Lunta tullee

Eilen kuudelta suoraan espanjan tunnilta menimme koettamaan paikallista versiota euron illasta (asiaa vähemmän tutkineille valistettakoon "eurojen" tarkoittavan sosiaalista tapahtumaa, jonka päätarkoitus on keskittyminen eurolla myytävään olueen). Pieni baari oli tupaten täynnä. Miksipä ei olisi ollut, viisikymmentä senttiä kuppi olutta. Hyvä kun juomakäsi liikeratansa suorittamaan kykeni. Alun varovaisuuden jälkeen vaihto-oppilaat kaikista kansallisuuksista pääsivät kunnolla leipätyöhönsä lähettäen jonkun jonottamaan kuppikaupalla olutta muille. Parissa tunnissa espanjalaiset alkoivat kyllästyä oluen juontiin ja tungos väheni muutaen baarin jo varsin miellyttäväksi. Aikaraja täyttyi kello kymmenen ja siirryimme läheiselle asunnolle jatkamaan Erasmuslaisuutta.

Ennen seuravaa virkettä, todettakoon minun heränneen edellisenä aamuna jo ennen seitsemää: Väsymys iski jo ennen kello yhtä. Mutta sen ansiosta heräsin aamulla kukonlaulun aikaan. Myöhästyin bussista. Menin kuntosalille. En jaksanut edes yllättyä tai enää valittaa suihkuveden ollessa jääkylmää. Katalat kaasukauppiaat. Varmasti myyvät puolinaisia pulloja.

Tänään Espanjassa sataa lunta. Sataa lunta kello kuusi. Sataa lunta kello kuusi paikallisella aukiolla muovikuusen ympärillä. Espanjan opettaja kysyi onko tekolumi kylmää. Päättelin tekolumen espanjassa olevan varsin ei-kylmää. Kun aukio on täynnä lunta, syttyvät jouluvalot. Mitä erilaisimpia valorakennelmia koko keskusta täynnä. Kaikilla yhteisenä tekijänä yleinen mauttomuus ja amerikkalaishenkinen tekojouluisuus. Kovin eteläeurooppalaista.

Parempi pyy pivossa kuin asiakkaan taskussa

Kolme minuuttia. Aika jonka kulutimme italialaisen kanssa Tuomari-elokuvan katsomisesta juhlakuntoon siirtymisessä saksalaisen tullessa kovalla tohinalla ja kiireellä sisään komentaen naapuritalossa asuvan englantilaisen lähtöbileisiin. Yksikään naispuolinen henkilö ei vastaavaan suoritukseen olisi pystynyt. Muistutimme asiasta saksalaista. Olinkin jo aikaisemmin ihmetellyt kännykkäni epämääräistä kalenterimerkintää juhlista ilman tarkentavia tietoja kenen juhlat, missä tai milloin. Kalenterissani on varsin usein riittämättömiä merkintöjä ilman muistikuvaa mitä niiden on tarkoitus muistuttaa.

Kävin Picasson syntymäkodissa uudessa näyttelyssä ja interaktiivisen musiikin museossa. Picassoon fanaattisesti suhtautuvassa kaupungissa, Picasson museossa vierailijaan kohdistettavan epäluuloisuuden mahdollisesta vierailijan paha-aikeisuudesta teoksia kohtaan vielä ymmärtää, mutta kun kaikissa kaupoissakin perusoletuksena ei ole "asiakas on aina oikeassa" vaan "asiakas on aina varas". Ja rahani vielä täytyy antaa liikkeille, jotka kohtelevat minua mahdollisena turvallisuusuhkana.

Suomi oli lehden mukaan taas ensimmäinen  PISA-tutkimuksessa. Andalusian koulut olivat tiedeaineissa Euroopan pohjalla. Koko Espanja ei sentään yhtä alhaalla ollut mutta ompahan nyt todistettu jo kaikkien vaihto-oppilaiden puheet siitä, kuinka opiskelun taso Espanjassa on matalampi verrattuna kotipuoleen.

Kovin yllätyksetöntä elämää. Ihan kuin tänne olisi kotiutunut - ilman erityistä kotoisuuden tunnetta. Ilmeisesti viikon päästä Madridiin. En taas tiedä mistään mitään. Ei ole tarpeen. Täällä ei se huolehtiminen auttanut.

Yo soy Beowulf!

Kovasti huusi myyttinen sankari nimeään. Minäkin huusin aamulla. En mitään erityistä. Valitusta ja vaikerrusta vaatteiden ollessa kosteita ja kylmiä pelkästä ilmastosta johtuen. Tänne asti piti tulla. Olisihan sitä voinut kylmästä kärsiä kotonakin. Ainakin suihkusta olisi tullut edes kuumaa vettä. Ompahan ainakin motivaatiota enemmän käydä urheilemassa. Edes joskus itsensä lämpimäksi tuntee.

En tiedä onko siinä ylpeilyn aihetta, jos tarpeeksi ymmärsi elokuvasta kyetäkseen seuraamaan juonta. Beowulf ei nyt aivan puhevetoisin elokuva ole. Dubbauksen laatu on kieltämättä varsin erinomaista. Antony Hopkins jopa kuulosti hieman itseltään jopa espanjaksi puhuessaan. Espanjalaisten paneutumisesta laadukkaan lopputuloksen tuottamiseen kertonee jo sekin, että Will Smithin uusin elokuva tulee täällä ennemmin ensi-iltaan dubattuna kuin Suomessa tekstitettynä. Vain muutamia päiviä maailman ensi-illan jälkeen. Ajattelin aina espanjalaisten mañana-asenteen pätevän myös suuren rahan elokuviin.

Jouluvalot jo roikkuvat kaduilla ja kaupat jo hönkivät kuluttajien niskaan yrittäen ottaa kaiken irti joulusesongista. Toivottavasti sentään joulupukkeja ei ala kaduilla näkyä. Kyllä Pukki lunta tarvitsee. Mainittakoon espanjalaisten hyväksi, etteivät sentään luule Joulupukin asuvan Pohjoisnavalla. Sitä, tietävätkö Lapin sijaitsevan Suomessa, en tiedä. Lumeton joulu kylmässä ja kosteassa. Olisihan se kamalaa. Ihan kuin Helsingissä asuisi.

Normipaiva

Saksalainen oli eilen huolissaan, kun ei ollut kaynyt kekkereissa viikkoon. Kieltamatta huolestuttava luku vaihto-oppilaalle. Asia vaati valitonta korjausta. Valilla tama tuntuu tyolta mutta vaihto-oppilaan on tehtava mita vaihto-oppilaan on tehtava. Taman kaupungin baarit tuskin pyorisivat ilman vahvaa vaihto-oppilaiden luomaa valuuttavirtaa. Minun valuuttaani ne eivat saa mutta hengessa olen kuitenkin mukana.

Jos sita vaikka tanaan menisi elokuviin. Tuo Beowulfhan on nimeaan huutanut lahes jokaisella mainoskatkolla taalla. Ja mainoskatkojahan taalla televisiossa riittaa. Ja niilla on mittaa kuin itse ojelmalla. Aarimmaisen rasittavaa. Ne mainokset. Ei se Beowulfin huuto.

Eipa kummempia. Huomenna palautan kirjallisen tyoni, joka edustaa lukukauden tyomaaraani. Espanjaa lukenut. Espanjaa puhunut. Kieltaytynyt kayttamasta englantia.

Syntymäpäivillä

Hyvät pilleet. Syntymäpäiväkutsuilla kolmen hengen asunnossa oli omien arvioideni mukaan nelisenkymmentä ihmistä. Kohteliaasti rappukäytävässä odotellut poliisin arvioi luvun seitsemäksikymmeneksi. Yritin tallentaa harvinaisen kohtaamisen espanjalaisen poliisin kanssa salakuvaamalla tapahtuman todisteeksi jälkipolville, mutta sokkona otetut kuvat eivät tyydyttäneet minua ja erehdyin nostamaan kameran poliisien näkökenttään. Tuloksena oli kaikkien kuvien poistaminen, joissa vilahti poliisin neonväristä virkapukua. Vaikka kameran käyttö osoittautuikin ylivoimaiseksi tehtäväksi sedille ja tarjouduin esittelemään kameran käytön, jotta hän olisi voinut tarkastaa kaikki kuvat kameralla, ei hän edes pysähtynyt kuvia selatessaan kuuntelemaan kuvakommentaariotani paikallisista nähtävyyksistä, tekemistäni ruuista tai ottamistani illanistujaiskuvista. Vaikken itse sanaa ymmärtänytkään, olen melko varma äänenpainon perusteella poliisien ehdottaneen putkaa, kun lopuksi keskeytin asunnon vakituisten asukkaiden ja poliisien neuvottelut kysymällä olisiko mahdollista ottaa kuva ilman kasvojen näkymistä, ihan vain Suomeen viemisiksi. Asunnon vuokralaiset olivat jo siinä vaiheessa melko pähkinöinä.

Mutta no pasa nada. Vaikken asiasta näin aamutuimaan kello kahden aikaan vielä olekaan varma, uskoakseni mitään vakavampaa ei tapahtunut. Ilta jatkui suurimmalle osalle paikallisessa diskoteekissä sulkemisaikaan asti. Budjettiriiheä ei tarvittu, rahaa kului pyöristettynä noin nolla euroa särpimien ollessa päivänsankareiden tarjoamia. Hieno ilta, vaikka kuten illan aluksi jo epäsukoisena mainitsin, juomaa ei voi olla koskaan liikaa. Se, että join talon viimeistä olutta virkavallan saapuessa, johtunei tosin skandinaavisesta yliedustuksesta toisen päivänsankareista työskennellessä ruotsalaisessa kännykkäliittymiä Ruotsiin myyvässä puhelinyrityksessä, jonka työtoverit hän oli kutsunut. Ei kuulemma ikinä asiakkaille mainitse soittavansa Espanjasta kysyen säätilaa.

Mutta jottei elämä Espanjassa ilmaista olisi, lupauduin mukaan parin viikon päästä Madridiin suuntautuvalle viikonloppumatkalle toistellen itselleni olevani Espanjassa vain kerran. Ei sitä ilmaiseksikaan voi tehdä muttei se tarkoita, etteikö siitä voisi valittaa…





Olin väärässä. Tarkasti kun katsoo, näkee poliisien päät.

Kylmä luita kolottaa

Kylymä. Kylymä kuin kotona syksyllä ilman ollessa liian lämmin lämmityksen päällelaittamiseksi mutta tarpeeksi kylmä hävittääkseen aamulla kaiken tahdon nousta sängystä ylös. Ei auta. Oli maa ilmeisesti mikä tahansa pukeutuminen on aina säätilaan nähden vajavaista. Muidenkin ihmisten pukeutuminen on ylen vaihtelevaa. Urheimmat turistit, tahi mieleltänsä järkyttyneet paikalliset, kävelevät vastaan rantashortseissa ja kaupunkia ympäri vuoden kiertävän turistibussin katolla näkyy edelleen keski-iän ohittaneita saksalaisturisteja hawaiipaidoissa. Ehkä se hiki nousee helpommin hattuun verenpaineen hipoessa riskilukemia ilman verenpainelääkkeitä vuosia jatkuneen elintasonnoususta nauttimisen jälkeen ja bussi kaartaa kierroksellaan hiemanaan keskustan ulkopuolelle, missä vanhan kaupungin slummimaisuus tulee välittömästi esille kaupungin syytäessä Euroopan kulttuurikaupunki 2016 -rahojaan keskustan uuden imagon luomiseen ja kävelykadun muuttamiseen yhdeksi Euroopan kalleimmista alueista.

Onneksi keskipäivällä sisätiloista voi siirtyä ulos lämmittelemään auringonpaisteeseen. Tällä hetkellä se ei tosin ole mahdollista. Andalusia on oranssilla hälytystilalla ympäryskaupungeissa olleiden tulvien takia. Samat pilvet ovat nyt Malagan yllä. Meteorologien mukaan 80 % todennäköisyydellä täällä sataa paljon – todella paljon. Tähän asti on satanut vain kuuroittain. Se ei ainakaan ole helpottanut kylmästä kärsimistä.

Paellasta tuli hyvää. Olen syönyt sitä ravintolassa, autenttisen espanjalaisen äidin tekemänä sekä useampaan kertaan itse tehtynä, ja vaikka joka kerta ruoka on ollut erinomaista, en voi kuin todeta sen olevan yliarvostettu ja ihmetellä joidenkin ulkomaalaisten lähes uskonnollisiin mittoihin menevää paellanpalvontaa. Samaa kiihkoisuutta osoittavat nämä saksalaisten jälkeen lukuisimpina olevat vaihto-oppilaat, italialaiset, pastaa ja oliiviöljyä kohtaan. Oli tilanne mikä tahansa, heidän tekemänsä pasta on aina kuulemma parasta mitä olet ikinä maistanut. Mukaan lukien heidän aikaisemmin tekemänsä pastat. Ja se oliiviöljy. Ovat saaneet jotkut luonnonhoitoihin ja yrttiparannuksiin uskovat suomalaisetkin uskomaan oliiviöljyn kaikkivoipaan parantavaan voimaan – rypsiöljyn paremmuuden osoittavista tutkimuksista huolimatta. Oliiviöljy parantaa kaiken reumasta nuhaan ja saa kaiken pihveistä kasviksiin maistumaan paremmalle. Eikä asiaa voi kuulemma ymmärtää ennen kuin on maistanut aitoa italialaista oliiviöljyä. Eikä se espanjalaisten kauppojen extra virgine –neitsytöljy kelpaa, ei edes vaikka pullossa lukisi öljyn olevan valmistettu Italiassa. Aitoa läpinäkymättömän vihreää oliiviöljyä voi saada vain Italiasta, italialaisten perhetuttujen tiloilta, eikä näitä oliiviöljyjä ole saatavilla ulomailta. Aito oliiviöljy on mitä ilmeisemmin ulkomaanvientikiellossa kuin valtionsalaisuudet konsanaan. Miten vain, en siltikään ymmärrä kuinka oliiviöljyä voi käyttää puoli pulloa viikossa.

Päiväunet päivystyksessä

Vertailukohtaa suomalaiseen sairaalaan ei ole mutta joitain huomionarvoisia seikkoja kykenen yhdestä päivystyksestä jo kertomaan, vaikka ”päivystys”, kuten epäilinkin, osoittautui vain lääkärin seuraamiseksi asioista enempää ymmärtämättä.

Ensinnäkin, oletukseni espanjalaisten työholistisuudesta sen perusteella, että päivystyksen aikatauluksi oli annettu kello kymmenestä ilta kahdeksaan, osottautui täysin vääräksi. Parin tunnin seisoskelun jälkeen nenä-, kurkku- ja korvatautien päivystyskopissa kahden muun espanjalaisen opiskelijan kanssa erinäisiä potilaiden tutkimuksia seuraten saimme komennon siirtyä neljän tunnin ruokatauolle. Se siitä päivystyksen hektisyydestä.

Toiseksi, lääkärit eivät kantaneet nimilappuja, tutkimukset tehtiin yleensä ovi auki, huoneessa ravasi vähän väliä erinäisiä ihmisiä toimittamassa omia asioitaan ja mikä erikoisinta Suomeen verrattuna, potilaita ei tuntunut asia lainkaan häiritsevän. Kukaan potilaista ei edes ihmetellyt miksi kolme nuorta, kaksi valkoisessa takissa ja allekirjoittanut ilman (koko sairaalassa ei kuulemma ylimääräistä takkia ollut), seisoi vieressä tuijottamassa tapahtumaa. Hämmästykseni oli suuri paikallisten opiskelijoiden alkaessa jutella omiaan potilaan edessä ja naputella kännyköitään. Eivätkä potilaat edelleenkään kääntäneet huomiotaan pois lääkäristä. Epäilemättä suurin ero oli tietotekniikan puuttuminen. Vain osassa osastoja oli tietokoneita ja kysyessäni lääkäri sanoi koko sairaalan olevan tietokoneistettu parin vuoden kuluessa, mutta ainakaan hän ei ollut kovin innostunut tietokoneiden käytöstä. Epäili, osaksi ihan oikein, toiminnan hidastuvan ja kääntyvän potilaaseen keskittymisestä tietokoneen naputteluun. Mutta potilaaseen liittyvä paperimäärä oli varsin iso enkä voi uskoa potilaan oikeusturvan ainakaan kasvavan, kun kaikki täytyy kirjata käsin. Tosin mistäpä minä tiedän, kirjataanko edes koko potilashistoria papereihin Espanjassa. No ehkäpä otorrinolaringologian osasto ei ihan ole se jännittävin paikka tarkkailla tapahtumia Teho-osaston seuraamisen jälkeen. Vilauksen aitoa päivystyspolikliniikkaa näin kävellessämme käytävien läpi: huone täynnä ihmisiä pidellen kuka verta vuotavaa otsaansa ja kuka vatsaansa poliisien odotellessa huoneen ulkopuolella ja sairaalan vartijan tarkkaillessa tilannetta sisällä odotushuoneessa. Yhtään henkilöä alkoholin vaikutuksen alaisena en nähnyt.

Elokuvissa kävin. Olisin käynyt enemmänkin jos olisin aiemmin tiennyt elokuvien olevan alkuperäiskielillään espanjaksi tekstitettynä. Ja vain neljä euroa. Katsoin kaksi elokuvaa tällä kauhuelokuvapainotteisella festivaalilla. Toinen oli ilmeisesti yritelmä kauhuelokuvasta ja manalan lautturin huijaamisesta maksamatta jättämällä ja toinen kertoi miehestä, joka luuli saaneensa lukemiensa sarjakkuvien supervoimia syötyään kokeellista mielialalääkettä. Espanjalaisilla näyttää olevan tapa ilmaista tunteitaan varsin kovaäänisesti elokuvan kuluessa ja taputtaa taputtamisen arvoiselle elokuvalle sen loppuessa. Ensimmäiselle elokuvalle en olisi kunnianosoituksia antanut mutta toinen, Special, oli hulvattoman viihdyttävä. Elokuvien esittäminen dvd-levyiltä kelojen sijaan ei ainakaan lisännyt luottamusta Espanjan teknisestä kehittyneisyydestä.

Vihreät pavut ovat syötäviä kokonaisina kypsennettyinä. Valkoviinin ja dijon-sinapin yhdistäminen on turhaa sinapin voimakkaamman maun takia. Lidl:stä saa viimeisen käyttöpäivän alennusta.

Hyvä viikko. Toiminnantäyteinen. Näitä lisää.

Elämä espanjassa vaatii lisätutkimuksia

Se oli siinä. Neljä sivua huipputieteellistä enemmän oikein kuin väärin kirjoitettua espanjankielistä tekstiä. Pari viikkoa itseäni onnistuin kirjoittamalla viihdyttämään. Paljon opin espanjaa ja tarpeeksi itse aiheesta kyetäkseni ajamaan uudet vanhemmat hulluuden partaalle ajatuksella tekevätkö he kaikkensa mahdollisesti väijyvän diabeteksen ehkäisemiseksi, joka suomalaisessa perimässä tuntuu varsin kattavan lähdeluetteloni mukaan olevan yleinen ominaisuus. Saman stressiperäisen reaktion saisi todennäköisesti aikaan myös muutaman alan ammattilehden tilaamalla itselleen. Jokaisessa lehdessä on jokin tutkimus jonkun sairauden alalta ja toteamus mahdollisesta riskitekijästä, joka kuitenkin tarvitsee lisätutkimuksia ennen lopullisten johtopäätösten tekoa. Lopullisten tulosten puuttuminen tuskin lohduttaa vanhempaa joka mahdollisesti eräiden tutkimusten mukaan voisi olla jo kyseisellä hetellä ehkäisemässä lapsensa potenttiaalista sairastumista hypoteettisesti väijyvään sairauteen. Asia vaatii lisätutkimuksia.

En ole koskaan ollut oikeassa jalkapallo-ottelussa. Maanantaina paikalliselle stadionille saapuu kaksi hyväntekeväisyysjoukkuetta pelaamaan vastakkain. Mukana on jopa minun tuntemiani nimiä: Zidane, Beckham, Ronaldinho ja jopa Michael Schumacher. Jostain kumman syystä tämä vuosittain pelattava hyväntekeväisyysottelu kaikista Euroopan kaupungeista on juuri tänä vuonna Malagassa. En voinut kieltäytyä lähtemästä lippujen ollessa ainoastaan kymmenen euroa. Milloin minulla on seuraava mahdollisuus nähdä jo lopettaneen Zidane pääpeliä (haha, pääpeliä, nokkelaa vai mitä) tai Schumacher ylipäätään pelaamassa jalkapalloa? Mikäli tapahtumaan liittyy yleisen urheilujuhlan tuntua, mikä täällä luultavasti on vertaansa vailla, mikäs siinä.

Nyt kengät jalkaan. Espanjalaiset katsovat kieroon omituista ulkomaalaista joka ilman kenkiä läppäriinsä naputtelee kauppatieteellisen aulassa. Illalla katsomaan Special-elokuvaa. Menossa on yhdeksänpäiväisen kansainvälisen elokuvafestivaalin viimeiset päivät. Varsin vaikuttava lista erilaisia ulkomaisia elokuvia. Liekkö noista espanjaksi mitään ymmärtää mutta pakkohan se on yrittämässä käydä.

Kuvia Granadasta upattu jo muutama päivä sitten.

Tiistai kolmastoista

Tänään on pahamaineinen tiistai 13. päivä. Omaa erinomaisuuttaan espanjalaiset eivät voi kauhistella perjantaita 13. päivä kuin muu sivistynyt maailma, vaan heidän on saatava oma pelättävä päivänsä. Mutta kumpi nyt kuulostaa epäonnisemmalta, tiistai vai perjantai 13. päivä? Ja sitä paitsi koko kansaa yleissivistävä lähes aikakausilehdeksi jo luettava Aku Ankka -lehti on sanonut epäonnen päivän olevan perjantai 13. johtuen Temppeliherroista ja ahneista ranskalaisista. No epäonninen päivä tämä tiistai kuitenkin on, ainakin espanjalaisille. Jonkun kaupunginosan asukkaat olivat jo aamuyöstä jonottaneet ensimmäisiä alueelle vuosiin rakennettuja autopaikkoja vaihtaakseen rahansa pysäköintipaikan omistusoikeuteen (pyöristäen, halvimmalla autopaikan hinnalla saisi kotimaisiksi yksiköiksi muutettuna 36 000 pulloa olutta). Suurin osa ihmisistä jäi ilman oikeutta ostaa oma paikkansa ja tilanteen epäinhimillisyyttä kuvasi hyvin lehden haastattelema nainen, joka valitti parkkipaikan etsimiseen kyllästyneen miehensä jopa joskus joutuvan menemään töihin pyörällä! Ajatella, ettäkö pyörällä. Ei tässä nyt sentään missään Pohjois-Euroopan maassa olla...

Kävin etukäteen katsomassa millä bussilla ja mihin täytyy ylihuomenna aamulla mennä päivystystä tekemään. Ajattelin olevan helpompaa tietää etukäteen kuin stressata aamulla väärässä bussissa kuskin huutaessa kilpaa sivuikkunasta eteen kiilanneen motoristin kanssa. Mitä päivystyksessä tapahtuu on täysi mysteeri. Seuranen tohtoria koko päivän ymmärtämättä erityisesti mistään mitään. Liekkö tuolla väliä. Voin aina vetää ässänä hihasta Olen Erasmusoppilas -kortin. Vielä en missään tilanteessa ole joutunut käyttämään viimeistä oljenkortta: Me no hablou espagnol. Sen luulisi pistävän jauhot suuhun (jos espanjalaisilla nyt edes jauhot menevät suuhun, kun se ei edes ole paha, mikä ilmestyy mainittaessa vaan Rooman keisari) komenteleville auktoriteeteille, kun vaaleatukkainen skandinaavi ilmoittaa rikkinäisellä espanjalla ymmärtävänsä ainoastaan englantia, brittienglantia. Ja sitäkin ainoastaan lontoon aksentilla.

Tyyli se on italialaisillakin

Jopas oli omituista tehdä jotain hyödyllistä viikolla. Muu aika maistui paremmalle kun tiesti tehneensä etäisesti koulua muistuttavaa työtä samalla oppien espanjaa. Mutta totta vie, ei siitä jutun juurta irtoa eikä elämä ilman raportointia suju, joten siirryn lempiaiheeseeni, tuohon suomalaisten koko kansan ajanvietteeseen, valittamiseen.

Espanjalaisten hiustyylistä lienen jo kommentoinut. Paljon geeliä ja identtisiä mielikuvituksettomia pystytukkia. Täysin käsittämättömältä tuntuu myös paikallisten viehätys tuohon amerikan maallakin vitsinä pidettävään redneck-tyyliseen takatukkaan. Ehkä Miami Vicen aikoihin 80-luvulla takatukka oli koko kansan muotia ja se Susikoira Roin tyyppikin oli cool, mutta nykypäivänä tuo kerrassaan hupaisan hirveä hiustyyli ei ole muuta kuin merkki kantajansa omistamasta ruosteisesta pickupista ja sänkynsä yläpuolelle ripustetusta etelävaltioiden lipusta tai vähintäänkin asiaan kuuluvasta rajoittuneesta ajatusmaailmasta.

Kansainvälisiä kun ollaan, ei noita italialaisiakaan mainitsematta voi jätää. Johtuneisiko italialaisten kuumaverisyydestä vai mistä, mutta muiden hytistessä kylmästä lähes talvisessa vajaan kahdenkymmenen asteen säässä botellonissa ainoan lämmikkeen ollessa tyhjän puhuminen pullo kädessä ja valheellisen auktoriteettien vastustamisen ilmapiirin ylläpitäminen julkijuopottelemalla kaupungin määrämällä ja aitaamalla kadunpätkällä poliisien valvonnan alla, nämä italialaiset kulkevat paita aukinapitettuna tieteellisen harkitusti rintakehän alaosan miekkalisäkkeen kohdalta (ei ole turhaan anatomian kursseja käyty) tuulettaen röyhkeitä rintakarvojaan kaiken kansan nähtävillä. Kuten aurinkolasien pitäminen pilvisellä säällä ja sisällä tai suomalaisten kaljamahaisten miesten halu kulkea keskellä kaupunkia paidatta, myös tässä asiassa tulisi käyttää, ilmeisestikään ei omaa mutta kuitenkin, harkintaa ottaen huomioon kyseessä oleva paikka ja vallitsevan ympäristön olosuhteet.

Ei ole työttömilläkään helppoa

Aioin kirjoittaa siitä, kuinka työttömän arki on tylsää ja tarkoituksetonta eikä koulussa tapahdu mitään, Granadasta täytyi maksaa 92 euroa luottokorttia maksujen kohdalle sattuessa vinguttaneelle itävaltalaiselle ainoan lohdutuksen rahoja ojentaessani ollessa lohipasta ja siitä, kuinka herätyskellona toimiva kännykkäkään ei enää suostu yhteystyöhön kun herättää täytyisi.

Vedän aikomukseni takaisin. 92 euroa oli vain rahaa yön yli nukuttuani, taskuista löytyy lisää elektronisia laitteita toimittamaan herätyskellon virkaa ja tämä ainoa kouluun etäisestikään liittyvä tehtäväni (espanjan opiskelu luettakoon viihteeksi), kirjallinen työ diabeteksesta ja ravinnosta, tarjoaa juuri sopivasti haastetta sekä aiheellaan että espanjankielisyydellään. Tällä herran hetkellä vuonna 2007, seitsemäs marraskuuta kello 13.41, tunnen ensimmäistä kertaa Espanjassa tekeväni jotain hyödyllistä. Miltä nyt tuntuu, saanen itseltäni kysyä samaan hengenvetoon vastauksen antaen? Nyt tuntuu kerrassaan kotoisalta. Tulleeko valmista tahi hyväksyykö professori tekstiä on aivan toinen asia mutta kyse onkin tekemisen illuusiosta. Aivan kuten naulojen repiminen roskalavalle menevistä laudoista rakennustyömaalla, tässäkin on kyse itse tekemisestä, ei tuloksesta tahi sen mielekkyydestä.

Ulkomaan uutisiin (lasken Espanjan ulkomaaksi). Aikansa kesti, ennen kuin ymmärsin mitä lyhenne 11-M tarkoittaa. Kuten amerikkalaisten jo varkiintuneessa termissä 9/11, tässäkin on kysese kamalasta päivästä. Yleiset moraalikäsitykset unohtaneet miehet pitivät hyvänä ideana räjäyttää kasapäin espanjalaisia Madridissa herran viinikellarista nauttimaan ilman järjettömiä tupakkalakeja. Yleinen lynkkausmieliala lehtien nettikyselyjen mukaan näyttää olevan varsin korkealla, koska kuolemantuomio ei Euroopassa ole olemassa ja espanjalainen oikeusjärjestelmä rajoittaa osan tuomituista saaman 40 000 vuoden vankeustuomion vaivaiseen tuhannesosaan alkuperäisestä tuomiosta. Ketkut korruptoituneet poliitikot ja terroristien suojelijat! Heinähangot ja soihdut esiin ja skootterin selkään nokka kohti Madridia! Oman käden oikeus on paras oikeus maasta riippumatta. Eikö?

Mukava levätä taas koulussa

Kebabia? Mahdollisesti ei enää koskaan. Aloholipitoisia virvokkeita? Ei lähiaikoina. Rahaa? Ei ainakaan omissa taskuissa.

Se oli varsin rankka neljän päivän roadtrip-rykäisy Granadaan. Paljon tapahtui, enämmän kuin vaivaudun kirjoittamaan. Kuvat puhukoot puolestaan jahka joskus upata jaksan. Kesäisten vaatetusten suhteen hyytävän kylmää, rahaa kului mutta lähinnä majoitukseen ja vuokra-autoihin, hauskaa oli ja lähtisin uudestaan mutten ihan heti. Kasvikset maistuvat nyt paremmille kuin koskaan ja pullovesi on kuin nektaria jumalilta. Tänään illalla kevyen pasta-aterian merkeissä lyödään yhteiset laskut pöytään ja kirotaan rahanmenoa sekä viranomaisia, jotka hinasivat väärin pysäköidyn vuokra-auton lunastettavaksi varikolta. Epäilemättä matkalla rahaa meni, vaikka se välttämätöntä olikin. Kerrankos sitä Sierra Nevadan huipullakin käy. Viva España! Viva Erasmus-vaihto! Viva Suomen valtio ja sen opintotukikassa!