Ei se ollut mitään Helsinkiläisten ekohippien trendikästä maailmanparannusdyykkausta, missä kassi ojossa odotetaan marketin takaovella sulkemisaikaan, joskos kalatiskin mestari suostuisi luovuttamaan myymättä jääneet Kanadasta lentorahdilla tuodut amerikanhummerit ja norjalaiset lohimedaljongit suoraan laatutietoisille opiskelijoille roskavarkaiden varalta lukittuun sekajätesäiliöön lukitsemisen sijaan. Ei. Tämä oli alkukantaista, selkäytimeen jo rutiinissa iskostunutta, pesukarhumaisella tarkkuudella ja mielentilalla toimitettua rehellistä roskien syömistä ilmastoa tai maailmaa sen enempää ajattelematta päälimmäisenä mielessä ollessa oman itsensä selviytyminen seuraavaan 60 sentin arvoiseen pahvisen punaviinitölkin hankkimiseen asti.
Pussi auki. Sisältö ulos. Ruuantähteet suuhun. Toista.
Ohi kulkeneille ihmisille päivittäinen näky. Sama herra, joka taloni kulmalla syvennyksessä päivisin ohi kulkevaa elämää päässänsä analysoi sen verran, mitä synapsit aivoissa vielä tietoa kasvojen punoituksesta päätellen jo vuosikausia jatkuneen ikivapun viettämiseltä kykenevät. Herran olen jo usein kuvin ikuistanut mutten kertaakaan kiinteää ravintoa nauttimassa. Muut eivät ymmärtäneet kiinnostustani asuntomme ikkunasta roikkuen ottamiini kuviin, herran nauttiessa ikkunamme alapuolella kadulla roskalaatikon reunalla lounastaan. Ei alan miehillä, eikä naisilla, ole helppoa tässä maassa. Ei taida sosiaalihuolto täällä tarjota kossupulloa.
Torstaina alkaa huhun mukaan Valkoinen viikko. Jeesusteluunhan se arvatenkin liittyy. Sama huhu myös väitti, ettei koulu ole loppuviikosta. Lupauduin kreikkalaisen kanssa kahden vuokra-auton kyytiin torstaina matkalle Rondan kautta Cordobaan. Hieno juttu. Molemmat paikkoja, jossa en vielä ole käynyt. Pääsen taas ottamaan matkaan kahden kuusion mukana tulleen kylmälaukun, joka viimeksi piti olueni kylmänä yli vuorokauden paahtavasta helteestä huolimatta. Tippaakaan ei aamupalaksi olisi tehnyt mieli viimeistä olutta juoda mutta pakkohan se oli vapaaehtoisten puuttuessa itse tehdä kyetäkseni henkilökohtaisella kokemuksella todistamaan tämän pieneen tilaan taittuvan avaruusmateriaaleista rakennetun ihmelaukun kylmänsäilytyskykyjen olevan omaa luokkaansa.
Nyt uusi yritys kouluun. Aamulla unohdin bussikorttini. Professori ei pisteistäni ole vastannut. Kukaan muu ei asiasta mitään tiedä. Ei huolta. Enää ei sada. Aurinkokin paistaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti