Sherrykaupunki

Tai oikeastaan aavekaupunki. Tulin eilen sunnuntaina pahimpaan helleaikaan Jerez de la Fronteraan. Koko kaupunki oli kuin vanhasta westernistä paahtavana helteenään ja aavemaisen tyhjine katuineen. Heti alkoi kaduttaa koko kaupunkiin tulo. Ei ollut paljoa illalla tekemistä, kun kaikki on ilman hellettäkin kiinni sunnuntaisin (minullahan ei mitään hellettä vastaan ole - vielä). Välttäkööt siis jokainen uuteen kaupunkiin menoa sunnuntaisin. Siitä ei ole muuta kuin haittaa.

No sain lopulta ruokaa. Kanankoipea sherryssä. Valitettavasti joudun jääväämään itseni arvostelemasta annostani asteikolla asettaakseni sen paremmuusjärjestykseen muiden aterioimieni ruokien kanssa, koska nälkäisenä aivoni eivät ole kykeneväiset tulkitsemaan saamaansa makureseptorien informaatiota objektiivisesti vaan pitävät kaikkea ruokaa erinomaisena - paitsi mysliä vedellä.

Aamulla kävin tutustumiskierroksella Tio Pepen sherrytilalla. Kokemus oli kaikin puolin miellyttävä. Käymiskellareissa oli tupakointi kielletty haihtuneen alkoholin räjähdysvaaran takia ja kaiken lääketieteellisen tietotaitoni peliin laittaen tulin siihen tulokseen, että tarpeeksi syvään ja hartaasti hengittäen pienimuotoinen humalatila olisi ollut mahdollista. Mutta toisaalta parantaahan kielen alle suihkutettu konjakkikin sydänperäistä ahdistusta, mikäli pullo väittää sisällön olevan nitroa. Jeesustelijoita lainatakseni, I'm a believer.

No kierros päättyi puolentoista tunnin jälkeen sherrynmaisteluun. Yksin kun olin, istahdettuani pöytään huomasin yksin omistavani ilmaisen sherrypullon ja kulhollisen sipsejä. Valitettavasti yksin sherrynmaistelukaan ei ole kivaa enkä juonut koko pulloa tahi edes sujauttanut sitä laukkuuni muihin pöytiin jääneistä pulloista puhumattakaan. Itseni tuntien epäilemättä olisin normaalioloissa näin tehnyt. Sipsit sentään söin. Tämän jääkylmänä tarjoillut sherryn lisäksi tarjoiltiin toista lajia, ainoastaan lasillinen, jonka havaitsin olevan erittäin hyvää ja makeaa. Kehuin juomaa viereisen pöydän briteille. He olivat samaa mieltä. Taisivat ostaa sitä mukaansakin. Kuriositeettinä kierrokselta: Sen lisäksi, että tilalla vierailleet kuuluisuudet, formulatähdistä hollywoodtähtiin, olivat kirjoittaneet nimikirjoituksensa tiettyihin viinitynnyreihin, oli Espanjan kuninkaallisilla omat tynnyrinsä. Muista tusinajulkkiksista poiketen heidän tynnyriensä sisältö ei vaihtunut kuten normaaliin sherryn valmistukseen kuuluu (tynnyreistä otetaan aina kolmasosa vanhempaan tynnyriin ja lisätään kolmasosa nuorempaa juomaa juuri tyhjennettyyn tynnyriin), vaan jokaisella kuninkaallisella, pienet lapset mukaan lukien, oli oma tynnyrinsä, jonka sisältöä kuskattiin tarvittaessa kuninkaallisiin kissanristijäisiin. Melkoista hifistelyä.

Kävin myös Alcazarissa. Selvisi niitä olevan joka kaupungissa siksi, että sana tulee arabian sanasta al-qasr, joka tarkoittaa muurien ympäröimää palatsi- ja linnoituskompleksia. Korkeimmassa tornissa oli uskomaton tekninen vempele: se lähetti reaaliaikaista kuvaa käsittämättömällä erotustarkkuudelta ympäröivästä kaupungista valehtelematta sadan tuuman kuvana. Tiedonsiirtokin oli langatonta ja täysin viiveetöntä. Kutsuivat sitä joksikin "camara obscuraksi". Jotakin sillä oli tekemistä peilien ja linssien kanssa. Tiedä häntä mutta vain taivaskanavat ja tallennusmahdollisuus puttuivat. Toisaalta, sallittakoon se muutaman vuosisadan vanhalle keksinnölle, kun suurimmasta osasta suomalaiskodeistakaan sellaisia ei löydy.

Huomenna menen Cadiziin. Varattua hostellipaikkaa ei ole. En kyennyt löytämaan. Pahimmassa/parhaimmassa tapauksessa joudun/pääsen kalliiseen/mukavaan hotelliin yhdeksi yöksi ja jatkan hostellihuoneen etsintää seuraavana päivänä. Joka tapauksessa kolme yötä Cadizissa vietän. Jerezistä en pidä. Tulee mieleen Espanjalainen versio englannin hiilikaivoskaupungeista kolmenkymmenen prosentin työttömyysprosentteineen. Siestan aikaan kaupunki on yhtä kuollut kuin sunnuntaisin. Netin puuttuminen hotellista häiritsee. No ainakin näissä nettikahviloissa on ilmastointi.