Rondan suunnalla

Meitä oli kymmenen. Yhdeksän uutta erasmusoppilasta. Paljon ranskan kielisiä, muutama kreikkalainen, irlantilainen ja kanadalainen. Kärsivät alottelijoina yleisestä ja ärsyttävästä, vaikkeikaan niin vaarallisesta vaivasta, hätäilystä. Täysin käsittämättömästi kaikkien piti olla aamulla torstaina ennen yhdeksää lentokentän autovuokraamossa. En tiedä näyttelivätkö vai olivatko oikeasti yllättyneitä huomatessaan, ettei Tonin autovuokraamon Toni ollutkaan aamulla paikalla. Kova oli itku ja hammasten kiristys selvitessä Tonin tulevan vasta viitsiessään. Itse olin asettautunut ulkopuolisen tarkkailijan rooliin ja jätin hätäilyn muille vaikutusmahdollisuuksieni ja kiinnostukseni asioiden kulkuun lähennellessä mitätöntä päätösten matkan kulusta tapahtuessa ranskaksi. Kylmälaukku kävi. Kello 9.20. Ensimmäinen jääkylmä matkabisse. Kaikki hyvän roadtripin muodostamiseen vaadittavat osaset olivat koossa.

Kuten etukäteen osasinkin jo epäillä, tällä kansallisuuskokoelmalla nähtiin enemmän nähtävyyksiä kuin edellisten matkojen saksalaisseurueella mutta pidettiin heikkolaatuisempia illanistujaisia. Toisaalta molemmat asiat ovat tulkinnanvaraisia. Tämä kivinen maasto, jossa on kuvattu niin Starship Troopersia kuin Star Warsiakin, oli jotain mitä ennen en ollut nähnyt. Hienoja maisemia. Kivi on kuitenkin loppupeleissä kivi katsoi sitä vasemmalta tai oikealta. Kiistellä voi myös oliko hyvä vai huono asia, jos seurueen kuluttamat virvoitusjuomamäärät olivat kymmenesosan nautintoainepainotteisemman kulttuurin edustajien kulutuksesta. Aikaa kulutettiin jopa hostellin keittiössä kokatun ruuan äärellä ruokapöydässä. Tomaattipasta tuntui virkistävältä uutuudelta ainaisten kebabbien sijaan, joita näissä tilanteissa on tapana nauttia, mikäli päivittäistä viittä tuhatta kaloria ei jo oluesta ole saanut.

Ronda oli kerrassaan kaunis kaupunki. Muistutti Granadaa. Valkoisia taloja ja pieniä katuja. Ja voi pojat, että sillä alueella on paljon korkeuseroja. Yhtä vuorta ja kukkulaa niin kaupungit ja kylät kuin pellotkin. Mahtoi välillä syödä miestä sen ranskalaisen kohdalla, jolla oli korkean paikan kammo. Jonnekin vuorellekin kiivettiin. Asiasta en etukäteen ollut ollut tietoinen mutta nahkakenkäni osoittautuivat kaikessa tukevuudessaan ja paksupohjaisuudessaan toimiviksi kuin tyylikkäät vaelluskengät konsanaan oikaistessani löysäilyyn kyllästyneenä ylös pitkin vuoren rinnettä.

Kaikki kylät olivat pieniä ja kuin suoraan elokuvista. Hostellikin sijaitsi pienessä sadan ihmisen tuppukylässä. Englantilainen isäntä oli kahden ystävänsä kanssa ostanut talon käteisellä edelliseltä omistajalta. Myyjä oli varoitellut, ettei tälläisessä paikassa hostelli ympärivuotisesti pyöriä voi. Jostain syystä espanjalaiset eivät vain suostu ymmärtämään asiakaskunnan etsivät majoituksensa netistä kuten sivistyneissä länsimaissa tapana on. Hyvin meni hostellilla eikä vähiten isännän ansiosta. Epäilyni iltojen juhlatunnelman laimeudesta hävisi tuulen mukana selvitessä omistajan itsensä asuvan samaisessa hostellissa. Hyvät karkelot isäntä pystyyn pisti molempina viettäminämme iltoina ja silti oli itse aamulla ensimmäisenä pystyssä. Sanoi jujun olevan kokemuksessa, vaikka myönsikin joskus juhlinnan käyvän työstä.

Hyvä matka, vaikka jäikin vaivaamaan, etten päässyt englantilaishenkeä tuntemaan Gribraltarilla, vaikka ison kiven ohi ajoimmekin. Yksi autossa olleista oli luullut voivansa päästä sisään jollakin oman maansa paikallisella pahvilipukkeella henkilöllisyystodistuksen sijaan eivätkä muut enää tämän jälkeen halunneet edes kävelymatkaa Gibraltarille suorittaa koko matkan vallinneen yleisen hätäilyn ja valheellisen aikataulukeskeisyyden tähden.

Hirveä flunssa. Kyllähän tämä oli tiedossa. Aina se iskee valvomisen jälkeen. Rikos ja rangaistus. Pakko se oli vielä lauantainakin pubikierrokselle kämppisten kanssa lähteä, vaikka juuri oltiin tultu matkalta. Eilen en jaksanut liikkua lainkaan. En jaksanut edes lähteä katsomaan elokuviin Johnny Deppiä laulamassa espanjaksi musikaalissa (vai ovatkohan ymmärtäneet jättää laulut duppaamatta). Keskityin koko päivän helposti sulateltaviin ADHD-nuorille suunaattuihin liukuhihnaelokuviin, joiden jatkuva viriketykitys tuottaa tasaisen viihdyttävää sunnuntaioloa ilman aivoja rasittavaa ajattelutyötä monisanaisten dialogien tai pakahduttavan monimutkaisten juonikuvioiden muodossa.

Tein kuskusta ensimmäistä kertaa. Ei se nyt niin ihmeellistä ollut, vaikka vaihtelu virkistikin.

Kuvia ladattu albumiin.