englantia.

Syntymäpäivillä

Hyvät pilleet. Syntymäpäiväkutsuilla kolmen hengen asunnossa oli omien arvioideni mukaan nelisenkymmentä ihmistä. Kohteliaasti rappukäytävässä odotellut poliisin arvioi luvun seitsemäksikymmeneksi. Yritin tallentaa harvinaisen kohtaamisen espanjalaisen poliisin kanssa salakuvaamalla tapahtuman todisteeksi jälkipolville, mutta sokkona otetut kuvat eivät tyydyttäneet minua ja erehdyin nostamaan kameran poliisien näkökenttään. Tuloksena oli kaikkien kuvien poistaminen, joissa vilahti poliisin neonväristä virkapukua. Vaikka kameran käyttö osoittautuikin ylivoimaiseksi tehtäväksi sedille ja tarjouduin esittelemään kameran käytön, jotta hän olisi voinut tarkastaa kaikki kuvat kameralla, ei hän edes pysähtynyt kuvia selatessaan kuuntelemaan kuvakommentaariotani paikallisista nähtävyyksistä, tekemistäni ruuista tai ottamistani illanistujaiskuvista. Vaikken itse sanaa ymmärtänytkään, olen melko varma äänenpainon perusteella poliisien ehdottaneen putkaa, kun lopuksi keskeytin asunnon vakituisten asukkaiden ja poliisien neuvottelut kysymällä olisiko mahdollista ottaa kuva ilman kasvojen näkymistä, ihan vain Suomeen viemisiksi. Asunnon vuokralaiset olivat jo siinä vaiheessa melko pähkinöinä.

Mutta no pasa nada. Vaikken asiasta näin aamutuimaan kello kahden aikaan vielä olekaan varma, uskoakseni mitään vakavampaa ei tapahtunut. Ilta jatkui suurimmalle osalle paikallisessa diskoteekissä sulkemisaikaan asti. Budjettiriiheä ei tarvittu, rahaa kului pyöristettynä noin nolla euroa särpimien ollessa päivänsankareiden tarjoamia. Hieno ilta, vaikka kuten illan aluksi jo epäsukoisena mainitsin, juomaa ei voi olla koskaan liikaa. Se, että join talon viimeistä olutta virkavallan saapuessa, johtunei tosin skandinaavisesta yliedustuksesta toisen päivänsankareista työskennellessä ruotsalaisessa kännykkäliittymiä Ruotsiin myyvässä puhelinyrityksessä, jonka työtoverit hän oli kutsunut. Ei kuulemma ikinä asiakkaille mainitse soittavansa Espanjasta kysyen säätilaa.

Mutta jottei elämä Espanjassa ilmaista olisi, lupauduin mukaan parin viikon päästä Madridiin suuntautuvalle viikonloppumatkalle toistellen itselleni olevani Espanjassa vain kerran. Ei sitä ilmaiseksikaan voi tehdä muttei se tarkoita, etteikö siitä voisi valittaa…





Olin väärässä. Tarkasti kun katsoo, näkee poliisien päät.

Kylmä luita kolottaa

Kylymä. Kylymä kuin kotona syksyllä ilman ollessa liian lämmin lämmityksen päällelaittamiseksi mutta tarpeeksi kylmä hävittääkseen aamulla kaiken tahdon nousta sängystä ylös. Ei auta. Oli maa ilmeisesti mikä tahansa pukeutuminen on aina säätilaan nähden vajavaista. Muidenkin ihmisten pukeutuminen on ylen vaihtelevaa. Urheimmat turistit, tahi mieleltänsä järkyttyneet paikalliset, kävelevät vastaan rantashortseissa ja kaupunkia ympäri vuoden kiertävän turistibussin katolla näkyy edelleen keski-iän ohittaneita saksalaisturisteja hawaiipaidoissa. Ehkä se hiki nousee helpommin hattuun verenpaineen hipoessa riskilukemia ilman verenpainelääkkeitä vuosia jatkuneen elintasonnoususta nauttimisen jälkeen ja bussi kaartaa kierroksellaan hiemanaan keskustan ulkopuolelle, missä vanhan kaupungin slummimaisuus tulee välittömästi esille kaupungin syytäessä Euroopan kulttuurikaupunki 2016 -rahojaan keskustan uuden imagon luomiseen ja kävelykadun muuttamiseen yhdeksi Euroopan kalleimmista alueista.

Onneksi keskipäivällä sisätiloista voi siirtyä ulos lämmittelemään auringonpaisteeseen. Tällä hetkellä se ei tosin ole mahdollista. Andalusia on oranssilla hälytystilalla ympäryskaupungeissa olleiden tulvien takia. Samat pilvet ovat nyt Malagan yllä. Meteorologien mukaan 80 % todennäköisyydellä täällä sataa paljon – todella paljon. Tähän asti on satanut vain kuuroittain. Se ei ainakaan ole helpottanut kylmästä kärsimistä.

Paellasta tuli hyvää. Olen syönyt sitä ravintolassa, autenttisen espanjalaisen äidin tekemänä sekä useampaan kertaan itse tehtynä, ja vaikka joka kerta ruoka on ollut erinomaista, en voi kuin todeta sen olevan yliarvostettu ja ihmetellä joidenkin ulkomaalaisten lähes uskonnollisiin mittoihin menevää paellanpalvontaa. Samaa kiihkoisuutta osoittavat nämä saksalaisten jälkeen lukuisimpina olevat vaihto-oppilaat, italialaiset, pastaa ja oliiviöljyä kohtaan. Oli tilanne mikä tahansa, heidän tekemänsä pasta on aina kuulemma parasta mitä olet ikinä maistanut. Mukaan lukien heidän aikaisemmin tekemänsä pastat. Ja se oliiviöljy. Ovat saaneet jotkut luonnonhoitoihin ja yrttiparannuksiin uskovat suomalaisetkin uskomaan oliiviöljyn kaikkivoipaan parantavaan voimaan – rypsiöljyn paremmuuden osoittavista tutkimuksista huolimatta. Oliiviöljy parantaa kaiken reumasta nuhaan ja saa kaiken pihveistä kasviksiin maistumaan paremmalle. Eikä asiaa voi kuulemma ymmärtää ennen kuin on maistanut aitoa italialaista oliiviöljyä. Eikä se espanjalaisten kauppojen extra virgine –neitsytöljy kelpaa, ei edes vaikka pullossa lukisi öljyn olevan valmistettu Italiassa. Aitoa läpinäkymättömän vihreää oliiviöljyä voi saada vain Italiasta, italialaisten perhetuttujen tiloilta, eikä näitä oliiviöljyjä ole saatavilla ulomailta. Aito oliiviöljy on mitä ilmeisemmin ulkomaanvientikiellossa kuin valtionsalaisuudet konsanaan. Miten vain, en siltikään ymmärrä kuinka oliiviöljyä voi käyttää puoli pulloa viikossa.

Päiväunet päivystyksessä

Vertailukohtaa suomalaiseen sairaalaan ei ole mutta joitain huomionarvoisia seikkoja kykenen yhdestä päivystyksestä jo kertomaan, vaikka ”päivystys”, kuten epäilinkin, osoittautui vain lääkärin seuraamiseksi asioista enempää ymmärtämättä.

Ensinnäkin, oletukseni espanjalaisten työholistisuudesta sen perusteella, että päivystyksen aikatauluksi oli annettu kello kymmenestä ilta kahdeksaan, osottautui täysin vääräksi. Parin tunnin seisoskelun jälkeen nenä-, kurkku- ja korvatautien päivystyskopissa kahden muun espanjalaisen opiskelijan kanssa erinäisiä potilaiden tutkimuksia seuraten saimme komennon siirtyä neljän tunnin ruokatauolle. Se siitä päivystyksen hektisyydestä.

Toiseksi, lääkärit eivät kantaneet nimilappuja, tutkimukset tehtiin yleensä ovi auki, huoneessa ravasi vähän väliä erinäisiä ihmisiä toimittamassa omia asioitaan ja mikä erikoisinta Suomeen verrattuna, potilaita ei tuntunut asia lainkaan häiritsevän. Kukaan potilaista ei edes ihmetellyt miksi kolme nuorta, kaksi valkoisessa takissa ja allekirjoittanut ilman (koko sairaalassa ei kuulemma ylimääräistä takkia ollut), seisoi vieressä tuijottamassa tapahtumaa. Hämmästykseni oli suuri paikallisten opiskelijoiden alkaessa jutella omiaan potilaan edessä ja naputella kännyköitään. Eivätkä potilaat edelleenkään kääntäneet huomiotaan pois lääkäristä. Epäilemättä suurin ero oli tietotekniikan puuttuminen. Vain osassa osastoja oli tietokoneita ja kysyessäni lääkäri sanoi koko sairaalan olevan tietokoneistettu parin vuoden kuluessa, mutta ainakaan hän ei ollut kovin innostunut tietokoneiden käytöstä. Epäili, osaksi ihan oikein, toiminnan hidastuvan ja kääntyvän potilaaseen keskittymisestä tietokoneen naputteluun. Mutta potilaaseen liittyvä paperimäärä oli varsin iso enkä voi uskoa potilaan oikeusturvan ainakaan kasvavan, kun kaikki täytyy kirjata käsin. Tosin mistäpä minä tiedän, kirjataanko edes koko potilashistoria papereihin Espanjassa. No ehkäpä otorrinolaringologian osasto ei ihan ole se jännittävin paikka tarkkailla tapahtumia Teho-osaston seuraamisen jälkeen. Vilauksen aitoa päivystyspolikliniikkaa näin kävellessämme käytävien läpi: huone täynnä ihmisiä pidellen kuka verta vuotavaa otsaansa ja kuka vatsaansa poliisien odotellessa huoneen ulkopuolella ja sairaalan vartijan tarkkaillessa tilannetta sisällä odotushuoneessa. Yhtään henkilöä alkoholin vaikutuksen alaisena en nähnyt.

Elokuvissa kävin. Olisin käynyt enemmänkin jos olisin aiemmin tiennyt elokuvien olevan alkuperäiskielillään espanjaksi tekstitettynä. Ja vain neljä euroa. Katsoin kaksi elokuvaa tällä kauhuelokuvapainotteisella festivaalilla. Toinen oli ilmeisesti yritelmä kauhuelokuvasta ja manalan lautturin huijaamisesta maksamatta jättämällä ja toinen kertoi miehestä, joka luuli saaneensa lukemiensa sarjakkuvien supervoimia syötyään kokeellista mielialalääkettä. Espanjalaisilla näyttää olevan tapa ilmaista tunteitaan varsin kovaäänisesti elokuvan kuluessa ja taputtaa taputtamisen arvoiselle elokuvalle sen loppuessa. Ensimmäiselle elokuvalle en olisi kunnianosoituksia antanut mutta toinen, Special, oli hulvattoman viihdyttävä. Elokuvien esittäminen dvd-levyiltä kelojen sijaan ei ainakaan lisännyt luottamusta Espanjan teknisestä kehittyneisyydestä.

Vihreät pavut ovat syötäviä kokonaisina kypsennettyinä. Valkoviinin ja dijon-sinapin yhdistäminen on turhaa sinapin voimakkaamman maun takia. Lidl:stä saa viimeisen käyttöpäivän alennusta.

Hyvä viikko. Toiminnantäyteinen. Näitä lisää.

Elämä espanjassa vaatii lisätutkimuksia

Se oli siinä. Neljä sivua huipputieteellistä enemmän oikein kuin väärin kirjoitettua espanjankielistä tekstiä. Pari viikkoa itseäni onnistuin kirjoittamalla viihdyttämään. Paljon opin espanjaa ja tarpeeksi itse aiheesta kyetäkseni ajamaan uudet vanhemmat hulluuden partaalle ajatuksella tekevätkö he kaikkensa mahdollisesti väijyvän diabeteksen ehkäisemiseksi, joka suomalaisessa perimässä tuntuu varsin kattavan lähdeluetteloni mukaan olevan yleinen ominaisuus. Saman stressiperäisen reaktion saisi todennäköisesti aikaan myös muutaman alan ammattilehden tilaamalla itselleen. Jokaisessa lehdessä on jokin tutkimus jonkun sairauden alalta ja toteamus mahdollisesta riskitekijästä, joka kuitenkin tarvitsee lisätutkimuksia ennen lopullisten johtopäätösten tekoa. Lopullisten tulosten puuttuminen tuskin lohduttaa vanhempaa joka mahdollisesti eräiden tutkimusten mukaan voisi olla jo kyseisellä hetellä ehkäisemässä lapsensa potenttiaalista sairastumista hypoteettisesti väijyvään sairauteen. Asia vaatii lisätutkimuksia.

En ole koskaan ollut oikeassa jalkapallo-ottelussa. Maanantaina paikalliselle stadionille saapuu kaksi hyväntekeväisyysjoukkuetta pelaamaan vastakkain. Mukana on jopa minun tuntemiani nimiä: Zidane, Beckham, Ronaldinho ja jopa Michael Schumacher. Jostain kumman syystä tämä vuosittain pelattava hyväntekeväisyysottelu kaikista Euroopan kaupungeista on juuri tänä vuonna Malagassa. En voinut kieltäytyä lähtemästä lippujen ollessa ainoastaan kymmenen euroa. Milloin minulla on seuraava mahdollisuus nähdä jo lopettaneen Zidane pääpeliä (haha, pääpeliä, nokkelaa vai mitä) tai Schumacher ylipäätään pelaamassa jalkapalloa? Mikäli tapahtumaan liittyy yleisen urheilujuhlan tuntua, mikä täällä luultavasti on vertaansa vailla, mikäs siinä.

Nyt kengät jalkaan. Espanjalaiset katsovat kieroon omituista ulkomaalaista joka ilman kenkiä läppäriinsä naputtelee kauppatieteellisen aulassa. Illalla katsomaan Special-elokuvaa. Menossa on yhdeksänpäiväisen kansainvälisen elokuvafestivaalin viimeiset päivät. Varsin vaikuttava lista erilaisia ulkomaisia elokuvia. Liekkö noista espanjaksi mitään ymmärtää mutta pakkohan se on yrittämässä käydä.

Kuvia Granadasta upattu jo muutama päivä sitten.

Tiistai kolmastoista

Tänään on pahamaineinen tiistai 13. päivä. Omaa erinomaisuuttaan espanjalaiset eivät voi kauhistella perjantaita 13. päivä kuin muu sivistynyt maailma, vaan heidän on saatava oma pelättävä päivänsä. Mutta kumpi nyt kuulostaa epäonnisemmalta, tiistai vai perjantai 13. päivä? Ja sitä paitsi koko kansaa yleissivistävä lähes aikakausilehdeksi jo luettava Aku Ankka -lehti on sanonut epäonnen päivän olevan perjantai 13. johtuen Temppeliherroista ja ahneista ranskalaisista. No epäonninen päivä tämä tiistai kuitenkin on, ainakin espanjalaisille. Jonkun kaupunginosan asukkaat olivat jo aamuyöstä jonottaneet ensimmäisiä alueelle vuosiin rakennettuja autopaikkoja vaihtaakseen rahansa pysäköintipaikan omistusoikeuteen (pyöristäen, halvimmalla autopaikan hinnalla saisi kotimaisiksi yksiköiksi muutettuna 36 000 pulloa olutta). Suurin osa ihmisistä jäi ilman oikeutta ostaa oma paikkansa ja tilanteen epäinhimillisyyttä kuvasi hyvin lehden haastattelema nainen, joka valitti parkkipaikan etsimiseen kyllästyneen miehensä jopa joskus joutuvan menemään töihin pyörällä! Ajatella, ettäkö pyörällä. Ei tässä nyt sentään missään Pohjois-Euroopan maassa olla...

Kävin etukäteen katsomassa millä bussilla ja mihin täytyy ylihuomenna aamulla mennä päivystystä tekemään. Ajattelin olevan helpompaa tietää etukäteen kuin stressata aamulla väärässä bussissa kuskin huutaessa kilpaa sivuikkunasta eteen kiilanneen motoristin kanssa. Mitä päivystyksessä tapahtuu on täysi mysteeri. Seuranen tohtoria koko päivän ymmärtämättä erityisesti mistään mitään. Liekkö tuolla väliä. Voin aina vetää ässänä hihasta Olen Erasmusoppilas -kortin. Vielä en missään tilanteessa ole joutunut käyttämään viimeistä oljenkortta: Me no hablou espagnol. Sen luulisi pistävän jauhot suuhun (jos espanjalaisilla nyt edes jauhot menevät suuhun, kun se ei edes ole paha, mikä ilmestyy mainittaessa vaan Rooman keisari) komenteleville auktoriteeteille, kun vaaleatukkainen skandinaavi ilmoittaa rikkinäisellä espanjalla ymmärtävänsä ainoastaan englantia, brittienglantia. Ja sitäkin ainoastaan lontoon aksentilla.

Tyyli se on italialaisillakin

Jopas oli omituista tehdä jotain hyödyllistä viikolla. Muu aika maistui paremmalle kun tiesti tehneensä etäisesti koulua muistuttavaa työtä samalla oppien espanjaa. Mutta totta vie, ei siitä jutun juurta irtoa eikä elämä ilman raportointia suju, joten siirryn lempiaiheeseeni, tuohon suomalaisten koko kansan ajanvietteeseen, valittamiseen.

Espanjalaisten hiustyylistä lienen jo kommentoinut. Paljon geeliä ja identtisiä mielikuvituksettomia pystytukkia. Täysin käsittämättömältä tuntuu myös paikallisten viehätys tuohon amerikan maallakin vitsinä pidettävään redneck-tyyliseen takatukkaan. Ehkä Miami Vicen aikoihin 80-luvulla takatukka oli koko kansan muotia ja se Susikoira Roin tyyppikin oli cool, mutta nykypäivänä tuo kerrassaan hupaisan hirveä hiustyyli ei ole muuta kuin merkki kantajansa omistamasta ruosteisesta pickupista ja sänkynsä yläpuolelle ripustetusta etelävaltioiden lipusta tai vähintäänkin asiaan kuuluvasta rajoittuneesta ajatusmaailmasta.

Kansainvälisiä kun ollaan, ei noita italialaisiakaan mainitsematta voi jätää. Johtuneisiko italialaisten kuumaverisyydestä vai mistä, mutta muiden hytistessä kylmästä lähes talvisessa vajaan kahdenkymmenen asteen säässä botellonissa ainoan lämmikkeen ollessa tyhjän puhuminen pullo kädessä ja valheellisen auktoriteettien vastustamisen ilmapiirin ylläpitäminen julkijuopottelemalla kaupungin määrämällä ja aitaamalla kadunpätkällä poliisien valvonnan alla, nämä italialaiset kulkevat paita aukinapitettuna tieteellisen harkitusti rintakehän alaosan miekkalisäkkeen kohdalta (ei ole turhaan anatomian kursseja käyty) tuulettaen röyhkeitä rintakarvojaan kaiken kansan nähtävillä. Kuten aurinkolasien pitäminen pilvisellä säällä ja sisällä tai suomalaisten kaljamahaisten miesten halu kulkea keskellä kaupunkia paidatta, myös tässä asiassa tulisi käyttää, ilmeisestikään ei omaa mutta kuitenkin, harkintaa ottaen huomioon kyseessä oleva paikka ja vallitsevan ympäristön olosuhteet.

Ei ole työttömilläkään helppoa

Aioin kirjoittaa siitä, kuinka työttömän arki on tylsää ja tarkoituksetonta eikä koulussa tapahdu mitään, Granadasta täytyi maksaa 92 euroa luottokorttia maksujen kohdalle sattuessa vinguttaneelle itävaltalaiselle ainoan lohdutuksen rahoja ojentaessani ollessa lohipasta ja siitä, kuinka herätyskellona toimiva kännykkäkään ei enää suostu yhteystyöhön kun herättää täytyisi.

Vedän aikomukseni takaisin. 92 euroa oli vain rahaa yön yli nukuttuani, taskuista löytyy lisää elektronisia laitteita toimittamaan herätyskellon virkaa ja tämä ainoa kouluun etäisestikään liittyvä tehtäväni (espanjan opiskelu luettakoon viihteeksi), kirjallinen työ diabeteksesta ja ravinnosta, tarjoaa juuri sopivasti haastetta sekä aiheellaan että espanjankielisyydellään. Tällä herran hetkellä vuonna 2007, seitsemäs marraskuuta kello 13.41, tunnen ensimmäistä kertaa Espanjassa tekeväni jotain hyödyllistä. Miltä nyt tuntuu, saanen itseltäni kysyä samaan hengenvetoon vastauksen antaen? Nyt tuntuu kerrassaan kotoisalta. Tulleeko valmista tahi hyväksyykö professori tekstiä on aivan toinen asia mutta kyse onkin tekemisen illuusiosta. Aivan kuten naulojen repiminen roskalavalle menevistä laudoista rakennustyömaalla, tässäkin on kyse itse tekemisestä, ei tuloksesta tahi sen mielekkyydestä.

Ulkomaan uutisiin (lasken Espanjan ulkomaaksi). Aikansa kesti, ennen kuin ymmärsin mitä lyhenne 11-M tarkoittaa. Kuten amerikkalaisten jo varkiintuneessa termissä 9/11, tässäkin on kysese kamalasta päivästä. Yleiset moraalikäsitykset unohtaneet miehet pitivät hyvänä ideana räjäyttää kasapäin espanjalaisia Madridissa herran viinikellarista nauttimaan ilman järjettömiä tupakkalakeja. Yleinen lynkkausmieliala lehtien nettikyselyjen mukaan näyttää olevan varsin korkealla, koska kuolemantuomio ei Euroopassa ole olemassa ja espanjalainen oikeusjärjestelmä rajoittaa osan tuomituista saaman 40 000 vuoden vankeustuomion vaivaiseen tuhannesosaan alkuperäisestä tuomiosta. Ketkut korruptoituneet poliitikot ja terroristien suojelijat! Heinähangot ja soihdut esiin ja skootterin selkään nokka kohti Madridia! Oman käden oikeus on paras oikeus maasta riippumatta. Eikö?

Mukava levätä taas koulussa

Kebabia? Mahdollisesti ei enää koskaan. Aloholipitoisia virvokkeita? Ei lähiaikoina. Rahaa? Ei ainakaan omissa taskuissa.

Se oli varsin rankka neljän päivän roadtrip-rykäisy Granadaan. Paljon tapahtui, enämmän kuin vaivaudun kirjoittamaan. Kuvat puhukoot puolestaan jahka joskus upata jaksan. Kesäisten vaatetusten suhteen hyytävän kylmää, rahaa kului mutta lähinnä majoitukseen ja vuokra-autoihin, hauskaa oli ja lähtisin uudestaan mutten ihan heti. Kasvikset maistuvat nyt paremmille kuin koskaan ja pullovesi on kuin nektaria jumalilta. Tänään illalla kevyen pasta-aterian merkeissä lyödään yhteiset laskut pöytään ja kirotaan rahanmenoa sekä viranomaisia, jotka hinasivat väärin pysäköidyn vuokra-auton lunastettavaksi varikolta. Epäilemättä matkalla rahaa meni, vaikka se välttämätöntä olikin. Kerrankos sitä Sierra Nevadan huipullakin käy. Viva España! Viva Erasmus-vaihto! Viva Suomen valtio ja sen opintotukikassa!

Propsit Ikealle ysityiskohtien huomioimisesta: jopa kirjat esittelykeittiöissä ja –makuuhuoneissa olivat ruotsalaisia. Eivätkä edes olleet vain rekvisiittaa, tarkistin. Onhan se hienoa, että näin länsimaalaisena voin tarjota työtä kolmannen maailman pienille työttömille lapsille, jotka muuten joutuisivat elämään kadulla ilman pennin pyörylää, itse saan kunnon designillä tehtyjä tuotteita halvalla ja vielä kaiken lisäksi naapurisovun merkiksi vaurastutan yhä edelleen naapurimaan jo valmiiksi varsin varakasta Ikean omistajaherraa. Kaikki voittavat, kaikki ovat tyytyväisiä. Hieno paikka se Ikea. Ihan kuin kotona olisi käynyt. Kieltäydyin tervehdykseen vastaamista enempää käyttämästä ruotsia ostaessani poislähtiessäni ruotsalaisesta kaupasta sinappisilliä ja vaihdoin espanjaan. Mistä kummasta tiesivät juuri minun kaikista niistä muista 16 000 sinä päivänä Ikeassa vierailevasta ihmisestä osaavan ruotsia? Lienee sitä kohdennettua asiakasmarkkinointia, missä mainostajat tietävät sinusta enemmän kuin sinä itse.

Maaksi, jossa englannin kieltä ei pääsääntöisesti käytetä, Halloween näyttää ainakin asujen perusteella olevan varsin iso juttu. No samapa tuo. Vaihto-opiskelijoille jo pelkkä keskiviikko riittää syyksi karkeloihin. Jos juhliin osallistuu vielä muukin Espanja, mikäs siinä. Vaikkei asua olekaan kyllä minäkin noitumisen osaan.

San Miguel

Johan yllatti kadulla. Joku rimputti pyorankelloa ja vaistomaisesti astuin hieman sivuun antaakseni tilaa taakseni katsomatta. Parinkymmenen sekunnin kuluttua aloin ihmetella ettei ketaan ei mene ohi. Juuri ihmettelyni ollessa suurimmillaan joku ohitseni pyoralla polkaisi. Voitteko uskoa! Joku oikeasti kaytti kelloa oikeaoppisesti ilmoittaakseen jalankulkijalle ohituksesta etukateen. Kaikkea sita. Ja viela espanjalainen. Kaikkihan Suomessa tietavat ettei kelloa saa kayttaa jottei jalankulkijat pelasty. Ja jos joku erehtyy kelloa ennakoivasti soittamaan ilman, etta tiella tuketta olisi - ja vaikka olisikin - jalankulkijan oikeaoppinen toimenpide on peraan huutelu tai vahintaankin aarimmaisen narkastyneen ilmeen nayttaminen ja mielessaan seuraavan rimputtelijan auton eteen tyontamisen hautominen. Voihan se tietysti olla, etta maassa, jossa pyoraily on uusi juttu, alkeet opetellaan kunnolla kun kerta pyoran paalle vaivaudutaan nousemaan. Ja uusi juttuhan pyorailyn taytyy olla. Tanaan luin lehdesta keksijakilpailussa paapalkinnon voittaneesta keksinnosta. Kyseessa on pyoran turvavaruste. Eraanlainen heijastavasta materiaalista tehty pitka uloke, joka kiinnitetaan pyoran tarakkaan osoittamaan sivulle. Tarkoituksena on osoittaa takaa tuleville autoille minimiturvavali, mika taytyy jattaa pyorailijan ja auton valiin. Kieltamatta varsin kaytannollinen keksinto. Mutta mika olikaan meilla pain se punainen tikkukaramellin sivuprofiilin muotoinen muovinen juttu, mika monilla pyorilla oli tarakassaan? Jotakin tekemista sillakin oli turvallisuuden kanssa...

Tanaan on ruokakokoontuminen yhdella vaihtarilla. Lammitellaan huomisen Halloweenjuhlia varten. Selvisi, etta asuntomme naapurissakin asui vaihtareita. Ainakin yksi ruotsalainen. Hekin olivat viikonlopuksi jarjestamassa kansainvalista elokuvailtaa. En muista elokuvaa. Jouduin valitettavasti kieltaytymaan ilmoittaen lahtevani torstaina Granadaan. Lupasivat jarjestaa toisenkin illan. En tieda mitaan mistaan mita Granadassa tapahtuu. Ei tarvitsekaan. Kaikki on jarjestetty puolestani.

Koulu on turhaa. Espanjan kieli on mukavaa. Kaksi paivystyspaivaa espanjalaisten kanssa ja viikko kaytannonharjoittelua muiden vaihtareiden kanssa. Tuskin mistaan mitaan tajuan. Apaattisena omassa mielikuvitusmaailmassa olemista keskittynyt ilme naamalla olen harjoitellut vuosikausia niin kouluissa kuin kesatoissakin. Ainoastaan silmat auki nukkuminen puuttuu. Sita eivat kuulemma hallitse kuin mestarit. Pitka matka viela edessa. Suurin homma taitaakin olla oikeaan paikkaan oikeaan aikaan loytaminen. No eipa ole viela ajankohtaisia. Keskitytaan nyt Pyhaan Mikaeliin tulevan vapaapaivan kunniaksi. Sita, miten pyhimys noihin pulloihin on paassyt voin vain arvailla. Taitaa olla niita paljon puhuttuja ihmeita.

Hyvä veitsi teekee ruuasta parempaa

Mikäpä tässä Espanjassa eläessä. Ei täällä mitään ihmeellistä tapahdu. Litran malibuja ja semmoista. Eilen käveltiin baarin ohi, jonka ovessa luki litran oluen maksavan kaksi euroa. Megalitra olisi maksanut jo viisi euroa. Megabueno. Täytyy joku ilta käydä tarkastamassa paikka. Söin eilen päivälliseksi suklaapatukoita. Täällä ei mitään epäterveellistä myydä yksittäin, ainoastaan monipakkauksissa. Tosin ei se epäterveellistä ollut. Televisiossa sanottiin kyseisessä suklaapatukassa olevan päivittäinen annos elintärkeitä vitamiineja. Olipa onni, että söin. Minun elämäni on tärkeä.

Olen jo oppinut olemaan menemättä kauppaan nälissään. Ostokset ovat rationaalisempia. Hirvitti kyllä kävellä kassalle. Kuitti näytti neljääkymmentä euroa. Ostin kunnon veitsen talouteen ja lakanat sänkyyn. Veitsellä tuli possusta täydellisiä kuutioita ilman hampaiden kiristelyä ja lakanat lisäsivät huomattavasti huoneen viihtyisyyttä täyttäessäni ne kaapista löytämälläni avatulla makuupussilla. Aito paksu peitto. Pelkkä lakana peittona alkoikin olla kylmä.

Juoksua, spinningiä, punttien nostelua ja espanjan opettelua. Eipä kummempaa. Tuntuu suurin osa ajasta menevät logistiseen itsensä liikuttamiseen lähtöpisteestä määränpäähän. Pyörä lieneisi nopein kulkuneuvo kaupungissa – ja ehdottomasti hengenvaarallisin. Mitäpä täällä, Espanjassa. Vielä ei palele.

Tieteellinen tutkimus

Virginialaisen emppiirisen tutkimuksen mukaan ihmiset, joilla menee aina hyvin toipuvat vastoinkäymisistä huonommin. Vuoden vanhoissa Ruotsista hankkimissani kymmenen euron kengissä on reikä . Molemmissa ja vielä pohjissa. Sateella ketuttaa kävellä. Espanjasta hankkimani tyylikkäät, jo liian pieniksi tuomitsemani, kahdenkymmenen euron kengät osoittautuivat rakkoisan sisäänajon jälkeen toimiviksi, ja yhä tyylikkäiksi. Yksi yksi.

Taskussa ollut kännykkä oli jäänyt näppäinlukottomaksi. Oli soittanut itsekseen puolentunnin puhelun johonkin. Kuusitoista euroa saldoa hävisi eetteriin. Jouduin ostamaan lisää. Espanjantunnilta palatessani kävelin teekaupan ohi. Ostin kahta erilaista japanilaista teetä. Vihdoin oikeaa hyvää teetä. Tasatilanne.

Tutkimuksen mukaan ihmiset, joilla menee aina hyvin tarvitsevat vastoinkäymisistä toipumiseen useamman kuin yhden positiivisen kokemuksen tunteakseen olonsa jälleen hyväksi negatiivisen kokemuksen jälkeen. Paha juttu. Jo Sokrateen esittelemän loogisen ajattelun mukaan elämäni täytyy normaalisti olla yhtä kärsimystä kuten tutkimukseen osallistuneiden aasialaisten elämä, jotka selvisivät vastoinkäymisistä pienilläkin positiivisilla tapahtumilla, sillä tunnen oloni varsin myönteiseksi. Tai sitten asiaan liittyy ruokajuomanani nauttima kaupan halvin tinto de verano. Ajattelin vaihtelun vuoksi kokeilla maailman ostetuimman tinto de veranon sijasta ehkä maailman halvinta tinto de veranoa. Tämä maistuu erilaiselle. Hyvälle. En tiedä onko tinto de veranon tarkoitus kuitenkaan maistua tältä. Jotain vikaa tässä täytyy halpuutensa takia olla. Jopa kaupan myyjä käytti minuun erehtymätöntä espanjalaista iänvarmistusmetodia varmistaakseen oikeuteni ostaa tätä alkoholijuomaa, jota myyjän käytöksestä päätellen ostavat ainoastaan alaikäiset. Espanjan täytyy olla maa, jossa ainutkaan alaikäinen ei kykene ostamaan heille laittomia substansseja kaupasta. Vapisin kauhunsekaisesta yllätyksestä myyjän yhtäkkiä tarkistaessani ikäni kysymällä olenko täysi-ikäinen. Myöntävää vastausta ei kuitenaan seurannut kattava monitasoinen tietosuojalakeja rikkova henkilöllisyyden tarkastus kuten korttiostoksissa, vaan pelkkä viivakoodinlukijan piippaus. Ei ihmekään ettei täällä juoda itseään humalaan. Eivät ikinä ole teini-ikäisenä oppineet alkoholin ostamisen jännitystä ja laittomuudesta tyytyväisenä maistelemista.

Suomi lienee hieno maa

Televisiosta tuli ohjelma Suomesta. Siellä oli lumilinna ja kaupungissa nimeltä Jyväskylä oli paljon lunta, käsityöläisiä ja loimulohta. Turussa kirkkoa kehuttiin ja vierailtiin panimo- ja Enkeliravintolassa. Alvar Aalto mainittiin 20-luvun tärkeimmäksi sunnittelijaksi. Pääkaupunkikin näytti kovin hienolta kaupungilta oopperoineen. Suomi vaikuttaa mahtavalta maalta. Täytyy joskus vierailla. Paljon lunta. Täytyy muistaa laittaa monta t-paitaa päällekkäin.

 

Italialainen ihmetteli Suomessa olevin rikkaiden määrää Naantalin kylpylän ollessa kuvissa. Ei tuntunut käsittävän kylpijöiden olevan tuikitavallisia suomalaisia. Köyhiä meillä olisi kuulemma pitänyt olla kasapäin, kun toisilla on varaa vain päivänsä vedessä lilluen viettää. Kaikille ulottuva, toimiva, sosiaaliturva ja ilmaisen rahan jakaminen sitä tarvitseville tuntui italialaiselle yhtä käsittämättömältä kuin koulussa oleva kotitalousoppi (ei kommentoinut asiaa enempää kysyessäni, miksi italialaiset asuvat kolmekymppisiksi kotona eivätkä osaa kokata tai edes täyttää pyykinpesukonetta oikein). Ihmetteli suomalaisten yleistä luottamusta kanssaihmisiin ja kertoi järjestelmän toimimattomuuden Italiassa johtuvan muiden ihmisten epärehellisyydestä ja jatkuvasta yrityksestä vetää välistä omasi eduksi. Muuttui silminnähden tyytyväisemmäksi kertoessani joidenkin ihmisten jättävän työnteon väliin, koska on kannattavampaa vain lojua kotona. Loppujohtopäätös oli, että suomalaisten suuri itsemurhakuolleisuus johtui valtion jakaman ilmaisen rahan aiheuttamasta apatiasta. En jaksanut asiaa enempää miettiä tahi kommentoida. Söin mysliä. Mumisin vain hyväksyvästi.

 

Lehden mukaan espanjalaiset ovat huolestuneita ilmastonmuutoksesta. Aamulla oli kahdeksan astetta kylmää ja päivällä 30 astetta kuumaa; pukeutuminen on hankalaa. Nyt sataa kaatamalla. Kävelin tupakkakauppaan lataamaan bussikorttia spinningtunnin jälkeen. Kovin kostea olo. Virittäydyin Ikean avaamisen tunnelmiin viemällä talon oven edessä lojuneen katalogin mukanani. Jos täällä aikoo olla, kannattanee edes oma sänky sisustaa miellyttäväksi. Hyvän unen jälkeen kaikki on aina paremmin vaikkei huonosti alun alkuankaan olisi ollut. Ja sitä paitsi, nukkuminen vain on hauskaa.

Espanjalaiset eivat osaa ajaa - onneksi Kimi on suomalainen

Vai meni Kimi voittamaan forumulat. Epatietoisuus vainosikin paivan mittaan, kun kriittisten sanojen ymmarrys jai vajaavaiseksi lehdesta ja artikkelit muutenkin keskittyivat espanjalaisen epaonnisuuteen ja McLarenin kehnouteen eivatka suomalaisen erinomaisuuteen kuten olisi pitanyt. Kylla voitto oikeaan paikkaan meni. Taas viikonloppuna 18 espanjalaista tappoi itsensa holtittomalla ajolla moottoritiella. Kylla geeniallas itsensa puhdistaa Darwinin lakien mukaan vaikka kuinka valistuksella ihmisten typeryytta muuttaa yritetaan.

Harrastin suurkaupungittomuutta: otettuani kadulla makaavasta pummista kuvan yha kasvavaan laitapuolenkulkija-albumiini kavin tonimassa herran hereille tarkastaakseni hanen hengissaolonsa muiden ohikulkijoiden ollessa asiasta kiinnostumattomia. Vanha mies pullo kainalossansa silmat pyoreina - tahi pohottyneina - ihmetteli kuka kehtaa hanet kauneusuniltaan herattaa. Ei ollut ymmartaa kiinnostustani kysyessani onko kaikki kunnossa. Toistettuun kysymykseen saatuani myontavan vastauksen toivotin vanhalle herralle hyvaa yota. Ensi kerralla varmaan siirtyy nukkumaan syrjaisemmille kaduille, kun ihmiset eivat ilmiselvastikaan osaa pitaa huolta omista asioistaan.

Koulu on yhta tyhjan kanssa. Mita mina ulkomaalainen tunneilla mitaan ymmartamattomana istun, muuta kuin paivan lehtia lukemassa, kun suurin osa paikallisista ei edes jaksa vaivautua paikalle lopputentin puuttuessa ja paikallaolon ollessa vapaaehtoista. Mutta pakko se on jotain tehda, etta aamulla tulee herattya. Tanaan ei tosin heraaminen ollut vaikeaa vaan se eilinen nukahtaminen. Olen melko positiivisen varma, etta soin kiinalaista ja japanilaista ruokaa enemmalla kuin viidellatoista eurolla. Hyva mina. Ei liikaa vaan juuri optimaalinen maara ruuan hinnan ja kehon liikuteltavuuden suhteen. En ole lahiaikoina uudestaan menossa.

Spinning on paha laji

Kovin vaihteleva säätila. Eilen illalla jo melkein kadutti olla ulkona pelkällä t-paidalla. T-paidalliset ei-skandinaavit valittivatkin kylmyydestä. Itse olin vain tyytyväinen korvatessani iltapalan halvalla tuopillisella Guinnessia. Kaikki on suhteellista. Sekä halpuus että kylmyys. Molempien suhteen olen ylilyöntiasemassa ulkomaalaisessa. Tänään ranta on turistien kansoittama. Kuin muurahaiset. Kuhisevat paikalle heti auringon ilmestyessä. Itse olin juoksemassa. Hikoilin auringonpaisteessa juostessani yhtä paljon kuin perjantaisella ensimmäisellä spinningtunnillani. Kalju, pullea, kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivä ohjaaja polki oikeaoppisesti oppilaitaan kovemmalla vastuksella koko tunnin ja hymyili kuin irlantilainen sateenkaaren päässä olevan aarteen paljastuessa tynnyrilliseksi Guinnessia. Pidän kuitenkin juoksua rasittavampana vaikka muutamaan kertaan spinningin aikana toivoinkin stereoiden rikkoutuvan ja tunnin keskeytyvän. Ensi kerralla jätän tauon kuntosaliharjoituksen ja spinningin väliin.

Totta vie, kahden viikon päästä torstaina ja perjantaina on lomaa. Lähdemme tapaskierrokselle Granadaan kahdella vuokra-autolla. Viimeisiä paikkoja Espanjassa, missä saa vielä tapaksen kanssa juoman. Vai oliko se toisin päin? Tämän päivän ateriointi koostuu varsin harvinaisesta vierailusta buffettiin, jossa tarjotaan sushia. Ensimmäinen kohtaamani sushibaari Espanjassa. Espanjalaiset eivät kuulemma sushista ole innostuneet. Friteerauksesta raakaan kalaan on kieltämättä pitkä matka. Annettakoon espanjalaisille anteeksi ja jättäkäämme heidät syömään terveysvaikutteisina pitämiään oliiviöljyssä valmistettuja sipsejä. Onhan siinä jo tarpeeksi liikuntaa kun skootterin työntää pihalle ja sen polkee käyntiin. Ja mitä sitä muutenkaan stressaamaan, olemmehan kauneuskirurgian luvatussa maassa.

Entrecôte

Väsyin eilen jo viiden aikaan. Johtui varmaan illan aloittamisesta porukalla mojitokokoontumisella. Mojitot ovat hyviä. Klubin edessä seisoskeli suomalainen. Aloitti juuri työt täällä. Ottaa kuvia asunnoista asunnonvälitysfirmalle, jolla on jotain tekemistä Suomen kanssa. Tyyppi oli ollut raksahommissa Sydneyssä. Rakensi koulua miehen alaisuudessa, joka paljastui samaksi tanskalaiseksi, joka oli isänsä kanssa suunnitellut Sydneyn oopperatalon 70-luvulla. Pieni maailma. Melkein kuin olisin sukua julkkikselle.

Seisoskelin eilen aamulla yksin tiedekunnan edessä. Edellisenä iltana oli ollut lääketieteen pyhimyksen päivä. Olin jättänyt illan karkelot väliin halutessani edes yhtenä päivänä tällä viikkolla harrastaa kunnon koulua. Kukaan ei ollut kertonut myös opettajien pitävän lomaa, jos oppilaat ovat olleet juhlimassa. Opiskelin espanjaa kirjastossa viitisen tuntia. Irreaalisia ehtolauseita ja sellaista (kuulostanpa viisaalta käyttäessäni hienoja sanoja). Espanjalaiset taitavat ottaa nämä pyhimysjutut tosissaan. Bussin pysähtyessä liikennevaloissa pienen kappelin eteen puolet bussista teki puolihuomaamattomasti kolme ristin merkkiä. Laskin. Parin viikon päästä on huhun mukaan torstaina jokin uskonnollinen lomapäivä. Miksipä sitä espanjalainen seuraavana päivänä töihin vaivautuisi, onhan se melkein jo viikonloppu. Pitävätkin näissä tapauksissa perjantain puentena, siltana, joka on kuin ylimääräinen lomapäivä.

Ajattelin flambeerata entrecôtea. Raportoin tapahtuman kulusta, mikäli talo ei ole palanut. Se olisi harmillista. Täytyisi juosta jokaiselle ovelle koputtamassa tulen olevan irti. Paikalliset tuskin pitäisivät pelkkää savua ja palohälyttimien, mikäli niitä nyt edes yhdessäkään asunnossa on, hälytystä ulkoa kuuluvaa auton varashälytintä kummempana signaalina hädästä. Miten lie palokuntakaan syrjäkaduille pääsee: laskin eilen illalla kolme autoa peräkkäin keskellä katua pysäköimiseen oikeuttavat hätävilkut päällä.

Yliopisto maksaa, minä nautin

Ei Espanjassa yliopisto ole köyhä eikä kurja. Vaihtokoordinaattori tarjosi vaihtoppilailleen yliopiston piikkiin päivällisen. Yksitoista italialaista ja yksi suomalainen. Alkupalana salaattia, mikä espanjalaisten ja italialaisten tapaan oli upotettu oliiviöljyyn. En ymmärrä. Mielestäni oliiviöljy ei kovin kummoiselta maistu. Mielummin jätän väliin. No viiniä kohteliaasti yliopisto tarjosi alkupaloista lähtien. Ennen pääruokaa oli alkukeittona jokin gazpachon tapainen kylmä keitto muttei kuitenaan gazpacho. Pääruokana oli kielikampelaa, tahi merianturaa, perunahöystöllä. Kala ui oliiviöljyssä. Kuten kaikki merenelävät täällä, kala oli friteerattu. Mutta tiedänpähän ainakin syöneeni merianturaa. Kalasanastoni alkaa olla kohta laajempi kuin suomeksi. Ei paljoa iloa sanastosta, jos ainoastaan näkee kalan leivitettynä ja maku on kaikissa sama. Pelkkä sana yksin ilman assosiaatiota muuhun kuin oliiviöljyyn ei kesää tee. Huomasin heti koordinaattorin viettäneen useampia vuosia ruotsissa: joi enemmän ilmaista viiniä kuin minä. Hieno mies kaiken kaikkiaan.

Espanjan musiikkikanava MTV on härski. Neljäsosan ruudusta täyttää tekstiviestichat, joka kaikesta päätellen on sensuroimaton tai espanjalaiset vain tälläkin saralla osoittavat rentoutensa asioiden hoidosta. Vai mitä mieltä olisivat Suomen kukkahattutädit viesteistä, joissa keski-ikäinen mies tarjoaa maksua yksi vastaan yksi painista nuorempien miesten kanssa tahi viesteistä, joissa halutaan ostaa Malagan alueelta suklaata (suklaalla ei Andalusiassa ole mitään tekemistä kaakaon kanssa). No noin muuna havaintona, espanjalaisten chattikieli lyhenteineen ja kielioppivirheineen on yhtä kamalaa kuin muuallakin maailmassa. Ehkä aivojen kielioppikeskus ei aktiivisimmin ole toiminnassa kyseiselle kanavalla viestiessä.

Sanomalahdessä oli uutisia

Vaihdoin aamulla nenäkorvakurkkutunnin juoksuun. Teki gutaa. Englannin kielioppi oli kuolettavan tylsää. Taidan käydä vain kun on tekemisen puutetta. ETA oli taas toiminnassa. Joku poliisi sai luodin selkäänsä. Ikea avaa 30 päivä. Kaupunki on luvannut järjestää bussireittinsä uudelleen, jotta riittävä määrä busseja kulki Ikean etuoven edestä avauspäivään mennessä. Hyvä Ikea, hyvä Ruotsi. Hallitus uskoo ehkäisevään valistukseen. Televisiomainosten perusteella tiedän nyt turvavälin autoillessa olevan terveellistä, kokaiinin olevan pahasta, aamiaisen olevan tärkeä, koulutuksen olevan hyödyllistä ja roskaamisen olevan väärin. Kuin viimeistä asiaa painottaakseen hallitus on juuri käyttänyt 580 000 euroa Al Goren dokumentin 30 000 kopioon ostoon kouluissa näytettäväksi. Al Gore on idolini. Kuun lopussa vierailee Sevillassa. Ajattelin mennä kertomaan hänen olevan yhtä kova mies kuin kuvernööri Schwarzenegger.

Siinä tuskin Yhdysvaltain entisen tulevan presidentin puheet auttavat, kun espanjalaiset vielä opettelevat roskien roskapönttöihin laittamista. Vaikka kierrätys Espanjassa onkin täysin olematonta, en voi kovin paljoa valittaa, sillä en itsekään ole täysin perillä kuinka täällä kierrätetään. Asiaa ei helpota lainkaan minkäänlaisten ohjeiden puuttuminen oletetuista kierrätysastioista. Yhden kerran erehdyin täyttämään kierrätysastiaa niillä tuotteilla, joiden oletin laatikkoon katsomisen perusteella olevan oikeita. Nyt luulen olevani jo paremmin perillä asioissta ja tiedän muovin ja lasin kierrätyksestä. Sitä miten asia käytännössä hoituu en tiedä. Muovit ja pahvit menevät samaan laatikkoon. Muovin ja pahvin erotuksen helppoudesta en tiedä, mutta sen tiedän, että jonkun kannattaisi kertoa espanjalaisille kuljetuskapasiteetin maksimoimisesta tyhjien muovipullojen rutistamisella. Espanjalaiset voisivat myös myydä muulle maailmalle tekniikkansa, jolla he erottavat biojätteitä ympäröivät paikallismarkettien muovipussit maatuvasta jätteestä. Tämän tekniikan täytyy olla halpa ja tehokas, muutenhan laatikko kieltäisi maatumattomien muovipussien käytön. Ei ettäkö sillä mitään vaikutusta olisi... Olen jo itse tottunut kierrättämään roskat pakkaamalla ne hyvin muovipussiin, solmimalla pussin suun kiinni ja heittämällä pussin kadulle ulos lähtiessäni. Toimii kuin ei-espanjalaisen junan vessa.

Vai niin, j- ja k-kirjain lakkasivat toimimasta näppäimistöstä. Täältä onkin kätevä lähettää takuuseen kone. No jos tuo vaikka kosteudesta johtuisi ja itsestään korjautuisi. Tapahtuu mitä tapahtuu, jos tapahtuu ollenkaan. Espanjassa ollaan. Ei täällä huolestuminen auta.

Hawthornden-palkinnon arvoinen

Tulin juuri aamun bussilla Tarifasta. Seuraava bussi olisi mennyt jo niin myöhään, etten sitä jaksanut odottaa. Asunnossa istui sotkun keskellä kasa italialaisia. Samapa tuo. Tervehdin. Sanoivat lähtevänsä rannalle. Ulkona sataa. Kyllä tuo meidän italialainen siivoaa kunhan kerkeää. Suomessa pahastuisin, täällä vain totean majoittuvani väliaikaisesti espanjalaisessa vuokrakämpässä, jossa lämpimän suihkun saamiseksi on vedenpaineen tähden avattava suihkun lisäksi toinenkin hana juoksuttamaan lämmintä vettä. Tuloksena on lämmintä, joskin vain pienellä paineella tulevaa vettä. Sähköiskuja antava astianpesukonekin näyttää vuotavan vettä lattialle. Samapa tuo, vuokraemäntähän siellä alakerrassa vain asuu. Voidakseen sanoa osallistuvansa talouden ylläpitoon, jos me nyt tätä taloutta millään lailla yllä pidämme, ranskalainen oli ostanut pesuainetta tiskikoneeseen. En jaksanut huomauttaa purkin kyljessä lukevan ”tiskien käsinpesuun” ja kertoa konetiski- ja käsinpesuaineen toiminnallisista eroista. Alakerran emäntä saa nyt hyvällä onnella järjestää vaahtobileet. Mikäpä tässä puhelinlinjan asentajia ja erinäisiä korjausmiehiä odotellessa.

Tarifa on hieno paikka. 15 500 asukkaan vesiurheilun ympärille kasvanut kaupunki viitisentoista kilometria Afrikasta. Kaupungissa ei voinut kävellä montaa metriä ohittamatta surffausvälineitä ja –tunteja myyvää kauppaa. Kaikissa kaupoissa lähes samat hinnat ja tuotteet. Epäilemättä kauppojen perimmäinen tarkoitus onkin mahdollistaa omistajan ja lähipiirin ympärivuotinen surffauksen ympärille kietoutunut elämäntapa. Ja surffausta, purjelautailua ja kitesurfingiahan kaupungissa harrastetaan. Yksitoista kuukautta kahdestatoista voimakasta tuulta. Voimakkaaksi oman pikaisen kokemukseni perusteella katson tuulen, joka eittämättä kotona luettaisiin syysmyrskyksi. Itse olin aluksi ihastuksissani tuulesta. Muutamassa tunnissa pilvet olivat siirtyneet auringon eteen ja jäljelle jäi hiekkaa kaikkialle taukoamattomasti puhaltava viileä viima. Oleskelu ulkona muuttui sen verran rasittavaksi, että peruin aikeeni muuttaa isona Tarifaan. En käsitä, kuinka ihmiset jaksavat ainaista tuulta. Talvella mahtaa olla vilpoisaa. Hiekkarannat parheiden joukossa koko Espanjassa. Kerrassaan mahtavia. Näkymät Marokkoon meren yli hyvin valokuvaukselliset. Kameran akku ei kauaa kestänyt.

Kitesurfingkurssit olisivat maksaneet keskimäärin 170 euroa ja ne olisi jaettu kahdelle muutaman tunnin päivälle. Tunteja järjestetään joka päivä, joten paikalle voi vain ilmoittamatta saapua. Selkeyttä en siitä saanut, riittäisikö tämä valtavan rahamäärän sijoitus saattamaan itsensä sellaiselle tasolle, jolla olisi mahdollista itsenäisesti vuokrata välineitä ja aloittaa harrastus itseään tai muita tappamatta. En vielä ollut valmistautunut tähän rahalliseen sijoitukseen. Harmikseni pois lähtiessäni ja kävellessäni kohti parkkipaikkaa, jonka tarkoituksesta toimia bussiasemana kertoi vain bussipysäkki ilman minkäänlaisia aikatauluja, ohitin kaupan jonka kyltti lupasi kahden päivän kurssin 135 eurolla. Siinä on suuri ero kalliimpiin kursseihin.

Huomenna aion maksaa uuden espanjankurssin ja saada hyväksynnän yliopistoonilmottautumislomakkeeseen, johon olen listannut kaikki kurssit, joihin saattan mahdollisesti osallistua. Listassa on kasa valinnaisia lääketieteen kursseja, englannin kielioppia, valokuvausta ja William Shakespearea. Nähtäväksi jää, mille kursseille osallistun ja millä kursseilla minulla on edes pieni mahdollisuus päästä läpi. Oli miten oli, Euroopan yhteisiksi standardiopintopisteiksi (joita Espanja ei kaikessa erinomaisuudessaan suostu käyttämään) muutettuna opiskelua minulla olisi koko lukuvuoden aikana yhden lukukauden verran. Heti tuli kotoisampi opiskelijaolo, kun on asettanut itsellensä tavoitteita, joista voi luistaa. Espanjan oppiminen ei edelliseen lukeudu. Se ei ole tavoite, ainoastaan vielä osittain toteutumaton totuus. No ainakin opiskelun tilalta on jäänyt aikaa lukea. Harry Potterin viimeinen tuleminen oli odotetun koukuttava. Olen säästänyt entuudestaan paljon aikaa johonkin, itseäni epäilemättä, tärkeään lukemalla vain ensimmäisen ja jonkin kirjan sarjan välistä. Raakaa menoa lapsille soveltuvaksi kirjaksi. Tarifan leirintäalueella satuin aukaisemaan kämppikseni hostellista lainaaman M. J. Hyllandin Carry Me Down -kirjan, joka kannen mukaan oli ehdolla The Man Booker -palkinnon saajaksi vuonna 2006. Tuskin olen kirjaa käsistäni laskenut. Viimeinen kappale jäljellä. Tietämättömänä The Man Booker -palkinnosta googletin kirjan. Ilmeni kirjan voittaneen tänä vuonna Hawthornden-palkinnon. Kummastakaan palkinnosta en tiedä mitään mutta kirja saakoon suositukseni.

Elämänlaatu riippuu ajankohdasta

Nyt on viimeiset pari päivää ollut olo kuin työttömällä. Tahi mistäpä minä tietäisin mitä työttömän päässä liikuu mutta näin kirjallisen teksin tuottamisen vuoksi, olettakaamme minun olevan oikeassa. Kaikki johtuu siitä yhdestä tiistaisesta pois jäädystä tunnista. Arvasinhan minä sen pienen opiskelijan sisälläni alkavan protestoida jo valmiiksi vähäisen työmäärän edessä, mikäli jäisin pois lukujärjestykseeni merkitsemältä tunnilta siitä huolimatta, etten mitään tunnilla olisikaan ymmärtänyt. Enhän minä toimettomana ole ollut, mutta kuten pitkäaikaistyöttömälle kaupungin vuokra-asunnon parvekkeelta pihalla olevien naapurien tarkkailu tupakka suussa, sarjakuvan kääntäminen sanakirjan kanssa vain siksi, että voisin seuraavaksi siirtyä juuri ilmestyneeseen uuteen Michael Crichtonin espanjan kieliseen kirjaan, tuntuu vain ajan tappamiseksi kehitetyltä puhdetyöltä. Ainoaa saamaani tehtävää, esseen kirjoittamista, en voi ilman interwebsiin pääsyä edes aloittaa.

Vallitsevaan tilanteeseen alistuneena ja asuintovereilta saatua nuhanalkua potiessani olen alkanut juoda teetä, pussiteetä. Ostin jopa teekupin. Sekundaa kuten itse teekin. Maassa, jossa nesteytys tapahtuu kahvilla ja oluella, oikean irtoteen löytäminen on lähestulkoon yhtä mahdotonta kuin oikeaan saunaan astuminen. Jo pelkkä pussiteehyllyn edessä seisoskelu herättää epäileviä katseita ohikulkevissa. Olo kuin rikollisella. Rikollisella, jolla on omatunto. Toivon mielessäni heidän huomaavan skandinaavisen ulkoasuni ja hyväksyvän tämän huomattavan poikkeavan käyttäytymisen vain ulkomaalaisen käsittämättömänä hömpötyksenä. Ensimmäisen kolmen teentilausyrityksen jälkeen kahvilassa luovuin ajatuksesta saada haudutettua teetä. Etuliitettä vihreä en ole viitsinyt edes mainita. Rajansa ulkomaalaisen naurettavuudellakin on.

Eilen tiistain kunniaksi, tahi sen, ettei kenenkään seuraavana aamuna tarvinnut herätä aikaisin kouluun, suoritimme silkkaa kohteliaisuuttamme ja espanjalaisten hyvinvointia ajatellen elintarvikkeiden laaduntarkkailua maistelemalla espanjalaista olutta. Yleisen kansanterveyden onneksi olut maistui samalta kuin aina ennenkin. Toisin kuin kotimaassa, täällä tosiaankin on mahdollista juoda vain yksi olut. Vaikka yksi olut tarkoittaakin kokoontumispaikkana toimivan hostellin edessä olevasta rentojen afrikkalaisten pitämästä pienestä kioskin tapaisesta marketista ostettua halvinta mahdollista litran olutpulloa, on yhden oluen nauttiminen täällä huomattavasti halvempaa ja vähemmän vaarallista kuin ”yhden oluen” nauttiminen kotimaassa. Ihmiset lähtivät enemmän tai vähemmän kahden aikaan asuinnoillensa nukkumaan. Me jäljelle jääneet siirryimme muutamien kymmenien metrien päähän paikalliseen tupaten täynnä olleeseen pubiin, jossa oli menossa huuliharppumiehen johtama jamisessio. Huuliharpun arvostus kasvoi silmissäni soittajan valitessa juuri sen oikean huuliharpun kyseiseen rytmiin niistä viidestä taskusta kaivamastaan. Hieno soitin, kieltämättä, ja yleinen ilmapiiri miellyttävän pubimainen, mutta tunnin jälkeen huuliharpun johtama jammailu alkaa, muista kuin soittajista, kuulostaa kovin itseään toistavalta. Kello kolme yöllä ei täällä ole vielä mitään. Edes pubit ole vielä menneet kiinni. En nähnyt tarvetta viivyttää lähtemistäni.

Sinä aikana, minkä vei painaa rivinvaihtonäppäintä uuden kappaleen aloittamiseksi, ehdin käydä pelaamassa jalkapalloa asunnon läheisellä asfalttikentällä. Joukkueet koostuivat saksalaisista vaihto-oppilaista ja paikalla olleista paikallisista. Pelaaminen toi uutta toivoa elämään. Kuulin, ja nyt verkosta vahvistin, yliopistolla olevan valokuvauskurssi. Kurssin läpäisemiseen vaaditaan vain valokuvakollaasin teko kaupungista. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Yhden viikon ja sitä myöten yhden käytännön harjoituskerran, jossa oli harjoiteltu kehittämään valokuvia pimiössä, olen jo tietämättömyydessäni missannut, mutta luulisi opettajan vielä hyväksyvän yhden vaihto-oppilaan mukaan, vaikka harjoitukset pakollisia ovatkin. Ensi viikon keskiviikkona olisivat sekä teoria- että käytännöntunnit. Ja nyt samalla lukujärjestystäni katsoessani ja valokuvauskurssin tunteja sovitellessani huomaan, ettei tämä päivä olisikaan ollut niin vapaapäivä kuin olin kuvitellut. Ilmeisesti loppukäyttäjässä ilmenneen häiriön takia olen epäonnistunut synkronoimaan digitaalisessa muodossa olevan lukujärjestykseni selkokieliseksi analogiseksi kirjoitukseksi aikatauluna taskussani toimivalle ruutupaperille sen jälkeen, kun muutoksia lukujärjestykseeni tein. Täytynee lähettää itselleni muistio asian korjaamiseksi.

Tarifaan viikonloppuna

Cordobasta on lokakuussa mahdotonta saada hostellia varaamatta paikkaansa vähintään paria viikkoa etukäteen. Viiteen hostelliin vaivauduin soittamaan ennen kuin luovutin. Olinkin täysin hämmästyksissäni ja iloissani jo kaivamassa pankkikorttiani esiin maksaakseni varausmaksun netin kautta löytyneestä hostellista. Onneksi hämmästykseni ei ollut liian ylitsevuotavainen ja huomasin ajoissa hostellini sijaitsevan Cordobassa, Argentiinassa. Olisihan se ollut vähän kiusallinen tilanne. Päädyin nyt sitten varaamaan lauantaiyöksi Tarifasta paikan rinkkamatkailijoiden hostellista. Yhdeksi yöksi ja lauantaiksi sen takia, että kämppikseni ystävättärensä kanssa on perjantaina aamulla lähdössä vuokra-autolla yhdeksi yöksi Tarifaan teltan kanssa. Seuraavana päivänä he jatkavat Cadiziin mutta, koska itse olen siellä jo ollut, ajattelin jäädä Tarifaan. Matkaoppaan mukaan Tarifassa olisi sen kauan haaveilemani kite-surfingin lisäksi valasbongausta ja hyviä ravintoloita. Järkyttävät 150 euroa matkaopas sanoo välttämättömän kite-surfingopastuksen maksavan. En vielä tiedä olenko henkisesti tarpeeksi vahva siihen. Vähemmästäkin on elämä ollut raunioina kuin toinen jalka amputoitu olisi.

Koulussa oli jopa espanjalaisella mittapuulla harvinaisen tuottamaton päivä. Aamun tunnin jälkeen en jaksanut vaivautua seuraavalle neljän tunnin päästä alkaneelle tunnille. Yritykseni mennä uimaan epäonnistui kohtuuttoman kalliin pääsytiketin takia. Keskitin voimavarani ruuanlaittoon. Lisäsin reseptiin sieniä. Jotain muita kuin herkkusieniä. Sanakirjani, tahi mikään muukaan asunnon muun kielisistä sanakirjoista, ei tunnistanut tätä espanjan kielistä sanaa. Valitettavasti muistissani on aukko juuri siinä kohtaa, missä tämä sana majaili enkä näin kykene sanaa netistä etsimään. Ilmeisesti samaan paikkaan oli asettunut toinen espanjan kielinen sana, jonka avulla verkkosanakirja osasi kertoa muutama päivä sitten syömäni kumin makuisen tapaksen olleen seepiaa. Seepia asettukoon säilöön aivoihini samaan paikkaan kummeliturskan kanssa.

Onneksi en itse aio vuokra-autoa ajaa. Autokouluautoja kyllä näyttää liikenteessä pyörivän ja ulkoapäin autokoulujen tilat näyttävät varsin laillisilta. Oma vahva epäilykseni kuitenkin on, että kuten 2,90 erurolla pitsaa myyvät pitseriat Oulussa, myös nämä yritykset saavat rahansa jostain muusta kuin laadukkaasta työstä. Espanjalaisissa autoissa näyttäisi olevan vilkut kuten muuallakin maailmassa mutta täällä niitä käytetään ainoastaan hätävilkkuina keskelle tietä, bussikaistalle tai jonnekin muualle muun liikenteen kannalta äärimmäisen epäedulliseen paikkaan pysäköitäessä. Sitä ainoaa näkemääni oikein vilkkuja käyttänyttä autoa lukuunottamatta, suuntavilkkuja ei käytetä ollenkaan tai mikäli käytetään, niillä vilkutetaan väärään suuntaan tai ne ovat vain jääneet päälle vilkkumaan itsekseen edellisen epätoivoisen väärinvilkutusyrityksen jälkeen. En viitsi edes aloittaa espanjalaisten tavasta kommunikoida autoistansa toisellensa käyttämällä autojensa äänimerkkiä. Tämä on varsin viihdyttävää kuunneltavaa erityisesti aamuisin, mikäli on erehtynyt jättämään ikkunan auki ilmanvaihdon takia ja aikomuksena on nukkua pitkään. Tulevan pyhän merkeissä, Jeesus espanjalaisia auttakoot. Autokouluopettajat ja poliisi eivät siihen selvästikään pysty.

Espanjassa viikko on neljä päivää

Englannin kielioppituntia ei ilmeisestikään pidetty. Yksin istuin lukemassa luokassa lehteä. Täällä jaettavat ilmaisjakelulehdet ovat varsin hyviä. Lehdet pääsääntöisesti pystyn jo lukemaan. Edelleenkään en ymmärrä normaalilla andalusialaisella puhevauhdilla puhuttua puhetta - yhtään. Bioetiikassa katsottiin tohtori Housea. Tunnin alussa oli jaettu kovasti kokeelta vaikuttava tyhjä paperiarkki. En ymmärtänyt tehtävänantoa ennen kuin paperien palautusvaiheessa kuulin kysymyksen siitä, toimiko House hyvin. Vastasin yhdellä virkkeellä mutta asiaa. Sain selville käytännönharjoitteluni olevan joulu- ja tammikuussa. Ei kiirettä sen suhteen.

Ajattelin viikonloppuna mennä Cordobaan. Juuri etsimässä hostelleja. Kuulin myös juuri, ettei meillä ole koulua perjantaina. Kukaan ei tunnu tietävän onko kyseessä yliopiston, maakunnan vai koko valtion yleinen vapaapäivä. Cordobassa olisi hyvin nähtävyyksiä ja Malagaa halvempi arabialainen kylpylä perinteisellä hieronnalla.

Kävin eilen juoksemassa. Huomattavasti miellyttävämpää ja rasittavampaa kuin itsensä huijjaaminen juoksumatolla. Kymmenen minuuttia menee asunnon ovelta juosta ensin rannalle, jossa oikeasti kykenee juoksemaan. Ne kymmenen minuuttia kadulla ovat varsin rasittavat. Vaikka valitsin reitin, jota käyttämällä joudun pysähtelemään mahdollisimman vähän liikennevaloissa ja autoja väistellessä, en pidä reaalimaailmaan palaamisesta kesken juoksun miettiäkseni miten parhaiten vältän jäämästä auton alle. Aivojeni on tarkoitus olla tauolla juostessani. Täytyy tosin varoa, etteivät aivot ole liikaa tauolla tällä opiskeluvauhdilla. Onneksi on tuota espanjaa mitä opiskella.

Loistoresepti

Löysin vihdoin kaupasta kaurahiutaleita. Siellä ne olivat laihdutustuotteisiin keskittyneessä hyllyssä niin suolaisella hinnalla varustettuna, että pelkäsin pelkän kilohintaan tuijottamisen tyhjentävän taskuni. Liukenin nopeasti seuraavaan välikköön viiniä etsimään ruuanlaittoon tyytyväisenä siitä, etten ollut lähtenyt kauppaan tyhjin vatsoin ja nälkäisenä sortunut kalliisiin luksustuotteiden heräteostoksiin, joihin kaurahiutaleet tässä maassa luettaneen. Viini maksoi euron eikä ollut edes pahvipurkissa.

Eilein koeajoin Riisiä Rioja-viinillä -reseptin (vaikkei viini luonnollisestikaan Rioja-viiniä ollut) uudesta ruokakirjastani ja pieni ruokakriitikko sisälläni oli tippua tuolilta maistaessaan jumalaisen herkullista lopputulosta. Ruokalaji kalisteli itsensä ehdottomasti kärkiviisikkoon sellaisella voimalla, etten voinut muuta kuin periaatteideni vastaisesti taipua ostamaan uudet raaka-aineet saman ruuan tekemiseen toisen kerran, sillä niin ahnaasti ja tyytyväisinä italialaisen kanssa sen söimme yhdeltä istumalta.

Olen alkanut säännöllisesti vierailla Lidlissä ostamassa saksalaista ruisleipää. Löysin viereisestä supermarketista lopulta etsimääni aamupalajuustoa. Halpaa ja hyvää. Loistolöytö. Yhdistyvät loistavasti lähes täydellisiksi leiviksi kasvisten kanssa. Hieno maa tämä Espanja - ainakin tällä kyseisellä hetkellä. Eräs ruotsalainen tyttö ei tosin ollut samaa mieltä. Lähti takaisin Göteborgiin ensimmäisen Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Vielä en itse asiaa ole harkinnut. Ulkona lämmintäkin 25 astetta. Tosin taisin suihkussa kirota lähteväni takaisin Suomeen lämpimän veden ollessa poikki kaasupulloon liittyvien ongelmien takia.

Viikko vierähti yliopistossa

Istun teatterin edessä portailla auringonpaisteessa. Järkyttävä kuumuus ilman varjoa. Kohta koneen näppäimet sulavat tai vähintäänkin kone kaatuu kuumuudessa - ellei sitten käyttäjä ennen sitä. Luennoilla en ymmärrä mitään. Digitaalisessa muodossa oleviin powerpointesityksiin ei pääse käsiksi ennen kuin on virallisesti ilmottautunut yliopistoon. No, pääsin vihdoinkin osallistumaan sille englannin kielioppikurssillekin. Syntakseista, morfologioista, virkkeistä ja lauseista puhuttiin. Vaikken ennen ollut asioita kuullutkaan olin ensimmäisen minuutin jälkeen paremmin asiassa mukana kuin espanjalaiset. Opetus oli espanjalaisittain lausutulla englannilla. Opettaja ihmetteli halukkuuttani osallistua mielummin kielioppitunnille kuin kirjallisuutta käsittäville kursseille. Asian itselleni olin perustellut kiinnostuksella kielioppia kohtaan ja todennäköisellä kyvyttömyydelläni kommunikoida klassisista kirjallisuusteoksista espanjaksi. Mainitsin asian opettajalle. Tunneille osallistuminen ei ole pakollista ja pelkkään helmikuussa järjestettävään kokeeseen on mahdollista mennä. Ajattelin kuitenkin katsoa mitä tulevilla tunneilla kerrotaan ja säilyykö asia kiinnostavan yliopistomaisena erilaisine lauserakenteineen vai siirrytäänkö opetuksessa harjoittelemaan ajaa-verbin taivutusmuotoja (mikä hyvinkin voi olla mahdollista).

Ajauduin pari päivää sitten kämpille lähtiessäni yhtäkkiä porukan mukaan, joka oli värväämässä ihmisiä rantaopiskelijajuhliin Torremolinokseen. Epäilyni juhlien mielekkyydestä oli ylitsevuotavainen ei yksistään kaukaisen sijainnin vuoksi vaan lähinnä taivaalta tulevan kaatosateen takia. Taivuin kuitenkin ilmaisen drinkin edessä ja etenin ilmaisen bussikuljetuksen lähtöpisteeseen. En ollut lainkaan yllättynyt ihmisiä ollessa tarpeeksi vain täyttämään puolet bussin takaosasta. En ollut myöskään lainkaan yllättynyt lähes enemmistön puolityhjän bussin matkustajista ollessa jo entuudestaan tuttuja. Ilmeisesti olemme ainoita, jotka eivät ole ymmärtäneet juhlimisen olevan etuoikeus, ei välttämättömyys. Tunnin ajon jälkeen kahdenkymmenen minuutin päässä olevaan Torremolinokseen, bussikuskia määräilevä juhlaorganisaattori totesi meidän olevan eksyksissä. Bussi pysähtyi jonkun baarin läheisyyteen, jotta miespuoliset henkilöt saattoivat tyhjentää ajon aikana täyttyneet rakkonsa hiekkarannalle. Bussiin palattuamme selvisi välittömästi, ettemme olleetkaan eksyksissä. Olimme ainoastaan luulleet olevamme eksyksissä pysähtyessämme tyhjän baarin eteen, jonka oletimme olevan juhlapaikaksi määrätty rantabaari. Mutta jotten liioittelisi, ei baari täysin tyhjä ollut: olihan sisällä toki humppamusiikkia kuunteleva vanhempi rouvashenkilö oletetun poikansa ja hänen perheensä kanssa. Pikaisella neuvottelulla dj:n kanssa ja baaritiskin valloittamisella ilmaisdrinkkiin oikeuttavat laput käsissämme vaihtui musiikki asteittain nuorekkaampaan suuntaan. Erikoismaininta rouvashenkilölle, jopa mummoksi saattaisin häntä kutsua, joka ei hievahtanutkaan lähteäkseen baarista pois koko sinä aikana kun siellä ilmaisdrinkkejä juoden olimme.

Ilmaisdrinkeillä jaksaa vain tiettyyn pisteeseen ja paukkauduimmekin piakkoin takaisin bussiin. Ovelaakin ovalampi juhlaorganisaattorimme oli soittanut läheiselle klubille ja neuvotellut seurueellemme ilmaisen sisäänpääsyn varakkaiden kolmekymppisten asuttamaan klubiin, jonne sisäänpääsy normaalisti maksaa kaksikymmentä imperiumin krediittiä. Musiikki oli varsin hyvää elektronista massamusiikkia vaikken kyennytkään sopeutumaan ympärilläni olevaan hifistelyyn. Keskityin vatkaamaan tanssijalkaa unohtamatta tarkkailla, ettei kukaan kolmesta korokkeelle nostetusta tanssitytöstä olisi tipahtanut ja tarvinnut välitöntä terveydenhuollon ammattilaisen ammattiapua. Paikka oli niin coolin viileä, ettei edes video-dj voinut seinillä pyörivää skeitti/surffaus-videota näyttää normaalein värein. Emmehän me nyt missään tavisten baarissa olleet. Tässä klubissa portsareillakin oli puvut.

Ilta oli varsin onnistunut. Omaa rahaani en kuluttanut edes yhtä sentin kolikkoa, vaikka ne niin ärsyttäviä pikkurahoja ovatkin, että mikäli niitä enemmän omistaisin heittäisin kadulle niitä heittäisin (kuten joku näytti jo tehneen). Sääli vain sitä, joka juhlan oli järjestänyt. Yön kestävä bussiajelutus tuskin ilmaista on ja meistä ei montaa euroa irronnut humppaklubille.

Nyt alkavat kaupatkin avautua ja pääsen käsiksi viimeiseen puuttuvaan ainesosaan, jota tarvitsen Riojalaisen riisin tekemiseen. Uusi keittokirjani on kerrassaan mahtava vaikka espanjan sijasta englanniksi onkin kirjoitettu. Eivät näytä espanjalaiset olevan kovin kiinnostuneita lukemaan omasta keittiöstään espanjaksi. Mikä lie, taitavat jo kaikki reseptit osata.

Kirjoittamani pitää luultavimmin essee

Taas erittäin onnistunutta kasvispastaa. Ei kovin espanjalaista, ennemminkin italialaista, mutta silti kovin hyvää. Valitettavasti ruuat ovat nyt joutuneet keskenään sen verran kovaan kilpailuun, ettei pelkkä hyväksi toteaminen riitä enää kuin arkiruokalistalle. Sinnekin ainoastaan keskiväliin. Eilein olisi ollut ensimmäinen englannin tunti, jolle olisin osallistunut. Paikalla ei ollut kuin pari oppilasta ja kysyessä vastasivat opettajan olevan sairaana. Sanoivat jotain ja sanan neljä. Ehkä se meinasi tuntien määrää, jolloin opettaja ei ole paikalla. No perjantain olen merkannut omaan lukujärjestykseeni seuraavaksi päiväksi, jolloin kykenen osallistumaan. Katsotaan sitten. Korvakurssilla ei tapahtunut mitään. En ymmärtänyt suurinta osaa. Espanjalaisilla on kova kiire olla kuuntelematta opettajaa ja kirjata kaikki vihkoonsa. Itse en ole vielä edes viitsinyt kannettavalla asioita kirjata. Ajattelin kysäistä opettajalta, joskos vaihto-oppilaana saisin ottaa powerpointluennot muistikortilleni. Mahtavat espanjalaiset olla ällikällä lyötyjä kekseliäisyydestäni. No ei ihme: sanoessani italialaiselle vaihto-oppilaalle käyväni espanjassa neljännen vuoden kursseja vaikka kotona olen kolmannella vuodella, hän vastasi ilmoittamalla juuri psykologian tunnilla selittäneensä espanjalaisilla espanjalaisia termejä. Tuskin oli pystynyt hihittelyänsä hillitsemään nähdessään espanjalaisen koulutuksen tason.

Lasten ravitsemus -kurssi sen sijaan vaikuttaa lupaavalta. Asia on ihan kiinnostavaa vaikken taaskaan ymmärrä suurinta osaa. Ilmeisesti kurssin ainoa läpipääsyvaatimuskin olisi jonkinlainen työ, jonka odotan suomennettuna tarkoittavan esseetä. Valitsin itselleni ravitsemuksen ykköstyypin diabeteksessä vaikka vieressäni istui ystävällinen tyyppi, joka ystävänsä kanssa valitsi toisen itseäni kiinnostaneen aiheen, Ravitsemus ja liikunta. Ajattelin, että vaikka saisin helpot opintosuoritukset tunkemalla heidän ryhmäänsä oppisin espanjaa mitä parhaiten kirjoittamalla oman oman esseeni ensin suomeksi ja kääntäessäni sen espanjaksi. Mikäli ei onnistuisi kääntäminen, eiköhän valittamalla opettajalle saisi tekstin englanniksikin kääntää. Ja tärkeimpänä syynä, ykköstyypin diabeteksestä löytyy loputtomasti tietoa niin suomalaisista kuin englantilaisistakin tietolähteistä. Kyllä sitä aina yhden esseen kolmessa kuukaudessa kirjoittaa. Tosin taitaa ehkä olla viisainta vielä tarkistaa työn todella tarkoittavan esseen kirjoittamista.

Aamulla heräsin ennen seitsemää. Puolentoista tunnin bussilla-ajon ja 45 minuutin tunnilla olon jälkeen olin takaisin asunnolla nukkumassa päiväunia. Herättyäni oli aika mennä takaisin. Ensiviikolla taidan kohdentaa ylimääräisen aikani tuntien välissä yliopiston liikuntatiloihin. Huomenna ei ole ilmeisestikään koulua. Aioin keskittyä kulttuurikohteiden tarkastamiseen. Malagassa on kova hulina kaupungin ollessa vuoden 2016 kulttuurikaupunki. Kaikkialla rakennetaan ja korjataan. Satama aiotaan muuttaa turistialueeksi ja kaupungin säännöt kieltävät purkamasta vanhojen talojen kadunpuoleista seinää, mikä on johtanut siihen, että katujen vierustat ovat täynnä taloja, joiden takana aukeaa pelkkää tyhjyyttä romukasoineen ja työkoneineen. Kumma, että seinät edes yksinään pystyssä pysyvät. Muutenkin olen ihmetellyt espanjalaisten tapaa luututa ja lakaista katuja. Itse olen oppinut pitämään kenkiä sitä varten, etteivät sukkani likaantuisi kadulla olevan lian takia. Espanjalaiset ilmeisestikin ovat oppineet pesemään katuja, jotteivat kengät ja sitä kautta sisätilojen lattiat likaantuisi. Pidän mielummin kenkiä ulkona ja sukkia sisällä. Täällä olen joutunut kompromissina ottamaan käyttöön sisätossut.

Ulkona sataa. Pessimistinen turisti voisi luulla syksyn alkaneen. Kylmä syksy pahalainen. Jouduin lähtemään asunnolta pitkähihainen päällä. Onneksi kävellessä lämpesin sen verran, että saatoin paidan pois päältä ottaa. Mielikuvitukseni ei enää kykene samaistumaan skandinaavien ilmastoon. Vaikka kaikki muu Espanjassa alkaisi ketuttaa kuin tipahtanut tuoppi kotimaisessa pubissa, epäilen, etten ilmastoon tule kyllästymään. Viva la España, vaikka sitä pahaista subjunktiivia lausahdus käyttääkin.

Ruoka-ainekset ovat halpoja

Ai että tuli hyvää kik-hernesalaattia. Tonnikalaa, kapriksia, salaattia - kaikkea hyvää. Kaikesta mitä täällä tekee tulee erityisen hyvää. Se voi tosin johtua myös hintatasosta. Rahaa kuluu kuta kuinkin saman verran kuin kotona. Ainoastaan elintaso on kohonnut kuin jo valmistunut olisi. Tai voi myös olla, että näin normaalit ihmiset Suomessa elävät. Loppujen lopuksi kysehän on vain priorisoinnista ja kulujen tärkeysjärjestykseen asettamisesta.

Olin torstaina yhden aikaan pubista nukkumaan lähdössä, jotta jaksaisin kouluun aamulla herätä, kun joku ilmoitti yliopiston olevan suljettu seuraavana päivänä uuden lukukauden alkamisen kunniaksi. Olin jo kuullut vastaavan asian aiemmin eri lähteestä mutta olen tottunut sivuuttamaan huhut, joiden luotettavuus lähentelee kummin kaiman serkulta kuultua tositapahtumiin perustuvaa kertomusta. Hyväksyin asian miellyttävänä yllätyksenä palaten takaisin vaihto-oppilaiden kansoittamaan chupiteriaan. Näillä näkymin koulua leikitään sitten maanantaina. Tuleepahan ainakin herättyä aikaisin ja on sitten koko päivä aikaa vaikkei espanjaksi selittävistä professoreista mitään ymmärtäisikään.

Espanjassa on nyt syksy. Ulkona vaivaiset 25 astetta hellettä. Uimarannalla viihtyvät enää ainoastaan turistit. Mahtaa syysmasennus kohta hiipiä espanjalaisten mieliin. Myydäänköhän täällä paljon kirkasvalolamppuja ehkäisemään tuota talven tuomaa mielialan laskua?

Sangria on hyvää. Tekisi mieli tehdä sitä itse mutta tuntuu turhalta, kun juomaa voi ostaa kaupasta vähemmällä vaivalla ja halvemmalla. Huomenna varmaan mennään pelaamaan jalkapalloa tuohon vähän matkan päähän. Toivottavasti eivät hienosti toimineet juoksuun tarkoitetut kenkäni pilalle mene saastuttuaan vaihtoehtoisesta liikunnasta.

Vielä ei jostain syystä ole ollut yhtään päivää, etteikö olisi ollut jotain tekemistä. Johtuu varmaan lämmöstä. Lämmin on huomattavasti miellyttävämpää kuin kylmä. Tosin aamulla ennen seitsemää herätessä palelee. No ainakin aamulla on helppo kuvitella olevansa kotona. Ensi viikolla näkee sitten mitä yliopisto oikeasti on.

Raportti nro. 27092007

En ymmärtänyt korvatautitunnilla mitään. Ja ennen seitsemää piti sitäkin varten herätä. Onneksi käytännön harjoittelu ei taida olla liittynyt tunnilla ymmärtämiseen. Oli sentään se tapaaminen vaihtokoordinaattorin kanssa. Kovin avulias mies. Puhui selkeää espanjaa hitaasti. Kovin epä-Andalucialaisesti. Englannin lisäksi olisi mies osannut jopa ruotsia. Espanjaksi halusin kommunikoida. Näytti, missä pitää ilmottautua ja mitä lappuja täyttää, jotta ilmestyy virallisesti kurssien listoille. Sain selville, ettei ateroskleroosiin liittyvässä valinnaisessa kurssissa ole ensi vuonna ollenkaan lopputenttiä. Melkoa hieno juttu. Huomenna käyn katsomassa miltä vaikuttaa Englannin kielioppi 1. Ja kaksi tuntia lääketiedettäkin olisi. Samapa tuo on niissä käydä istumassa.

Chorizolla höystetystä pastapestoruuasta tuli erinomaista arkiruuaksi. Täydellinen ruoka illanistujaisiin isolle porukalle. Resepti ei tosin huijannut käskiessä syödä ruoka välittömästi. Ei tänään maistunut kylmänä miltään. Hain Lidlistä saksalaista ruisleipää. Erinomaisen makuista. Samaa jyväleipää saa kalliilla hinalla suomestakin suomalaisten tekemänä. Kyllä pasta sen kanssa maittaa.

Ja hiuksista tuli aika kehnot. Piti kämpillä saksia itse. Kyllä ne siitä. Vain rockimpi kun itse leikkaa.

Tänään pitäisi kyetä yhdistämään satamassa sijaitsevassa merirosvolaivan näköisessä puupaatissa olevat vaihtaribileet ja aamulla aikaisin yliopistolle herääminen. Espanjan kirjassani luki, että espanjalaiset nukkuvat sitten viikonloppuna. Maassa maan tavalla - varsinkin Espanjassa.

Lyhennetyt hiukset

Kahtakymmentä vaille seitsemän heräsin eilen jotta ehtisin kahdeksaksi yliopistolle. Olin varttitunnin liian ajoissa yliopistolla. Hukkaan heitettyä uniaikaa. Tunti pahalainen ei ollut taaskaan muuta kuin esittelyluento. Professori puhui selkeästi. Ymmärsin monia sanoja ja kuulun myös ne sanat, joita en ymmärtänyt. Sain muun muassa selville kurssiin kuuluvan sekä teoriakoe että käytännönkoe. Käytännön harjoitukset pidetään paikassa nimeltä "Hospital --" ja professorin sähköpostiosoite oli "--@uma.es". Kaikki tärkeä tuntui livahtavan korvien ohi. Heikolta näyttää lääketieteen opiskelu espanjaksi. Tosin vielä en ole muilla kuin esittelyluennoilla ollut. Ajattelinkin osallistua Englannin kielioppi 1 -kurssille. Arvostelu on ilmeisesti pelkkien kokeiden perusteella eikä ilmeisesti tunneilla istumista vaadita. Täytyy perjantaina yrittää etsiä paikka, missä tuntia pidetään. Voisi olettaa opettajan olevan kykeneväinen keskustelemaan englanniksi ja kertomaan saanko pisteitä keräilynhaluni tyydyttämiseen pelkällä kirjallisiin ja suullisiin kokeisiin osallistumalla. Sain jopa vaihtokoordinaattorillekin sovittua huomiseksi ajan. Ehkäpä sillä on jotakin kommentoimista lukujärjestyksestäni.

Heräsin kahdeltatoista. Eilen oli ilmainen kuljetus keskustasta muutaman kilometrin päähän rantabileisiin. Rantabileet olivatkin vain teltta rannalla. Kuljetuskin oli ilmaista vain, koska juomat maksoivat kuusi euroa kappale määränpäässä. En ostanut mitään. Meno oli hyvää muutenkin. Päivällä kävin parturissa. Ei ollut paljon etukäteen opiskelluista parturisanoista paljoa apua. Ei kyllä ilman alitoista komentelua ja ohjeistusta olisi mitään järkevää aikaan parturi saanut. No leikkasi ohejistuksen mukaan. Erehdyksessä hyväksyin geelin laittamisen päähäni vahan sijaan. Geelitukat näyttävät olevan espanjalaisten suosiossa. No kyllä tästä itse muotoilemalla hiukset saa. Näyttävätpä nuo kasvavankin. Ei ole kovinkaan suurta henkistä yhteyttä hiuksiin syntyt rastojen hävittyä. Samapa tuo mitä niille tekee.

Nyt tekemään makaroneja chorizolla. Ei erityisesti espanjalaista perinneruokaa. Enemmänkin normaalia italialaista pastaa espanjalaisittain viriteltynä. Resepti vaikutti hyvältä. Luulisi kriitikon olevan tyytyväinen. Nälkäinenkin kun on.

Yliopistolla

Kävin yliopistolla. 45 minuuttia menee bussilla ja parilla vaihdolla ajaa asunnolta yliopistolle. Bioetiikkani ei ollut yhtään siellä, missä oletin sen olevan. Olin melko hukassa. Tapasin pari muuta lääketieteen vaihto-oppilasta, jotka sanoivat ettei ensimmäisen tunnin missaaminen ole pahasta, koska avausluennot ovat vain kurssien esittelyjä. Itse eivät olleet jaksaneet istua omillana. Yritin käydä koputtamassa vaihtokoordinaattorini ovelle. Ei luonnollisestikaan ollut paikalla ilman sovittua tapaamista. Lähdin takaisin keskustaan huomattuani olevani turhaan opistolla pyörimässä. Edes nettiinhän ei sieltä pääse ilman opiskelijakorttia. Sitä ei vielä vähään aikaan ole ilmaantumassa. Ostin siitä huolimatta kuukausikortin busseihin. 31 euroa ilman opiskelijakorttia. Halapaa tämä joukkoliikenne suurissa kaupungeissa. Kyllä nyt kelpaa kauppaankin bussilla ajaa. Lähetin mailia tapaamisen toivossa koordinaattorille ja kerroin mille kursseille aion osallistua. Missään ryhmissä tai listoillahan me vaihtarit emme ole, koska emme ole edes vielä yliopistoon voineet ilmottautua. Menen ehkä iltapäivällä katsomaan takaisin joskos lasten ravitsemuksesta kertova kurssi olisi siellä, missä oletan. Opiskeluasiat ovat vielä tällä hetkellä täysin hämärän peitossa. No yhtä hukassa ne muutkin vaihto-oppilaat ovat. Miksi Suomessa kaikki on järjestetty niin hyvin (paitsi vaihto-oppilaiden tervetuliaisateria)? Joka tapauksessa, bussikortinkin kun omistan, aion huomenna kahdeksaksi mennä katsomaan nenä-, kurkku- ja korvatautien kurssin avausluentoa. Jos vaikka löydän oikean paikan. Ompahan ainakin jotakin muutakin tekemistä aamusella kuin nukkumista.

Espanjaan lähtiessä omistin neljä valkoista paitaa. Nyt kuukausi myöhemmin määrä on kutistunut kahteen. Nekin kaksi on ostettu Espanjasta. Syytän geneettistä perimääni, mikä on tehnyt mahdottomaksi aivojen, käsien ja suun yhteistoiminnan ruokailutapahtumassa. Erityisesti suklaalla on taipumus hakeutua ohi tarkoitetun kohteensa. Myöskään sukkien katoamisvauhti ei näytä olevan liittyneenä oleskelumaahan. Nobelia tavoittelee hän, joka kehittää laitteen millä on mahdollista paikantaa kadonneet sukat. Itse olen jo pitkään arvellut sukkien katoamisen syyn olevan gravitaatiopoikkeamien aiheuttama aika-avaruuden hetkellinen repeämä. Lisätiedustelut ohjaan asiaan paremmin perehtyneelle Stephen Hawkinille (Hawkin on siis perehtynyt aika-avaruuteen - ei sukkiin).

Onneksi on vielä tämä viikko espanjan kurssia. Edes jotakin opiskelun tapaista iltapäivällä, jos en yliopistolla mitään aikaan saa. Nyt vain odotellaan koordinaattorin vastaamista. Oli aiemmin vastannut mailissa englanniksi. Melko yllättävää. Pahoitteli, että oli ollut pitkällä matkalla eikä aiemmin olut kyennyt auttamaan. Sain selvyyden espanjan opettajaltakin espanjalaisten yleiseen töykeyteen. Kyse ei ollutkaan espanjalaisten töykeydestä kiitosen ja anteeksipyyntöjen puuttuessa vaan ulkomaalaisten tottumisesta ylenpalttiseen kohteliaisuuteen. Otin opikseni. Säästän kiitokseni tositilanteeseen.

Ulkona lämmintä

Juttelin eilen kanadalaisen kanssa irkkupubissa saunasta. Kovasti olimme molemmat samaa mieltä saunan erinomaisuudesta keksintönä. Jossain vaiheessa tuli puhe lämpötiloista. Tiedustelin mitä kanadalaisen mainitsema luku kaksikymmentäviisi oli celsiusasteina. Mielestäni ilmaisin itseni varsin selvästi ja ihmettelin ettei hän kysymystäni näyttänyt millään ymmärtävän vaikka menossa oli vasta ensimmäinen olut (mielestäni Guinness ei edelleenkään ole juoma vaan ateria). Toistettuani kysymykseni selvisi totuus, mikä sai sydämeni itkemään verta näiden kunigattaren alaisten puolesta: kyse oli celsiusasteista! Kanadalaisen hämmästys oli lähes yhtä suuri ilmoittaessani saunan tarkoituksen olevan veden heittäminen niille lämmityskiville, jotka totta tosiaan voi lämmittää niin lämpimiksi, että saunassa on yli 80 astetta lämmintä. Heitin lisää löylyä (heh, varsin nokkelaa sanailua - eikö?) kertomalla hullujen skandinaavien lyövän saunassa toisiaan koivunoksilla. Meinasi virvoitusjuoma mennä kanadalaiselta väärään kurkkuun. Siirryimme keskustelemaan miksi molemmissa maissa on ilmainen terveydenhuolto mutta vain Suomessa ilmainen koulutus. Skandinavia taisi tehdä vaikutuksen.

Pitäsi ostaa espanjalainen keittokirja. Koneelle olen jonkun varsin vajavaisen ladannut. Tänään teen katkarapuja pannussa. Kuusi euroa kilo jättiläiskatkarapuja kalakaupassa. Kuoriminen on kuulemma hauskaa - tai sitten ei. Ulkona kolmisenkymmentä astetta lämmintä. Kaikki ei-malagalaiset rannalla. Kehno ranta. Tekohiekkaa. Likaista ja kovin epähiekkaista. Hieno iltapäivä viettää sisällä järjestelemässä asioita netin kautta. No ainakin tiedän mihin mennä ja mitä yrittää opiskella maanantaina kello kymmenen. Kukapa ei tarvitsisi bioetiikkaa. Kovasti oli kaikkea kerrottavaa. Nyt ei muistu mieleen. Taisin jo jollekin kertoa kaiken kun ei enää tarvetta ole.

Nyt kyrsii vaihteeksi

Otin yhteyttä operaattoriin, kun ei netti läppärillä ole alkanut pelata. Eilein soitti joku atk-nörtti ja espanjaksi ilmoitti, että vaikka yleensä on mahdollista mennä nettiin läppärillä kännykän kautta, Yoigo ei palvelua tarjoa. Aamulla menin puhelinkauppaan aikeena perua kauppa, vaikka puhelin on jo ostettu kaksi viikkoa sitten ja vaihtoaika oli vain viikko. Puolentoista tunnin jonotuksen jälkeen ilmastoimattomassa 15 neliön kaupassa kerroin ongelmani huonolla espanjalla myyjälle jo valmiiksi pitkän jonon takanani yhä pidentyessä. Suomeksi olisi ollut paljon sanottavaa myyjän soittaessa operaattorin tekniseen tukeen ja ilmoittaessa, että huonolla espanjalla puhuva asiakas ei osaa yhdistää konettaan nettiin. Kukapa sitä ulkomaalaista uskoo vaikka väittääkin jonkun jo sanoneen ettei homma toimi. Teknisessa tuessa olivat samaa mieltä myyjän kanssa asiakkaan väärässä olemisesta. Käski myyjä vain illalla soittaa antamaansa numeroon ja pyytää englannin kielistä teknistä tukea. Soitetaan sitten ja katsotaan mitä tapahtuu.

Sain sentään selkeyttä kurssiasioihin. Vaihtokoordinaattori Suomesta vastasi, että turha edes yrittää isoja kursseja. Keskity suorilta vain pieniin kursseihin, jotka on mahdollista sisällyttää valinnaisiin opintoihin. Identtisin opintopistein, kurssisisällöin ja opetuksin varustettuja isoja kirurgian ja sisätautien kursseja ei kotona hyvitetä millään lailla. No hyvä tietää. Nyt tiedän kutakuinkin mitä kursseja otan. Juuri naputtelen Exceliin mitä voin ottaa ja mitä en tuntien päällekkäisyyksien takia. Ainakin kurkku-, nenä- ja korvatautiopin otan. Edes jotain käytäntöä näin kahden vuoden jälkeen. Ei paria kolmea tuntia enempää tule ainakaan lääketieteen opintoja olemaan päivässä. No mikäs siinä. Otetaan sitten vaikka muiden alojen kursseja huvikseen tai keskitytään käyttämään hyväksi yliopiston kerrassaan mahtavia liikuntatiloja. Amerikkalaisen jalkapallokentän lisäksi liikuntaerikoisuuksiin kuului jonkinmoinen golfin puttausharjoitusalue (tai siltä se maallikosta ainakin näytti). Hinnat olivat aika peruskamaa. Uinti 1,5 euroa kuten kuntosalikin. Ohjatut urheilulaji muutaman kympin kuussa. No joka tapauksessa, lokakuussa pitäisi järjestyä ainakin iltaopinnoiksi uusi maksullinnen erasmusoppilaiden kielikurssi. Nyt menossa subjunktiivi. Aiheuttaa kovasti harmaita hiuksia tämä suomen kielelle tuntematon verbimuoto.

Ja vielä riittää: helvete! Löysin varpaideni rakonaiheuttajan. Kahdenkymmenen euron loistavat valkoiset nahkakenkäni ovat numeroa liian pienet! Ja vain toisessa jalassa! Tätä kurjuutta...

Onneksi helpotti heti kun sai valittaa. Kyllä nyt tekniseen tukeen soittoon asti hyväntuulisena jaksaa. Tänään on mojitobaarikin auki.

Pussi Suomesta

Menin kuntosalille puntteja nostelemaan mutta paatinkin koettaa juoksumattoa. Yllattavan miellyttavaa juosta juoksumatolla. Lopetin puolen tunnin jalkeen jalkaan tulleen rakon takia. Muistutus itselle: ilman sukkia sisapelikengissa juokseminen ei ole hyva idea. Illalla takaisin niita puntteja nostelemaan.

Kai sita voisi omalle vaihtokoordinaattorille mailiakin pistaa. Mitapa tuosta hyotya, ei kuitenkaan vastaa. Enka kylla tieda mita han hyvakseni voi tehda. Itse ne kurssit valita taytyy. Tai jotain jo Suomessa valitsin kuten kaikki muutkin kotimaassaan, tieda sitten mita varten, kun kaikki pitaa uudestaan valita yliopistoon ilmottautuessa. Eika yliopistoon voi edes ilmottautua ennen lokakuuta joten espanjalaista opiskelijakorttiakaan ei saa. No ajattelin joka tapauksessa suosiolla jattaa laaketieteen opiskelun taka-alalle. Suomessa opiskelisin kolmannen vuoden kursseja Sisataudit 1 ja Kirurgia 1. Taalla ne ovat neljannen vuoden kursseja. Ajattelin pysytella kolmannella vuodella ja tehda pienia kursseja. 15 pistetta valinnaisia kuitenkin pitaa suorittaa. Jos taalta Espanjasta saisi koululle tuomisina edes ne. Pienia kursseja en voi tehda jos yritan sisatauteja ja kirurgiaa oppia. Menevat eri vuosikurssien tunnit paallekkain. Otetaan nyt sitten paivien taytteeksi vaikka jotain kirjallisuutta. Ehka niilla edes opintotukilautakuntaa lepyttelee pisteiden kertyessa.

Nettikin jo melkein toimii. Asetukset vain taytyy saada operaattorilta. Pitaisi passin numero kayda hakemassa asunnolta. Ehka tuota viela joskus sinne interwebsiin paasee.

Jeesus! Noin ajattelin. Saatoin jopa huudahtaa. Melkein viikon vanhaa, hieman kovaa mutta ehdottoman hyvaa. Ruispalat. Teki gutaa kuin oikea sauna. Italialainen nyrpisteli nokkaansa. Mitapa yhden ruokalajin mies ruisleivasta tietaisikaan. Vaikka italiaksi etsin sanan ruis, ei han edelleenkaan osannut liittaa leipaa oikeaan viljaan. Liekko tuo tiesi ruista edes viljaksi. Saksalaiset pitivat siita. Sanoivat olevan kuin oman leipansa kuoriosa. Valiako tuolla mita muut ajattelivat. Mina olin pilvissa. Rukiisissa pilvissa. Viimeiset muutamat paivat syonyt ruisleipaa kaiken kanssa. Ruisleipaa kasviksilla, ruisleipaa lihalla, ruisleipaa salsalla, ruislaipaa paellalla ja kaikkien yhdistelmaa. Eilen juhla loppui. Olin kylla tiennyt toimintatavan mutten valittanyt: ensin lahetetaan yksi pussi, jotta saadaan koukkuun. Hankitaan asiakaskuntaa. Onneksi tiesin mista saada lisaa. Tai ainakin jotain vastaavaa. Loysin Lidlista jotain tummaa. Hyvalta vaikutti, viljaiselta. En uskaltanut viela avata. Maistuu kahta paremmalle malttaessa odottaa. Toivottavasti lapset pysyvat pudistetussa vehnassa. Saastyvat monelta harmilta ja vaivalta.

Lisaa kuvia upattu. http://picasaweb.google.es/Kaapoespanjassa/EnEspaA

Fuera del centro

Olin menossa kävelylle. Viiden minuutin jälkeen käännyin matkanteon hitauden takia takaisin ja päätin yhdistää Malagan näkemisen ja kuntourheilun. Kävin juoksemassa. Juoksin 25 minuuttia keskustasta poispäin. Kovin mäkistä aluetta. Esikaupunkialue näytti jopa ihan miellyttävältä. Aidattuja asuinalueita vihreine nurmikkoineen ja 
yksityisine tenniskenttineen.
Aitojen ulkopuolell a espanjalaisilla ei näytä olevan minkäänlaista arvostusta yhteiselle omaisuudelle. Heti kun alue rajataan ulkopuolisilta muistavat espanjalaiset pitää huolta asuinympäristönsä viihtyisyydestä. No mikä toimii espanjalaisille toimii myös minulle: asunnolle päästyäni lakaisin lattian ja kopistin roskat ikkunasta ulos. Epäespanjalaisesti katsoin ensin, ettei alla ole ketään.

Söin jotakin hyvää lihatapasta. Alle kaksi euroa. Osa leivistä oli vähän homeessa mutta hyvä illallinen. Huomenna yritän saada yhteyden lääkiksen 
koordinaattoriin. Saattaa tehdä tiukkaa saada sovittua tapaaminen viikossa ennen koulun alkua. No samapa tuo. Lukujärjestys löytyi netistä. Siinä seisoo kellonaika ja paikka. Tuskinpa nuo edes tietävät, että olen tulossa opetukseen mukaan mutta liekkö niitä häiritse, jos joku kielitaidoton suomalainen mukana kulkee.

Kovin vähän raportoitavaa. Neljän euron litran mojitoja ja sellaista. Samaa vanhaa. Sama mennä aikaisin nukkumaan. Ostin espanjalaisen sarjakuvankin.
Kyllä se siitä sanakirjan kanssa suttaantuu. Tai sitten vain kuvia katselemalla. Niin ne Aku Ankatkin menevät.

Pihvin tekoa

Espanjalaisen härän pihvilihan valmistus on helppoa. Tarvitaan härkä, joukkueellinen miehiä, miekkoja, tikareita ja vuosien koulutus.

1. Mureuta liha saamalla härkäsi juoksemaan perässäsi. Varo jäämästä alle.
2. Varmista tulevan pihvilihasi mureus pistämällä sitä keihäällä. Käytä hevosta.
3. Helpottaaksesi tulevia vaiheita kiinnitä härkään teräviä keppejä.
4. Pukeudu tiukkoihin trikoisiin ja esiinny yleisölle ennen kuin päästät pihvisi päiviltään.
5. Varmista lihasi elottomuus käyttämällä tikaria pään alueelle.
6. Muista kunniakierros.

Eläinten ystävien ja idealistikasvissyöjien iloksi otin kaksi asiaa havainnollistavaa videota. Ensimmäinen on pätkä useita minuutteja kestävästä leikistä härän kanssa. Toisessa on esityksen huipennus (koko 28 Mb).

Kyse oli härkätaistelukoulun ilmaisesta esityksestä. Areena oli puolillaan ihmisiä. Tunnelma oli kertakaikkisen espanjalainen. Olisi tehnyt mieli huutaa muiden mukana mutten kehdannut, kun en tiennyt mitä huutaa ja milloin. Kolmannen härän kohdalla uskoin jo löytäneeni toistuvan kaavan esityksestä enkä katsonut tarpeelliseksi jäädä arvuuttelemaan kolmen seuraavan härän kohtaloa. Olin fiiliksissä. En härkien vaan ilmapiirin takia. Kovin miehinen laji.

Saunassa

Illalla oltiin yhden saksalaisen kotona fiilistelemassa porukalla. Aamulla vasytti. Onneksi olin valinnut kuntosalin, jonne on vain viisikymmenta metria. Raahauduin paikalle. Heti parani happi muistaessani kuntosalilla olevan oikea sauna. Kaskin heti laittaa paalle. Puolitoista tuntia piti salilla rehkia, jotta sauna ehtisi edes jotenkin lammeta. Mutta ai etta! Puolessatoista tunnissa lampoa oli tullut vain 80 astetta, saunan lauteet olivat jostain kasittamattomasta syysta kiuasta alempana niin, etta jouduin aina loylya heittaessa seisomaan seka itse kiuas oli pieni ja hönki jo ensimmaisen kauhallisen jalkeen viimeisiaan mutta selvaa se oli - olin saunassa! Teki gutaa. Oikeassa saunassa Espanjassa. Silmat kun laittoi kiinni saattoi kuvitella olevansa viileassa suomalaisessa saunassa - tai tavallisessa ruotsalaisessa. Kehuin tiskin tytolle lahtiessa saunan olleen varsin hyva espanjalaiseksi. Tytto oli selvasti mielissaan saadessaan kehuja saunasta suomalaiselta.

Nuhaa yrittanyt pukata viimeiset muutamat paivat. Kotona olisin jo ollut monta paivaa vuoteen oma mutta taalla elimisto ei selvastikaan ymmarra mita tapahtuu isannan teepaidassa ulkona oleskellessa. Ehka tama nyt sitten on sita syysflunssaa. Kai taalla taudinaiheuttajatkin ovat sen verta espanjalaisia, ettei niista liikaa kannata huolehtia.

Sain vihdoin kuva-albuminkin nettiin: http://picasaweb.google.com/Kaapoespanjassa Videota en osannut ladata. Tuossa se alhaalla on. Asunto sulavana DivX-muotona. On se kamera sitten hi-tech. Hankaloittaa vahan elamaa ettei ole nettia. Ainakaan viela. Nyt pitaa etsia jokin ruokalaji, johon kaytetaan katkarapuja. Oli kalakaupassa asunnon lahella vajaa kuusi euroa kilo. Niita isoja. Jotakin tiikereita ne espanjaksi olivat. Nyt kiire. Kaupatkin menevat joskus kiinni.

Kuva Malagasta kukkulalta

Lihakaupassa

Olimme eilein piknikillä. Paikalla oli muutama kymmenen tyyppiä. Suurin osa oli erasmusoppilaita. Paikalla pari suomalaista lähihoitajaksi opiskelevaa tyttöä. Tuntui hassulta kuulla suomalaista murretta. Olin tehnyt Pimientos al chilindrónia, ilmeisesti paprikoita chilissä. Oli listattu keittokirjassa kasvisruokien alle, vaikka ruokaan kuului 300 grammaa jamonia - kinkkua. Siinäpä sitä olikin ihmettelemistä, kun lihakauppiaan eteen astuessani huomasin lihakauppasanaston lisäksi tietämyksen espanjalaisista kinkuista olevan varsin vähäinen. Pyynnöllä "300 grammaa jamonia" ei pitkälle espanjalaisessa lihakaupassa pääse. Näin jälikäteen netistä ohjeita tarkastellessa suurimmassa osassa on käytetty jamon serranoa. Itse taisin lopulta ostaa possun tuoretta filettä. Mutta että mitä filettä? Vain possu ja lihakauppias tietää. Viisi euroa kilo. Halapa. Tiedä sitten johtuiko raaka-aineista, sisääni ujuttautuneesta espanjalaisesta asenteesta vai silkasta sattumasta, ruuasta tuli erinomaisen maukasta. Yksi parhaista tuottamistani. Vaikka sade keskeyttikin illanvieton, sain mahani täyteen. Kukaan ei halunnut maistaa paprikakeitostani. Omapahan oli harminsa. Jäipähän enemmän minulle. Aamulla komensin italialaisen asuintoverin maistamaan. Ruuan maukkaaksi toteaminen italialaislta, jonka kokkausrepertuaariin kuuluu ainoastaan pasta tomaattikastikkeessa, ei paljon vaa'assa paina. No olenkin itse itseni suurin ruokakriitikko. Olen vielä tällä hetkellä omassa suosiossani.

Ostin vihdoin sen kameran. Kovin hieno. Lataan kuvia jahka keksin kuinka se toimii. Latasin Skypeen rahaa lankapuhelimiin soittamista varten. Ei kovin kallista. Taidan soittaa mummoille. Huomenna tulee korjausmies kertomaan, kuinka pyykinpesukonetta käytetään ilman, että kone täytyy käynnistää uudestaan katkaisemalla sähköt koko asunnosta napsauttamalla pääkytkintä. Pesukoneista saatavat sähköiskut olivat vuokraemännän mukaan täysin normaaleja. Yläkerrassa asuvalla tyttärellä oli sama ongelma. Ja nyt vasta olen ymmärtänyt mikä ilo termostaateista ja paineentasaajista hanoissa on. Ne ovat kovin kivoja. Onneksi olen espanjassa. Muuten saattaisivat hermot mennä.