San Miguel

Johan yllatti kadulla. Joku rimputti pyorankelloa ja vaistomaisesti astuin hieman sivuun antaakseni tilaa taakseni katsomatta. Parinkymmenen sekunnin kuluttua aloin ihmetella ettei ketaan ei mene ohi. Juuri ihmettelyni ollessa suurimmillaan joku ohitseni pyoralla polkaisi. Voitteko uskoa! Joku oikeasti kaytti kelloa oikeaoppisesti ilmoittaakseen jalankulkijalle ohituksesta etukateen. Kaikkea sita. Ja viela espanjalainen. Kaikkihan Suomessa tietavat ettei kelloa saa kayttaa jottei jalankulkijat pelasty. Ja jos joku erehtyy kelloa ennakoivasti soittamaan ilman, etta tiella tuketta olisi - ja vaikka olisikin - jalankulkijan oikeaoppinen toimenpide on peraan huutelu tai vahintaankin aarimmaisen narkastyneen ilmeen nayttaminen ja mielessaan seuraavan rimputtelijan auton eteen tyontamisen hautominen. Voihan se tietysti olla, etta maassa, jossa pyoraily on uusi juttu, alkeet opetellaan kunnolla kun kerta pyoran paalle vaivaudutaan nousemaan. Ja uusi juttuhan pyorailyn taytyy olla. Tanaan luin lehdesta keksijakilpailussa paapalkinnon voittaneesta keksinnosta. Kyseessa on pyoran turvavaruste. Eraanlainen heijastavasta materiaalista tehty pitka uloke, joka kiinnitetaan pyoran tarakkaan osoittamaan sivulle. Tarkoituksena on osoittaa takaa tuleville autoille minimiturvavali, mika taytyy jattaa pyorailijan ja auton valiin. Kieltamatta varsin kaytannollinen keksinto. Mutta mika olikaan meilla pain se punainen tikkukaramellin sivuprofiilin muotoinen muovinen juttu, mika monilla pyorilla oli tarakassaan? Jotakin tekemista sillakin oli turvallisuuden kanssa...

Tanaan on ruokakokoontuminen yhdella vaihtarilla. Lammitellaan huomisen Halloweenjuhlia varten. Selvisi, etta asuntomme naapurissakin asui vaihtareita. Ainakin yksi ruotsalainen. Hekin olivat viikonlopuksi jarjestamassa kansainvalista elokuvailtaa. En muista elokuvaa. Jouduin valitettavasti kieltaytymaan ilmoittaen lahtevani torstaina Granadaan. Lupasivat jarjestaa toisenkin illan. En tieda mitaan mistaan mita Granadassa tapahtuu. Ei tarvitsekaan. Kaikki on jarjestetty puolestani.

Koulu on turhaa. Espanjan kieli on mukavaa. Kaksi paivystyspaivaa espanjalaisten kanssa ja viikko kaytannonharjoittelua muiden vaihtareiden kanssa. Tuskin mistaan mitaan tajuan. Apaattisena omassa mielikuvitusmaailmassa olemista keskittynyt ilme naamalla olen harjoitellut vuosikausia niin kouluissa kuin kesatoissakin. Ainoastaan silmat auki nukkuminen puuttuu. Sita eivat kuulemma hallitse kuin mestarit. Pitka matka viela edessa. Suurin homma taitaakin olla oikeaan paikkaan oikeaan aikaan loytaminen. No eipa ole viela ajankohtaisia. Keskitytaan nyt Pyhaan Mikaeliin tulevan vapaapaivan kunniaksi. Sita, miten pyhimys noihin pulloihin on paassyt voin vain arvailla. Taitaa olla niita paljon puhuttuja ihmeita.