Soitin toiseenkin paikkaan asunnosta. Annoin puhelimen hostellin työntekijälle, kun tuli aika ottaa vastaan tietoja osoitteesta. Asunto kutakuinkin samalla paikalla kuin ensimmäinenkin markettikompleksin lähellä keskustan ja yliopiston välillä mutta kuitenkin kävelymatkan päässä keskustasta. Kokokin oli sama kuin edellisessä ja myös makuuhuoneita oli neljä kolmelle ihmiselle. Vuokra sama, siivooja kuului hintaan, keittiö pienempi ja kehnompi sekä asunto yleisesti ottaen masentavan vanhan oloinen ja - mikä tärkeintä - hajuinen. Pidin ensimmäisen asunnon keittiöstä: vaikka olikin vanha, oli tilava ja kookas. Juuri sopiva kokkaamiseen. Ilmeisesti asunnossa asuva vuorkaisäntäkin piti kokkaamisesta, joten välineistön voisi olettaa olevan kunnossa.
Tuskin haluan tätä viimeisintä asuntoa. Joku 25 vuotias marokkolainen master-tutkintoa tekevä tyyppi oli. Ihan mukava. Piti englannin puhumisesta. Puhui parempaa englantia kuin minä espanjaa. Ehdotti joskos voitaisiin tavata joskus muuten vaan. Mikäpä siinä, sanoin.
Jätin viestin johonkin vastaajaan asunnosta kävellessäni ilmoituksen ohi. Huomenna tulee tyyppi slovakiasta. Kehotin tulemaan kymmeneltä läheiselle aukiolle. Sama kai se on hänenkin kanssaan etsiä asuntoa huomenna. Jos ei löydy, jätän tyypin yksin etsimään ja ilmoitan maanantaina ensimmäisen asunnon omistajalle haluavani huoneen. Ehkä siinä ylimääräisessä vierashuoneessa voisi yöpyä, ettei hostellissa tarvitse.
Tyytyväisenä päivän suoritukseeni ehdin juuri sopivasti Picasso-museoon ennen sulkemisaikaa. Kovin monipuolinen taiteilija, vaikka en vieläkään ymmärrä, miksi joku haluaisi kotiinsa kubismin töitä muuta kuin sitä varten, että ne ovat varta vasten kubismin keksijän tekemiä. Mutta muista töistä pidin. Erityisesti veistoksista. Ei kuollut herra köyhänä, nuorena eikä kurjana. Taisi olla hieno mies. Vähän kuin Kalifornian kuvernööri.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti