Hyvät olivat kekkerit. Nyt on pakollinen lepopäivä. Olen vankina omassa asunnossani. Avaimet hukkasin - asunnon sisälle. Varmaan olivat yöllä jääneet jonnekkin sukkien lähettyville. Sukkien hävitessä avaimet varmaan menivät mukana. Kirotut olkoon vähäosaiset puujalkaiset merirosvot ja eläkepäiviään etelän lämpöön viettämään tulleet humaltuneet kotitontut, tai ketkä/mitkä niitä sukkia nyt vievätkään, avaimeni haluan takaisin. Ken tietää, ehkä ne yön aikana ilmestyvät takaisin kuten kadonneilla tavaroilla niin useasti tapana on.
Täytyy myöntää toimettumuuden tällä kyseisellä ajan hetkellä t, missä t = 24.1.2008 klo 20.05, olevan kovin rasittavaa näin puolen vuoden laiskottelun jälkeen jälkeen. Lienevätkö aivoni enää kykeneväisiä prosessoimaan ja muistamaan tieteellistä informaatiota aivojen ratayhteyksien rapistuttua käytön vähyydestä? Nyt kun tarkemmin ajattelee, koputtaessa kuuluu ontto ääni ja kevyemmältäkin pää tuntuu.
Kuntosalilla sentään unohtaa aivojen tarpeellisuuden ja oman toimettumuutensa. Nyt ei sinnekään voi mennä. Sama naputella tätä. Vaikkei mitään erityistä naputeltavaa ole avainten odottelun lisäksi. Ja siltikin vielä kirjoitan. Yhä. Pitäisi ymmärtää lopettaa kun on vielä voitolla. Mutta elämä on, espanjalaista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti