Oldschool-pummi ei ole tavallinen pummi

Ei se ollut mitään Helsinkiläisten ekohippien trendikästä maailmanparannusdyykkausta, missä kassi ojossa odotetaan marketin takaovella sulkemisaikaan, joskos kalatiskin mestari suostuisi luovuttamaan myymättä jääneet Kanadasta lentorahdilla tuodut amerikanhummerit ja norjalaiset lohimedaljongit suoraan laatutietoisille opiskelijoille roskavarkaiden varalta lukittuun sekajätesäiliöön lukitsemisen sijaan. Ei. Tämä oli alkukantaista, selkäytimeen jo rutiinissa iskostunutta, pesukarhumaisella tarkkuudella ja mielentilalla toimitettua rehellistä roskien syömistä ilmastoa tai maailmaa sen enempää ajattelematta päälimmäisenä mielessä ollessa oman itsensä selviytyminen seuraavaan 60 sentin arvoiseen pahvisen punaviinitölkin hankkimiseen asti.

Pussi auki. Sisältö ulos. Ruuantähteet suuhun. Toista.

Ohi kulkeneille ihmisille päivittäinen näky. Sama herra, joka taloni kulmalla syvennyksessä päivisin ohi kulkevaa elämää päässänsä analysoi sen verran, mitä synapsit aivoissa vielä tietoa kasvojen punoituksesta päätellen jo vuosikausia jatkuneen ikivapun viettämiseltä kykenevät. Herran olen jo usein kuvin ikuistanut mutten kertaakaan kiinteää ravintoa nauttimassa. Muut eivät ymmärtäneet kiinnostustani asuntomme ikkunasta roikkuen ottamiini kuviin, herran nauttiessa ikkunamme alapuolella kadulla roskalaatikon reunalla lounastaan. Ei alan miehillä, eikä naisilla, ole helppoa tässä maassa. Ei taida sosiaalihuolto täällä tarjota kossupulloa.

Torstaina alkaa huhun mukaan Valkoinen viikko. Jeesusteluunhan se arvatenkin liittyy. Sama huhu myös väitti, ettei koulu ole loppuviikosta. Lupauduin kreikkalaisen kanssa kahden vuokra-auton kyytiin torstaina matkalle Rondan kautta Cordobaan. Hieno juttu. Molemmat paikkoja, jossa en vielä ole käynyt. Pääsen taas ottamaan matkaan kahden kuusion mukana tulleen kylmälaukun, joka viimeksi piti olueni kylmänä yli vuorokauden paahtavasta helteestä huolimatta. Tippaakaan ei aamupalaksi olisi tehnyt mieli viimeistä olutta juoda mutta pakkohan se oli vapaaehtoisten puuttuessa itse tehdä kyetäkseni henkilökohtaisella kokemuksella todistamaan tämän pieneen tilaan taittuvan avaruusmateriaaleista rakennetun ihmelaukun kylmänsäilytyskykyjen olevan omaa luokkaansa.

Nyt uusi yritys kouluun. Aamulla unohdin bussikorttini. Professori ei pisteistäni ole vastannut. Kukaan muu ei asiasta mitään tiedä. Ei huolta. Enää ei sada. Aurinkokin paistaa.

Sadesää, väärä maa

Luulin tulleeni värisokeaksi. Se olikin vain sää. Harmaata. Masentavin väri ikinä. Haalean musta. Harmaata, sateista ja tarpeeksi tuulista rikkomaan sateenvarjon. Tässä harmaudessa ei ollut väliä kumman kahdesta huonosta valinasta teki. Itse valitsin sateenvarjon säästämisen. Kaupan ovella tuli takautumia vastapaistetun sämpylän tuoksuun törmätessäni. Sillä hetkellä olisin pikkuvarpaani saunasta antanut. Siitä oikeasta saunasta. En tästä paikallisesta patenttirikkomuksen arvoisesta kopiosta. Ja vielä pitäisi sitä fiestaa tehdä. Ei ole helppoa. Kotona voisi edes opiskelun varjolla sisälle sateen suojaan jäädä. Nyt on joku meteorologi laittanut sadepilvet vahingossa väärän maan ylle.

Skimboardini on Barcelonassa. Millä sen sieltä tänne halvalla saa? Ei tuo paikallinen posti osaa kirjettä kookkaampaa kuljettaa. Jää sitten ostamatta jos ei parilla kympillä lauta tänne siirry.

Asunnossa asuu nyt ekuarodilainen tyttö ja kreikkalainen poika. Vielä puhelin pirisee tyhjien huoneiden toivossa. Siinä määrin olen jo ärsyyntynyt, että aloin vastata puheluihin suomeksi. Taattua hetkellistä viihdykettä. Tarpeeksi painokkaasti itseäni Kekkoseksi tituleeratessani pienen tauon jälkeen sanaakaan sanomatta puhelimen toisessa päässä painetaan puhelu katki.

Saunafiilis yltyi sateessa juostessani. Sade puhdistaa. Sitä nämä kadut tarvitsevat. Ja puita. Ja tietysti niitä saunoja.

Oli minulla jotain oikeatakin kerrottavaa. Menin vain kirjoittamaan kortin kuppilassa sadetta väistäessäni. Tilasin vahingossa lasin olutta. Paha suomalainen aivopesevä olutkulttuuri. Kaduin heti huomatessani oikeasti halunneeni kaakaota. Sitä tummaa liisterimäistä hyvän näköistä kaakaota. Sitä, mitä vielä en ole maistanut. Oluen ääressä kirjoitin sen kortin. Ei pitäisi tuhlata hyvää blogimateriaalia reaalimaailmaan.

Syökää hedelmiä!

Jehna. Onpa mahottoman hyviä. Nyt reilun viikon muhinut tuolla keittiössä kasa passionhedelmiä kypsymässä. Siitä asti, kun Stockmannilta joskus puolen euron hintaan muutaman ostin olen lisää himoinnut. Lidlin tarjouksesta löysin. Piti olla 30 senttiä kappale. Kassa virheellisesti iski hinnaksi 30 senttiä kilolta. Piti palata kauppaan ja kaikkien passionhedelmien kantamisen hämäykseksi ostaa pizzamaustetta lisäksi. Alle eurolla kasa hedelmiä, jotka makunautinnon taivaallisuudessa kisaavat maistamistani hedelmistä erään hedelmän kanssa, jonka nimi espanjaksi oli paraguaylainen. Suomeksi en tästä persikan sukuisesta hedelmästä mitään löytänyt.

Pisteitä yrittänyt kinuta kurssista menneen lukukauden. Jokainen, johon olen saanut yhteyden on vain vältellyt vastuuta ja antanut uuden osoitteen mihin lähetellä postia. Mikäpä kiire tässä. Vihdoin ajoin nuhan pois juoksemalla. Oli taas melko tissiä. Tuuli niin, ettei pystyssä meinannut pysyä.

Analysoituani paikallisia rantoja, ajattelin ostaa skimboardin. Köyhän miehen surffausta. Halvempi lauta, pienemmän aaltovaatimukset. Webbi kertoo lisää. Laudan etsintä käynnissä hyvissä ajoin ennen säiden lämpenemistä.

Kyllä käy Rölliä kateeksi

Haluan mettään. Täältä puuttuu luonto. Edes kunnon puistoja ei löydy. Ei paljoa auta pienet kulottuneet ruohikkoalueet betoniviidakon keskellä. Jotenkin se immersio metsässä olemisesta ei vain ole yhtä vaikuttava betonisella kulkuväylällä kävellessä tietäen puurivistön takana olevan vilkkaasti liikennöity autotie. Lähimmäksi oikeaa puistoa pääsin korvessa yliopiston lähellä puistossa, jossa oli oikeaa ruohoa. Ja vieläpä vastoin yleistä käytäntöä, missään ei kielletty kävelemästä ruohikolla, jottei se menisi rikki. Betoniväylätkin oli korvattu sorateillä. Eikä autotie ollut vilkkaasti liikennöity. Ympäröivien talojen rakentaminen oli vielä kesken. Puoli tuntia jaksoin viheriöllä maata tyytyväisenä villielämästä ennen kuin tuuli kylmän sai tuntemaan.

Lehdessä taas joku herra kehui Suomalaista koulutusjärjestelmää. Ranskalainen professori. Oli saanut jonkun Fields Medal -palkinnon voitettuaan isojen poikien matematiikkakilpailun – tai jotain. Tasapainottaakseni tilannetta liian positiivisen medianäkyvyyden takia olen esitellyt viikonlopun kotimaisia uutisia ulkomaalaisille. Kaikkien niiden puukotus-, tappelu-, rattijuopumus- ja ryöstöuutisten jälkeen olen näyttänyt parit huippu-urheilua vastaavat Leijonapullo 15 sekunnissa –videot. Kyllä on syntynyt uusia turisteja Suomeen kaljakassikaupalla.

Toista se on täällä. Eivät edes nuo seinäkirjoitukset ole mistään kotoisin. Kertaakaan en ole nähnyt seinässä töherrystä kyseenalaistamassa naapurin Pablon seksuaalista suuntautumista tai syyttämässä Juanitaa kevytkenkäisyydestä. Lähimmäksi kotimaisia vastineita pääsi ala-asteen esteettisessä betoniaidassa ollut hippien kuolemaa vaatinut teksti. Ilmeisesti alakoululaiset eivät vielä siinä suhteessa ole kiinnostuneita politiikasta, että kykenisivät tuottamaan kantaa ottavia vihaiseen sävyyn kirjoitettuja poliittisia seinäkirjoituksia.

Ja se oli, niinku, ihan plääh

Nyt siellä on vielä märkääkin. Ihan kuin ei siinä kylmässä olisi ollut tarpeeksi. Ei se kovasti juuri nyt vaivaa. Sen verta kovaa työtä tuo viikonloppujen viettäminen, että nyt kelpaa sisällä levätä. Onneksi on maanantait koulutonta. Koulusta puheen ollen, plääh. Siinäpä se lyhyesti ja ytimekkäästi pähkinän kuoressa. No ainakin tulee herättyä aamuisin tuntikaupalla ennen muita.

Ei mainittavaa tapahtumaa. En viitsi miettiä. Luen Alan Mooren Vartijoita. Sarjakuvaa, joka oli Time-lehden sadan merkittävimmän 1900-luvun englannin kielisen romaanin listalla. Raskasta tavaraa. Espanjaksi en uskaltanut ostaa.

Jahka jotain jännää tapahtuu, raportoin - tai sitten en. Riipuu taivaankappaleiden sijainneista, väsymättömyystilasta, tapahtumista ja tuurista. Ihan kuin *tähän joku hauska sutjautus* Espanjassa. Ihan totta. Ei täällä mitään tavallisuudeksi muutuneesta Erasmus-elämästä poikkeavaa tapahdu. Menkää pois. Katsokaa vaikka Salattuja elämiä.

Mitä poistaisin maailmasta?

Kylymä, näläkä ja väsytti. Ihan kuin kotona olisi ollut. Hyvä fiilis. Kaksi päivää koulua takana. Anestesiologia vaikutti kurssilta, mikä olisi mahdollista tehdä. Materiaalikin löytyi verkosta. Silmäopin opettajaa ei näkynyt. Turha reissu. Kaksi erillistä yritystä osallistua ateroskleroosi-kurssille. Ei ollut siellä, missä olisi pitänyt. Turhia reissuja. Sihteeri osasi sanoa, että jostain syystä totta tosiaan ei tunteja ole tällä viikolla ollut. Kehotti huomenna kysymään patologian laitokselta selvitystä. Kysyn. Anatomian valinnaiselta kurssilta en ensimmäisestä tunnista hölkäsen pöläystä ymmärtänyt. Turhako reissu? Lisäselvitystä tarvitaan. Lähetin viestin lasten ravitsemusta viime vuonna opettaneelle professorille, missä pojot kurssista. Vastausta odotellessa.

Mutta ei kylmä, nälkä eikä väsy rasittanut. Ei edes rasittanut se, että viimein turisti-infosta kysyttyäni löysin lähimmän kirjaston kaukaa kaupungin laidalta, samalle tuoksuvalta syrjäkadulta kuin suurin osa talonnurkista Suomen suurissa kaupungeissa lauantaiaamuna janoisten ihmisten nautitta koko yö diureetteja, ja totesin sen olevan kiinni keskellä iltapäivää. Kuka hullu sitä nyt lukien siestaansa viettäisi. Sehän käy työstä. Voi ne lehtien uutiset televisiostakin kuunnella.

Mutta se rasitti, kun spinningissä soi maanvaivoista isorokon kanssa samalle viivalle asettuva Crazy Frog sillä erotuksella, että isorokko on saatu hävitettyä maailmasta. Jos et tunne ilmiötä Crazy Frog, ole tyytyväinen. Olet säästynyt ylimääräisiltä harmailta hiuksilta. Painotus sanalla ylimääräisiltä. Kaikki muut paitsi harmaahapsiset vanhukset ja tarpeeksi nuoret (terveisiä kotipojille, erityisesti Iso-E:lle, vaikkei kovin iso olekaan) ovat tästä alastomasta sammakontapaisesta ja sen laulusta kuulleet. Eräässä suomalaisessa mediassa äänestettiin, mikä pitäisi poistaa maailmasta. Ylivoimainen voittaja nälänhädän ja köyhyyden edellä oli tämä ruotsalaisen kehittämä animoitu ärsyttävyyden huippu.

PS. Muistakaa lukea Espanjan raportteja myös lukutaidottomille (vrt. ikä < 1 vuosi, sukua kirjoittajalle). Elleivät ne sitten ylitä sensuurirajaa. Vanhemmiksi tullessa vanhemmilla on taipumus muuttua lähes Monty Pythonin natsi-Saksa-sketsien mukaisiksi vapautta rajoittaviksi fasisteiksi, joiden ainoa ilo on oikeuksien polkeminen ja rajoittaminen pelkkää vallanhaluaan.

PPS. Kello Yhdeksänkaksikymmentäkahdeksan Uutisten loppukevennys: fasisti-strippi.

Maailma polkee paikallaan

Yhden käden sormilla laskettavista lukijoista yhden sormen osuutta (ei minkään tietyn sormen) edustava lukijajoukko toivoi analyyttistä esseetä spinningistä lääketieteellisen asiantuntijan näkökulmasta. Seuraavassa lajin neitimäisyyteen ja sen miespuolisten harrastajien seksuaalissävytteiseen nimittelyyn keskittyvä kokemusperäinen ja todenmukainen pakina.

Spinning on naisten laji. Spinnigissä poljetaan polkupyörällä Bonnie Tylerin Total Eclipse Of Heart –kappaleen ja muiden sydäntä särkevien 80-luvun ikiklassikkojen tahtiin pääsemättä yhtään minnekkään ohjaajan samalla motivoidessa tyhjän vispaajia huudoilla rasvasolujen palamisesta. Spinningissä käyvät vanhukset lääkärin määräyksestä, selluliitista kärsivät keski-ikäiset naiset potien syyllisyyttä edellisiltana syödystä suklaalevystä, selluliittia pelkäävät nuoret naiset ja miehet, jotka yleensä ICD-10-tautiluokituksen diagnoosin F64.0 mukaan tuntevat syvällä sisimmässään olevansa naisia miehen ruumiissa ja pitävät spinningiä yhtenä naisellisuutensa itseilmaisun muotona sekä miehet, jotka muuten vain pitävät pimeiden syysiltojen viettämisestä viinilasi kädessä sohvan pohjalla Jari Sillanpäätä kuunnellen ja 7 päivää –lehteä selaillen, jonka tilaaminen on naapureille perusteltu postilaatikoilla horoskoopeista kiinnostuneisuudella ja nopeasti vaihdettu puheenaihe kaupassa Tekniikan Maailmasta luettuihin NGK:n platinoituihin VX sytytystulppiin ja uuden Audi A4:n turboahdettuun 1,8 litran suorasuihkutusmoottoriin, vaikkei todellisuudessa ole hajuakaan mitä nämä tulpat sytyttävät ja miksi Audin moottorin suoraan suihkuttaminen on niin iso asia.

Toisinaan spinningiin eksyy myös tosimiehiä. Tosimiehet ovat suostuneet ystävän jatkuvasta suostuttelusta johtuen vihdoin koittamaan lajia penkkipunnerrustreenien jälkeen perustellen spinningiin osallistumisen muille penkkipunnerruslaitteen ympärillä seisoskeleville tosimieheille huumorilla ja ohjaajan elastaanihousuille ja erityisvalmisteisille polkimiin lukittuville spinningkengille naureskelulla.

Ensimmäisenä tosimies huomaa olevansa tilan ainoa mies (ohjaajaa ei lasketa, hehän saavat paikallaolostaan palkkaa) osallistujajoukon koostuessa naisista ja mahdollisesti parista kynäniskasta, jotka epäilemättä ovat ammatiltaan ison ohjelmistotalon ohjelmoijia ja kuvittelevat spinningin sopivan trendikkääseen pääkaupunkimaiseen MTV:ltä lainattuun elämäntyyliinsä, jossa spinningin jälkeen on vuorossa kokoontuminen paikallisessa trendikahvilassa luomutuotannolla tuotettuun soijamaitoon tehtyjen mokkalattefrappuccinojen ääressä, jotka varmuuden vuoksi on tilattu pöytään mukaan otettaviin pahvimukeihin tehtyinä kiireisen elämäntyylin osoittamiseksi muille kahvilassa olijoille. Vaikka muut spinningissä olijat tuntuvat huonon musiikin tahdissa hikoillen puhkuvan ja puhisevan kuin iso paha susi kolmen pienen porsaan tiilitalon edustalla, ei tosimiehelle polkemisesta ole vastusta ja hänelle muiden puuskuttaminen johtuu vain heidän heikosta kunnostaan. Teoreettisesti on tietysti mahdollista, ettei tosimies ole ymmärtänyt vääntää pyörän vastusvipua oikeassa suhteessa omiin kykyihinsä. Asia korjaantuisi tietysti käymällä tunnilla toisenkin kerran, jolloin tietäisi millaisella vastuksella pitää polkea, mutta tosimiestä tämä tuskin kiinnostaa muiden jo tankatessa kreatiinijuomaa pukukopissa viparitreenien jälkeen varoitellen liiallisen sydämen kuntoa kasvattavan urheilun pienentävän lihasmassaa. Ja mitä iloa muutenkaan olisi harrastaa lajia, jossa ei voi voittaa.

Kuten todettua, spinningissä käyvät vain naiset, neidit ja nivelvaivoista kärsivät ihmiset. Ei kannata yrittää. Siitähän saattaisi vaikka pitää.

Pekonin käristystä

Tulipas lihapataan hifistelyainesosia: tummaa suklaata, pekonia ja punaviiniä. Punaviini ja suklaa olivat myös jälkiruokana. Se oli makuelämys. Vielä tunteja myöhemmin koko asunto haisee pekonille. Tulee kyllä aina lihaa leikatessa mieleen joskos kasvissyöjäksi alkaisi. Irstasta oli se pekoni. Yhden siivun pannulta nappasin ennen muiden aineiden lisäämistä. Härregud, miten ne elokuvien amerikkalaiset voivat munia ja pekonia aamiaiseksi syödä? Tuhtia tavaraa.

Pitäisi joku muukin halpa matka löytää varatun huhtikuisen Dublinin lennon lisäksi. Luulin jo iskeneeni kultasuoneen löytäessäni kaksikymmentä euroa suuntaansa maksavan Amsterdamin lennon. Mitä vielä. Verojen ja piilokustannusten jälkeen hinta kolminkertaistui. Eipä tuo 120 euroa paha olisi Amsterdamiin mutta sillä hinnalla matkustaa pitkälle tässä maassa. Jos tuo keli vain muuttuisi kesäisemmäksi niin heti matkustusfiilis kasvaisi.

Käynyt ihmisiä katselemassa poistuvien kämppiksien huoneita. Normi erasmusvaihto-oppilailta ovat vaikuttaneet. Eivät minun huolenaiheitani huoneiden jälleenvuokraamiset. Hyvää hyvyyttään ilmeisesti entiset asukkaat ovat ilmoitelleet vapautuvista huoneista.

Tässähän voi jo henkisesti alkaa valmistautua koulunkäyntiin. Ei nyt sentään vielä oikeasti mutta henkisesti. Ehtiihän sitä huomennakin vielä tiistaiksi katsoa mihin aikaan ja missä sitä pitää olla. Tällä lukukaudella taidan olla ensimmäisellä tunnilla läsnä. Jos vaikka opettajan nimi jäisi talteen. Ja eihän sitä tiedä, vaikka siellä jo jotain ymmärtäisi. Ainakin saa taas jonkin syyn herätä aamulla. Ei viime aikoina ole tullut herättyä kovin kukonlaulun aikaan. Tai eihän taas näistä espanjalaisista tiedä. Milloin lie täällä kukot heräävät.

Aikaa meni, kirja luettu

Vilunväristys. Niitä mies sai maanviljelijän ehdottaessa apinapoikaa peltotöihin. Se oli myös kirjan viimeinen sana. Ei parasta viihdettä Crichtonilta mutta kohtalaista. Kaikki nykyiseen tietämykseen perustuva tieteellisyys täytyi omasta päästä jo muutaman aloitussivun jälkeen heittää ikkunasta tai vähintään lakaista sohvan alle pölykoirien joukkoon, jotta kirjaa kykeni jatkamaan. Tämän kirjan geeniteknologiset tapahtumat eivät olleet edes tieteiskirjallisuutta vaan tieteissatua. Pääasia kuitenkin nyt on, että olen ensimmäisen espanjan kielisen kirjani lukenut. Puoli tuhatta sivua vieraskielistä tekstiä takana ja paljon opittuja sanoja. Viisisataa sivua enemmän kuin saksan kielistä kirjallisuutta. Ehkä tuota joskus siihenkin taipuu.

Täytyy taas kehua espanjalaista tietoteknistä tasoa. Yrittänyt lähettää mailia kauppaketjulle kysyen, miksi vastoin ohjeistuksia allekirjoitus vaaditaan korttiostoksen yhteydessä pin-koodin lisäksi. Ainoa ongelma, ettei nettisivun palauteosion lähetysnappi, tai edes sähköpostiosoite, toimi. Siellä ne varmaan tyytyväisenä hyvräilevät, kun ketjun toiminta on niin hyvää, ettei palautetta tule. Tai sitten ainoastaan ulkomaalaiset välttämättä haluavat jättää palautteensa sähköisesti paperisten palautelaatikoiden sijaan (joita tarkemmin ajatellen en ole edes nähnyt).

Toinen erä alkaa

Uudet vaihto-oppilaat ovat tulleet ja osa varmasti vielä tulossa. Täten ennustan tiedossa olevan hyviä pippaloita. Kaikilla muilla on kuukauden loma alkaen näistä päivistä kokeiden loppuessa mutta kuten tavallista lääketieteelliset aloittavat aiemmin. Eilenkin oli kaupunki täynnä juhlijoita. Ruotsalaisen baarityöntekijän mukana pääsi ilmaiseksi klubille iso kasa ihmisiä, koska hän oli työntekijä kuten moni muukin baarin työntekijöistä. Tyytyväisenä voin ilmoittaa ymmärtäneeni hänen puhuessaan ainoastaan ruotsiksi saatuaan selville olevani suomalainen (itse en sanaakan ruotsiksi ulos saanut).

Nuhan tapainen on taittumassa. Täyteen voimaan ei ikinä päässyt elimistön ollessa tottunut vuosia kestäneeseen kurimukseen hyytävässä ja julmassa Suomen ilmastossa, jossa taudinaiheuttajatkin purevat eteläisiä lajitovereitaan julmemmin. Italialainen, taudin levittäjä, kärsii yhä oikeutetusti taudistansa vaikka ajattelikin jaetun sairastamisen olevan puoli sairastamista.

Vietimme viimeisen ehtoollisen paikallisessa aasialaisessa buffetravintolassa yhden saksalaisen palatessa oikean elämän pariin. Hyvin käytetty kymmenen euroa. Ei tarvinnut vielä seuraavanakaan päivänä ravita itseään kiinteillä särpimillä. Vaikka tuskallisen täysi olo olikin jälkeenpäin ei kuitenkaan samanlainen öljytty olo kuin roskaruokaan keskittyneistä ravitsemusliikkeistä tulee annettaessa mahdollisuus syödä niin paljon kuin fyysisesti ja henkisesti kykenee.

Ehkä jotakin tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuu tiistaina koulun ilmeisesti alkaessa.

Lisäys alla olevaan

Oli pakko lopettaa noituminen ja jatkaa sitä täällä, kun eivät nuo ulkomaalaiset suomea puhu. Pakkohan sen oli ennemmin tai myöhemmin tapahtua: ruuasta tuli hirveää. Totaalisen kuvottavaa. Niin kamalaa, että koko kattilallisen roskalaatikkoon kaadettuani istun nyt tässä sohvalla murokuppi vieressä. Ei kai niitä huippureseptejä muuta kuin kokeilemalla voi kehittää mutta voi pyhä Sylvi ja joukko muita nimiä, jos olisin muillekin kuin itselleni kokannut. Omatunto ei olisi lakannut pienellä vasaralla kolkuttamasta ennen poliisiasemalle astumista ja myrkyttäjäksi tunnustautumista. Eiköhän tämä järkytys tästä lievene. Toivotaan, ettei fyysisiä oireita esiinny.

144 yksikköä sivistystä

Astuin ovesta sisään paineltuani aikani alakerrassa kaikkia nappeja oikean asunnon napin lähistöltä. Se pamahti vastaan yllättävänä ja pökerryttävänä kuin joku olisi lähistöllä nollalla jakanut. Kuusi laatikollista puolen litran oluttölkkejä oven vieressä. Lidlin tarjouksesta 72 litraa sitä samaa halpaa pilsneriä, mitä Suomessa ei osta kukaan muu kuin minä hintansa tähden, täällä järkyttävällä 37 sentin kappalehinnalla. Olihan se ymmärrettävää, että täytyi varustautua Itävallasta asti tulleiden vierailijoiden tähden. Lentokentältä vuokra-autolla suoraan kotoisten virvokkeiden pariin tutulla kielellä haastelemaan. Matkailu epäilemättä avartaa. Ilmainen oluttarjoilu sentään hieman lohdutti surussani, sen katalan Espanjan lipun joutuessani käteisellä vihdoinkin maksamaan tiedostamattomasta pakoilustani huolimatta.

Ihmiset alkavat jo kohta puolin poistua maasta oikean elämän pariin kotimaihinsa. Ovelimmat yrittävät pitkittää oloansa lukukausien vaihtuessa täällä ja muualla Euroopassa hieman eri aikoihin. Näyttäisi viikon päästä alkavan koulu täällä. Mikäpä tässä oleskellessa. Yritin laskeskella montako kuukautta tässä vielä on, jotta kesätyöhakemuksiin jonkinmoista aikaa osaisin laittaa. Eivät ole vastausprosentin perusteella lämmenneet työnantajat, vaikka kovasti olen yrittänyt perustella soveltuvani muuhunkin kuin halvaksi robotin korvikkeeksi tehdashalliin.

Haimonnia ostin. Halvinta kalafilettä kaupassa ja vielä alennuksessa. Grillata se piti mutta kauhukseni huomasin sähkömiehen poistaneen grillivastuksen pöydästä jo viikkoja sitten. Mahtoi olla vaarallinen kapistus, jos espanjalainenkin sähkömies laitteen turvallisuuden tähden poistaa.

Mainosta naapurillesi sitä, mitä itse ostaisit

Bussissa (joko elämässä tai mielikuvituksessa on jotain vikaa, jos kaikki raportoinnin arvoinen alkaa bussista) oli mainos Jeesuksesta kylkiäislahjana paikallislehden mukana. Hesus ja kamut olivat kokonainen keräilysarja. Mitähän mieltä mies itse olisi ollut näistä 24 karaatin kultafigureista? Tai ainakin kullatuista hahmoista. No vähintäänkin kultamaalilla peitetyistä tinaukoista. Ei sanomalehteä promoavan mainos-Jeesusksen kaupallisen lempeä tuijotus auttanut naisparkaa, joka ilmeisesti erehtyi jonosta huolimatta hyppäämään bussiin ennen jonon kärjessä siihen asti ollutta vanhaa pariskuntaa. Antoivat tulla laidan täydeltä. Toiseksei jäi se siihen asti rasittavaksi luulemani pikkupoika, joka sattuman kaupalla osui samaan bussiin kanssani kolme kertaa. Poika puhua pulputti katkeamatta ilman minkäänlaista kykyä säädellä äänenvoimakkuutta. Ymmärtämättömyydestäni huolimatta olen varman hänen juttujensa olleen enemmän painokelpoisia kuin vanhan herrasparin. Positiivisena asiana pidettäköön molempien vanhusten kiroilua. Ainakaan toinen ei joutunut toista hyssyttelemään. Olivat ilmiselvästi löytäneet oikean puolison. Parisuhdeneuvontaa he tuskin tarvitsenevat. Lääkityksestä en tiedä.

Mutta piti kertomani, elokuvissa kävin. Katsoin dokumentin merestä, jossa uiskenteli muun muassa paistettu muna -meduusa, vaarallisen tappavia jättiläiskalmareita ja kuvausryhmä 113 kiloisen kolmiuloitteista kuvaa kuvaavan kameransa kanssa. Ja voi herran pieksut rouvan jalassa, että oli hienoa kuvaa. Ei voinut muuta kuin yhtyä huudahtelussa muihin seitsemään katsojaan ensimmäisten aaltojen hyökyessä kasvoille jo valmiiksi vaikuttavan jättimäiseltä IMAX-kankaalta. Toista olivat nämä 3D-lasit niiden viisikymmentäluvun punaviherlasien kanssa. Pakko oli salaa kädellä huitaisten testata ihanko totta eivät nenän edessä uiskennelleet kalat oikeita olleet (eivät ne olleet). Piti vain ymmärtää pitää katse kankaan keskivaiheilla keskittäen katse kameran tarkentamaan pisteeseen. Aivot menivät solmuun katsoessa laidalla olleisiin kohteisiin sillä ne eivät millään suostuneet tarkentumaan, vaikka selvästi luulin tietäväni, missä ne sijaitsivat. Oli rahan väärtti. Annoin anteeksi dokumentin vaivaisen 40 minuutin keston luettuani filmikelojen painavan 90 kiloa. Kyllä siinä hikeä teatterin projektorinkäyttäjällä pukkaisi, jos toisen kelan joutuisi vaihtamaan kovalla kiireellä kesken elokuvan, ja juuri siestan jälkeen.

Ei tämä reaalimaailma tuntunut ulos astuessa enää miltään. Muka-realistista huuhaata. Tästä puuttuu täysin sama immersio kuin lasit päässä. Ei äänissäkään kehumista. Samaa vaimennettuja tööttäyksiä ja moottorien murinaa kuin aina. Kuvanlaatu sentään ihan hyvää, vaikkei mitään erityisempää katselisikaan.

Nyt on viikonlopun mittainen karnevaali. Drag queeneja ja muuta. Täytyy tuo kai siinä määrin yrittää päästä juhlahumuun, että lasit päähän laittaessa vähintäänkin videopeliä pelaavansa uskoo. Tallennusmahdollisuuksien puuten vain vaivaa...