Kolme minuuttia. Aika jonka kulutimme italialaisen kanssa Tuomari-elokuvan katsomisesta juhlakuntoon siirtymisessä saksalaisen tullessa kovalla tohinalla ja kiireellä sisään komentaen naapuritalossa asuvan englantilaisen lähtöbileisiin. Yksikään naispuolinen henkilö ei vastaavaan suoritukseen olisi pystynyt. Muistutimme asiasta saksalaista. Olinkin jo aikaisemmin ihmetellyt kännykkäni epämääräistä kalenterimerkintää juhlista ilman tarkentavia tietoja kenen juhlat, missä tai milloin. Kalenterissani on varsin usein riittämättömiä merkintöjä ilman muistikuvaa mitä niiden on tarkoitus muistuttaa.
Kävin Picasson syntymäkodissa uudessa näyttelyssä ja interaktiivisen musiikin museossa. Picassoon fanaattisesti suhtautuvassa kaupungissa, Picasson museossa vierailijaan kohdistettavan epäluuloisuuden mahdollisesta vierailijan paha-aikeisuudesta teoksia kohtaan vielä ymmärtää, mutta kun kaikissa kaupoissakin perusoletuksena ei ole "asiakas on aina oikeassa" vaan "asiakas on aina varas". Ja rahani vielä täytyy antaa liikkeille, jotka kohtelevat minua mahdollisena turvallisuusuhkana.
Suomi oli lehden mukaan taas ensimmäinen PISA-tutkimuksessa. Andalusian koulut olivat tiedeaineissa Euroopan pohjalla. Koko Espanja ei sentään yhtä alhaalla ollut mutta ompahan nyt todistettu jo kaikkien vaihto-oppilaiden puheet siitä, kuinka opiskelun taso Espanjassa on matalampi verrattuna kotipuoleen.
Kovin yllätyksetöntä elämää. Ihan kuin tänne olisi kotiutunut - ilman erityistä kotoisuuden tunnetta. Ilmeisesti viikon päästä Madridiin. En taas tiedä mistään mitään. Ei ole tarpeen. Täällä ei se huolehtiminen auttanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti